RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 08.05.2025/Asianro 4
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Bussiliikennekokeilu Käyrälammelle 28.6. -3.8.2025
9648/08.01.00.01/2025
Tekninen lautakunta 08.05.2025
Valmistelija: joukkoliikennepäällikkö Jukka Järvinen, puh. 020 6159 466, jukka.jarvinen(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Ehdotetaan että osana Matkailukompassi – kestävää kasvua Kymenlaaksoon -hanketta kilpailutettu bussiliikenne Matkakeskukselta Käyrälammen alueelle otetaan osaksi Kouvolan joukkoliikennettä ja Waltti-järjestelmää.
Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet
Kouvolan kaupunki on liikennepalvelulain 181 § mukaan palvelusopimusasetuksessa tarkoitettu joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen. Lain 171 § mukaan toimivaltainen viranomainen voi tehdä päätöksen siitä, että se järjestää toimivalta-alueensa tai sen osan julkisen henkilöliikenteen palvelut palvelusopimusasetuksen mukaisesti varmistaakseen sellaisten yleishyödyllisten palvelujen tarjoamisen, jotka ovat muun muassa monilukuisempia, luotettavampia, korkealaatuisempia tai edullisempia kuin palvelut, joita voitaisiin tarjota pelkästään markkinoiden ehdoilla.
Hallintosäännön 23 § mukaan lautakunnan yleisenä tehtävänä on mm. suunnitella, kehittää, ohjata ja valvoa vastuualueensa palveluja sekä vastata siitä, että palvelut järjestetään asetettujen tavoitteiden, palvelun järjestämistä koskevien periaatteiden ja määrärahojen puitteissa ja määrittää tarvittavat palvelut ja niiden laatutaso sekä arvioida toiminnan vaikuttavuutta.
Päätettävän asian selostus ja perustelu ratkaisulle
Bussiliikennekokeilun suunnittelu ja kilpailutus toteutettiin yhteistyössä viestinnän ja matkailun kehittämisen kanssa. Käytettävissä oleva hankerahan mahdollisti liikennettä kuutena viikonloppuna (la-su) ajalla 28.6.-3.8.2025. Ajettava bussilinja kulkee Matkakeskukselta Tykkimäen huvipuiston kautta Käyrälammen uimarannalle ja sieltä Tykkimäen saunan, Lautaron ja Ravikylän kautta takaisin Matkakeskukselle. Linja ajetaan 7 kertaa päivässä. Liikennöitsijä valittiin sähköpostitse toteutettuna kilpailutuksena ja siihen saatiin 3 tarjousta, joista edullisin oli Tilaustaksit Sydänmaanlakka Oy:n tarjous. Tarjouksen kokonaishinta oli 5390 €.
Kohdekuvaus sekä laatu-, kalusto- ja rahastuslaitevaatimukset ovat oheismateriaalina.
Ottamalla bussiliikennekokeilu osaksi Kouvolan joukkoliikennettä ja Waltti-järjestelmää, parannetaan yhteyden löydettävyyttä. Osana joukkoliikennejärjestelmää linja on löydettävissä eri reittioppaista ja muista joukkoliikenteen viestintäkanavista, jolloin asiakkaan on helpompi suunnitella matkaketjujaan esimerkiksi junalla saavuttaessa.
Kun liikenne on osa Kouvolan joukkoliikennettä ja Waltti-järjestelmää, on autossa varusteena ajoneuvolaite, joka mahdollistaa matkustajamäärien ja ajosuoritteiden reaaliaikaisen seuraamisen sekä Waltti-lipputuotteiden myymisen. Hankitussa liikenteessä olisi käytössä kaikki samat lipputuotteet kuin muussakin Kouvolan Waltti-liikenteessä.
Lisätietoja: joukkoliikennepäällikkö Jukka Järvinen, puh. 020 615 9466, jukka.jarvinen(at)kouvola.fi
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta päättää, että osana Matkailukompassi – kestävää kasvua Kymenlaaksoon -hanketta kilpailutettu bussiliikenne Matkakeskukselta Käyrälammen alueelle ajalle 28.6. -3.8.2025 otetaan osaksi Kouvolan joukkoliikennettä ja Waltti-järjestelmää.
Teknisen lautakunnan päätös:
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |