RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.04.2025/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Lausunto Iitin Anhavan tuulivoimalayleiskaavan luonnoksesta
4220/00.04.01/2023
Tekninen lautakunta 09.04.2025 § 73
Valmistelija: kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235, olli.ruokonen@kouvola.fi
Yhteenveto
Iitin kunta varaa Kouvolan kaupungille mahdollisuuden lausua Anhavan tuulivoimalayleiskaavan luonnoksesta. Tässä asiakohdassa esitetään Kouvolan kaupungin kaavoitusviranomaisen lausunto em. tuulivoimalayleiskaavan luonnoksesta.
Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet
Kouvolan kaupungin 1.1.2025 voimaan tulleen hallintosäännön 26 §:n mukaisesti tekninen lautakunta vastaa mm. alueidenkäyttölain mukaan kunnalle kuuluvista tehtävistä lukuun ottamatta muille toimielimille säädettyjä tai määrättyjä tehtäviä.
Lausunto:
Tausta
Solarwind Finland Oy suunnittelee Iitin Anhavan alueelle tuulivoimala-aluetta, jonka myötä Iitin kunta on käynnistänyt tuulivoimalayleiskaavan laatimisen. Kaavoitus on edennyt kaavaluonnosvaiheeseen. Hankealue sijaitsee Iitin Kausalan kuntakeskuksesta noin neljä kilometriä itään, KymiRingin moottoriurheiluradan pohjoispuolella. Kaava-alue sijoittuu lähimmillään noin 200 metrin etäisyydelle Iitin ja Kouvolan välisestä kuntarajasta. Kaavaluonnoksessa on esitetty viisi tuulivoimalaa, aurinkovoimala-alue sekä mm. sähkövarastoinnin ja sähköaseman rakentamisen mahdollistava energiahuollon alue. Tuulivoimalat kytkettäisiin joko suoraan hankealueella Fingridin 110 kV voimajohtoon tai Korian sähköasemaan, jolloin voimaloiden sähkönsiirtoreitti sijoittuisi Kouvolan kaupungin alueelle olemassa olevan voimajohtokäytävän yhteyteen.
Kaavahankkeen aloitusvaiheessa sen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on annettu Kouvolan kaupungin osalta viranhaltijalausunto. Kouvolan kaupungin kannalta pääasialliset huomioon otettavat seikat liittyvät alueen vedenoton turvaamiseen ja Iitin ja Kouvolan taajamien välisiin ylikunnallisiin virkistysyhteyksiin.
Energiamurros
Eteläinen Suomi on sähkön osalta kulutuspainotteista aluetta, joten uusille sähköntuotantohankkeille on suuri tarve. Sähkön tarvetta lisäävät mm. teollisuuden sähköistyminen ja uudet sähköintensiiviset toimialat kuten datakeskukset. Hanke vastaa positiivisella tavalla kasvavaan uusiutuvan energian tarpeeseen ja ilmastotavoitteisiin.
Pohjavedet
Kaavaluonnoksessa esitetyistä viidestä tuulivoimalasta neljä sijoittuu Ruokosuon 1-luokan pohjavesialueelle. Hankkeen vaikutuspiirissä sijaitsee Kouvolan Vesi Oy:n Ruokosuon vedenottamo. Ruokosuon vedenottamo on Kouvolan Vesi Oy:n viidenneksi suurin vedenottamo ja se on jatkuvatoimisesti käytössä. Vedenottamolta vettä johdetaan niin Iitin kuin Kouvolankin alueelle. Pohjavesialueen mahdollinen pilaantuminen aiheuttaisi merkittävän riskin talousveden jakelulle Kouvolan toiminta-alueella. Ruokosuon vedenottamon- ja pohjavesialueen käyttäminen talousvedentuottamiseen tulee turvata myös tulevaisuudessa.
Pohjavesialueen rajaa ei ole merkitty kaavaluonnoskartalle. Pohjavesialue on tarkoituksenmukaista merkitä kaavakartalle, jotta suunnitellun rakentamisen suhde pohjavesialueeseen olisi yksiselitteisesti havainnoitavissa. Kaavan ja sen määräyksien tulee mahdollistaa vedenottoon ja vesihuoltoon liittyvien rakenteiden rakentaminen ja ylläpito.
Tuulivoimaloiden ohella myös energiavarastoinnin alue sijoittuisi pohjavesialueelle ja pohjaveden muodostumisalueelle. Energiavarastoista saattaisi aiheutua riski pohjavesille palotilanteessa likaantuneiden sammutusvesien myötä. Kaavaluonnoksessa energiavarastoaluetta esitetään sijoitettavaksi maastossa vanhaan soranottokuoppaan, joten mikäli likaantuneita sammutusvesiä pääsisi maastoon, ne tulisivat imeytymään maahan pohjaveden muodostumisalueella. Energiavarastot tulisi riskien välttämiseksi sijoittaa pohjavesialueen ulkopuolelle.
Virkistyskäyttö
Kaavan aloitusvaiheessa Kouvolan kaavoitusviranomaisen lausunnossa virkistyskäytöstä todettiin, että Anhavan alueen läpi kulkee Iitin ja Kuusankosken taajamia ja niiden virkistysalueita yhdistäviä ylimaakunnallisia virkistysreittejä. Talvisin alueella on latuyhteyksiä. Aloitusvaiheen lausunnossa toivottiin tuulivoimalankaavoituksessa huomioimaan em. ylikunnalliset ja ylimaakunnalliset virkistysreittiyhteydet. Hankkeessa on hyvä arvioida mahdolliset tuulivoiman ja virkistyskäytön yhteensovittaminen ja turvallisuusnäkökulmat.
Aluetta halkovat olemassa olevat ja sekä Iitin että Kouvolan kuntalaisille tärkeät ulkoiluyhteydet olisi hyvä huomioida kaavakartalla. Virkistyskäyttöä tukee myös alueella sijaitseva Anhavan ulkoilumaja, joka kaavaluonnoksessa sijoittuu tuulivoimaloiden alueelle (tv-1) alle 200 m etäisyydelle tuulivoimalasta nro 2.
Kausalan ja Kuusankosken taajamien väliset virkistysarvot on tunnistettu myös Kymenlaakson vaihemaakuntakaavoissa, jotka ovat vielä Iitin kunnan osalta voimassa. Alue on merkitty maakuntakaavassa maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolla on ulkoilun ohjaamistarvetta ja alueen läpi on merkitty ylimaakunnallinen patikointireitti. Maakuntakaavatilanne tukee Anhavan alueen virkistyksen ja ulkoiluun liittyvien arvojen tunnistamista ja osoittamista myös yleiskaavassa.
Muut vaikutukset
Suunnitellut tuulivoimalat tulisivat jossain määrin näkymään myös Kouvolan kaupungin alueelta katsottaessa. Näkyvyyden ei arvioida aiheuttavan merkittävää maisemahaittaa. Selvitysten perusteella voimaloista ei aiheudu häiritsevää melua tai välkettä Kouvolan kaupungin alueelle.
Kaava-alueen halki kulkee Fingrid Oyj:n 110 kV voimajohdot Koria-Heinola. Lisäksi Fingridin kantaverkon kehittämissuunnitelmassa on esitetty uuden 400 kV Harjulinjaksi nimetyn voimajohtoyhteyden suunnittelua ja rakentamista pohjoisesta Suomesta etelään, jossa se kytkeytyisi Korian sähköasemaan. Seudun sähkönsiirtoverkon toimivuuden ja tulevaisuuden kehitystarpeiden turvaamiseksi em. olemassa olevat ja suunnitteilla olevat voimajohtokäytävät tulee huomioida kaavoituksessa.
Asiantuntijana kokouksessa ja vastaamassa kysymyksiin on kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen.
Lausuttavana oleva Anhavan tuulivoimalayleiskaavan luonnos on oheismateriaalina.
Lisätietoja: kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235, olli.ruokonen@kouvola.fi
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta päättää antaa Iitin kunnalle edellä esittelytekstissä esitetyn lausunnon Anhavan tuulivoimaosayleiskaavan kaavaluonnoksesta.
Tekninen lautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 10.4.2025 lukien.
Teknisen lautakunnan päätös:
Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Tekninen lautakunta myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden kaavoitusinsinööri Olli Ruokoselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |