Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.04.2025/Pykälä 72


Solarwind_Iitti_Anhavan_YVA-selostus_Tela09042025

Lausunto Iitin Anhavan tuulivoimalahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta

4216/00.04.00/2023

 

Tekninen lautakunta 09.04.2025 § 72

   

Valmistelija: kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235, olli.ruokonen@kouvola.fi

Yhteenveto

Hämeen ELY-keskus varaa Kouvolan kaupungin kaavoitusviranomaiselle mahdollisuuden lausua Iitin Anhavan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA). Tässä asiakohdassa esitetään Kouvolan kaupungin kaavoitusviranomaisen lausunto em. YVA-selostuksesta.

Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet

Kouvolan kaupungin 1.1.2025 voimaan tulleen hallintosäännön 26 §:n mukaisesti tekninen lautakunta vastaa mm. alueidenkäyttölain mukaan kunnalle kuuluvista tehtävistä lukuun ottamatta muille toimielimille säädettyjä tai määrättyjä tehtäviä. Lausuntoa on pyydetty Kouvolan kaupungin kaavoitusviranomaiselta, joten teknisellä lautakunnalla on toimivalta lausunnon antamisessa.

Lausunto:

Tausta

Solarwind Oy suunnittelee Anhavan tuulivoimapuiston rakentamista Iitin kunnan alueelle. Tuulivoima-alue sijoittuu Kausalan keskustaajamasta noin neljä kilometriä itään, KymiRingin moottoriurheiluradan pohjoispuolelle. Matkaa Iitin kunnan ja Kouvolan kaupungin rajalle on runsas kilometri ja Kouvolan Kuusankosken kaupunginosan alueelle noin viisi kilometriä. Hankkeen sähkönsiirtoyhteysvaihtoehto ulottuu osin Kouvolan kaupungin alueelle.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellaan seuraavia hankkeen vaihtoehtoja VE0 ja VE1. Vaihtoehdossa VE0 hanketta ei toteuteta ja vaihtoehdossa VE1 alueelle rakennetaan 6 yksikköteholtaan 7–8 MW:n tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 262 metriä. Tässä lausunnossa on keskitytty vaihtoehdon VE1 vaikutuksiin.

Ympäristövaikutusten arviointiselostus oheisaineistoineen on nähtävillä 13.4.2025 asti verkkosivuilla: www.ymparisto.fi/anhavantuulivoimaYVA

Energiamurros

Eteläinen Suomi on sähkön osalta kulutuspainotteista aluetta, joten uusille sähköntuotantohankkeille on suuri tarve. Sähkön tarvetta lisäävät mm. teollisuuden sähköistyminen ja uudet sähköintensiiviset toimialat kuten datakeskukset. Hanke vastaa positiivisella tavalla kasvavaan uusiutuvan energian tarpeeseen ja ilmastotavoitteisiin.

Pohjavedet

Arvioinnissa esitetyistä kuudesta tuulivoimalasta neljä sijoittuisi Ruokosuon 1-luokan pohjavesialueelle. Hankkeen vaikutuspiirissä sijaitsee Kouvolan Vesi Oy:n Ruokosuon vedenottamo. Ruokosuon vedenottamo on Kouvolan Vesi Oy:n viidenneksi suurin vedenottamo ja se on jatkuvatoimisesti käytössä. Vedenottamolta vettä johdetaan niin Iitin kuin Kouvolankin alueelle. Pohjavesialueen mahdollinen pilaantuminen aiheuttaisi merkittävän riskin talousveden jakelulle Kouvolan toiminta-alueella. Ruokosuon vedenottamon- ja pohjavesialueen käyttäminen talousvedentuottamiseen tulee turvata myös tulevaisuudessa. Vedenottoon ja vesihuoltoon liittyvien rakenteiden rakentamisen ja ylläpidon tulee olla mahdollista jatkossakin.

Arviointiselostuksessa vaikutusten merkittävyys pohjavesiin on arvioitu ”kohtalaiseksi kielteiseksi”. Pohjavesiin mahdollisesti päätyvä kuormituksen on arvioitu jäävän paikalliseksi, lyhytaikaiseksi ja määrältään pieneksi. Selostuksen mukaan pysyvää pohjaveden laadun heikentymistä tai pinnankorkeuden muutosta ei koituisi. Mahdollinen riski haittavaikutuksia voisi syntyä voimaloiden rakentamisvaiheessa tai onnettomuustilanteessa (voimaloiden öljyt).

Tuulivoimaloiden ohella myös energiavarastoinnin alue sijoittuisi pohjavesialueelle ja pohjaveden muodostumisalueelle. Energiavarastoista saattaisi aiheutua riski pohjavesille palotilanteessa likaantuneiden sammutusvesien myötä. Energiavarasto on esitetty sijoitettavaksi maastossa vanhaan soranottokuoppaan, joten mikäli likaantuneita sammutusvesiä pääsisi maastoon, ne tulisivat imeytymään maahan pohjaveden muodostumisalueella. Energiavarastot tulisi riskien välttämiseksi sijoittaa pohjavesialueen ulkopuolelle.

Hankkeen jatkosuunnittelussa on varmistettava, että missään olosuhteissa Ruokosuon pohjavesialueelle ei aiheudu pilaantumisriskiä eikä vedenotto vaarannu. Jatkosuunnittelussa suositellaan tutkimaan tuulivoimaloille vaihtoehtoisia sijainteja pohjavesialueen ulkopuolelta.

Virkistyskäyttö

YVA-ohjelmavaiheessa Kouvolan kaavoitusviranomaisen lausunnossa virkistyskäytöstä todettiin, että Anhavan alueen läpi kulkee Iitin ja Kuusankosken taajamia ja niiden virkistysalueita yhdistäviä ylimaakunnallisia virkistysreittejä. Talvisin alueella on latuyhteyksiä. Aloitusvaiheen lausunnossa toivottiin YVA-menettelyssä huomioitavan em. ylikunnalliset ja ylimaakunnalliset virkistysreittiyhteydet. Hankkeessa on hyvä arvioida mahdolliset tuulivoiman ja virkistyskäytön yhteensovittaminen ja turvallisuusnäkökulmat. Riski ulkoilijoille voisi YVA-selostuksen mukaan aiheutua talviaikaan tuulivoimalan lavasta irtoavasta jäästä. Selostuksen mukaan jäätävien olosuhteiden aikaan voimaloiden lähellä liikkumista on hyvä välttää. Lähimmillään voimala sijoittuisi n. 180 metrin päähän ulkoilureitistä/ladusta. Selostuksessa on tuotu esille jäätämisriskiä pienentäviä teknisiä ratkaisuja kuten jääntunnistustekniikka ja lapalämmitys. Ulkoilureittien ja voimaloiden välisen etäisyyden ja/tai voimaloissa käytetyn tekniikan tulisi olla sellainen, ettei henkilövahinkojen riskiä synny. Aluetta halkovat olemassa olevat ja sekä Iitin että Kouvolan kuntalaisille tärkeät ulkoiluyhteydet on hyvä huomioida hankkeen jatkosuunnittelussa.

Muut vaikutukset

Suunnitellut tuulivoimalat tulisivat jossain määrin näkymään myös Kouvolan kaupungin alueelta katsottaessa. Näkyvyyden ei arvioida aiheuttavan merkittävää maisemahaittaa. Selvitysten perusteella voimaloista ei aiheudu häiritsevää melua tai välkettä Kouvolan kaupungin alueelle.

Kaava-alueen halki kulkee Fingrid Oyj:n 110 kV voimajohdot Koria-Heinola. Lisäksi Fingridin kantaverkon kehittämissuunnitelmassa on esitetty uuden 400 kV Harjulinjaksi nimetyn voimajohtoyhteyden suunnittelua ja rakentamista pohjoisesta Suomesta etelään, jossa se kytkeytyisi Korian sähköasemaan. Seudun sähkönsiirtoverkon toimivuuden ja tulevaisuuden kehitystarpeiden turvaamiseksi em. olemassa olevat ja suunnitteilla olevat voimajohtokäytävät tulee huomioida vaikutusten arvioinnissa ja jatkosuunnittelussa.

Ympäristövaikutusten arviointiselostus on oheismateriaalina.

Asiantuntijana kokouksessa ja vastaamassa kysymyksiin on kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen.

Lisätietoja: kaavoitusinsinööri Olli Ruokonen, puh. 020 615 9235, olli.ruokonen@kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää antaa Hämeen ELY-keskukselle edellä esittelytekstissä esitetyn lausunnon Anhavan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.

Tekninen lautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 10.4.2025 lukien.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Tekninen lautakunta piti teknisen tauon tämän asian käsittelyn aikana klo 16.08 - 16.11.

Tekninen lautakunta myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden kaavoitusinsinööri Olli Ruokoselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.

____________