RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.01.2025/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnan peruspalveluiden valtionosuus, veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus, opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus sekä päätös kotikuntakorvauksista 2025
8752/02.05.01.00/2025
Kaupunginhallitus 27.01.2025 § 25
Valmistelija: talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh. 020 615 5054, hellevi.kunnas(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Valtiovarainministeriö päättää vuosittain kunnille myönnettävän peruspalvelujen valtionosuuskokonaisuuden, joka käsittää valtionosuudet, veroperustemuutoksista johtuvat verotulomenetysten korvaukset sekä kotikuntakorvauksen perusosan. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää vuosittain opetus- ja kulttuuritointa varten käyttökustannuksiin myönnettävän valtionosuuden.
Vuoden 2025 valtionosuudet Kouvolan kaupungille ovat päätösten mukaan yhteensä 1 674 015 euroa.
Talouspalvelut on tarkistanut valtionosuuspäätökset ja niiden laskentaperusteet ja todennut, ettei oikaisuvaatimuksiin ole aihetta.
Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) mukaan valtiovarainministeriö myöntää kunnan peruspalvelujen valtionosuuden sekä korvauksen veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetyksistä. Valtiovarainministeriö on päättänyt 19.12.2024 peruspalvelujen valtionosuudesta, veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta ja kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2025.
Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain (1705/2009) mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö päättää opetus- ja kulttuuritoimen käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt 19.12.2024 opetus- ja kulttuuritointa varten käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta vuodelle 2025.
Kuntalain 7. luvun 39 §:n 1. momentin mukaan kaupunginhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudesta. Kouvolan kaupungin hallintosäännön (Kv 11.11.2024 § 78) 65 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa kaupungin rahatoimesta sekä lisäksi hallintosäännön 21 §:n mukaan kaupunginhallituksen tehtävänä on päättää asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muulle kaupungin monijäsenisille toimielimelle, viranhaltijalle tai luottamushenkilölle sekä vastata muun kaupunginhallituksen toimialaan liittyvän lainsäädännön noudattamisesta.
Peruspalvelujen valtionosuus
Peruspalveluiden valtionosuuksissa merkittävimpänä muutoksena vuoteen 2024 nähden on huomioitu työllisyyspalveluiden siirtyminen valtiolta kuntien hoidettavaksi. Tämä uusi kunnille siirtynyt valtionosuustehtävä rahoitetaan lisäämällä laskennallisiin kustannuksiin uusi ikäluokka 18–64-vuotiaat. Lisäksi valtionosuuksilla kompensoidaan kuntien lisääntyvä vastuu työttömyysetujen kuluista. Laskennallisesti työllisyyspalvelujen rahoituksen valtionosuuksia lisäävä vaikutus Kouvolalle on 11,6 milj. euroa vuonna 2025. Kuntien tehtäviin ja velvoitteisiin liittyvät muutokset otetaan huomioon peruspalvelujen valtionosuuksien perushintojen muutoksilla.
Merkittävä osa peruspalvelujen valtionosuuksia on sote-uudistuksesta johtuvat valtionosuuden vähennykset, jotka ovat Kouvolan osalta noin 27 milj. euroa vuonna 2025.
Veroperustemuutoksista johtuvat verotulomenetysten korvaukset
Varainhoitovuodesta 2010 lähtien toteutetuista veroperustemuutoksista johtuvia kunnallisverotulomuutoksia vastaava euromäärä maksetaan kunnille valtionosuuden yhteydessä. Kunnalle maksetaan sen verotulojen menetystä vastaava euromäärä.
Ennen vuotta 2023 toteutetuista veroperustemuutoksista johtuvasta 1 momentissa tarkoitetusta korvauksesta vähennetään vuonna 2023 kunnilta hyvinvointialueille siirtyneiden tehtävien kustannuksia vastaavana osuutena 70 prosenttia.
Kunnan kunkin varainhoitovuoden verotulojen menetystä laskettaessa sovelletaan varainhoitovuotta edeltänyttä vuotta edeltäneen vuoden verotustietoja ja varainhoitovuotta edeltäneen vuoden veroprosenttia sekä asukaslukua varainhoitovuotta edeltäneen vuoden lopussa.
Verotulomenetysten korvaukset laskevat vuoteen 2024 nähden lähes 300 milj. eurolla koko maan tasolla johtuen pääosin siitä, että kunnallisveron ansiotulovähennys poistetaan. Menettely lisää kuntien verotuloja. Muutos on voimaantulohetkellä kustannusneutraali koko maan tasolla verotulojen valtionosuuksien välillä.
Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus
Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet ovat talousarviossa ennakoituun verrattuna noin 2,0 milj. euroa suuremmat. Merkittävimmät muutokset kohdistuvat perusopetuksessa pidennettyyn oppivelvollisuuteen vaikeasti vammaisten ja muiden kuin vaikeasti vammaisten osalta, valmistavaan opetukseen sekä nuorten lukiokoulutukseen. Kaupungilta perittävä omarahoitusosuus lukiokoulutukseen on 100,52 euroa/asukas (96,03 euroa/asukas vuonna 2024) ja ammatilliseen koulutukseen on 196,45 euroa/asukas (204,22 euroa/asukas vuonna 2024). Yhteensä omarahoitusosuudet Kouvolan osalta lukio- ja ammatilliseen koulutukseen pieneni 0,4 milj. euroa, muutoksen vaikuttaa myös asukasmäärän pieneneminen.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tekemää päätöstä lukiokoulutuksen rahoituksesta tarkistetaan loppuvuodesta toteutuneiden opiskelijamäärien mukaisesti. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö tarkistaa päätöksen lukiokoulutuksen kunnan omarahoitusosuudesta varainhoitovuoden opiskelijamäärien mukaiseksi. Päätökset muuttavat valtionosuuksia ja lopullinen päätös vuoden 2025 valtionosuuksista saadaan vuoden lopussa
Valtionosuudet yhteensä
Alla olevassa taulukossa on esitetty valtionosuuksien määrät vuodelta 2024 sekä vuoden 2025 päätökset verrattuna talousarvioon 2025.
Valtionosuudet, euroa | TP 2024 | TA 2025 | Päätös 2025 | Erotus, |
Peruspalvelujen valtionosuus | -24 528 829 | -13 600 000 | -13 668 116 | -68 116 |
Verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus | 14 025 072 | 13 653 000 | 13 678 311 | 25 311 |
Veromenetysten korvaus | 12 913 776 | 7 674 000 | 7 332 323 | -341 677 |
Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus | -7 743 780 | -7 686 000 | -5 668 504 | 2 017 496 |
Valtionosuudet yhteensä | -5 333 761 | 41 000 | 1 674 014 | 1 633 014 |
Kotikuntakorvaukset
Valtiovarainministeriö on päättänyt 19.12.2024 kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 35 §:n 6 momentin nojalla päättänyt, että vuoden 2025 kotikuntakorvauksen perusosa on 8 334,51 euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 35 §:n mukaan kotikuntakorvaus määräytyy kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien esi- ja perusopetuksen toteutuneiden kustannusten perusteella erikseen 6-, 7-12 ja 13-15 -vuotiaille. Päätöksen mukaan Kouvolan kaupungin kotikuntakorvaustulot ovat 1 391 363 euroa ja kotikuntakorvausmenot 1 304 476 euroa.
Päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2025, päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2025 sekä opetus- ja kulttuuriministeriön päätös käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta 2025 ovat liitteinä.
Talouspalvelut on tarkistanut valtionosuuspäätökset ja niiden laskentaperusteet ja todennut, ettei oikaisuvaatimuksiin ole aihetta.
Lisätietoja: talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh. 020 615 5054, hellevi.kunnas(at)kouvola.fi ja laskentapäällikkö Katri Kemppi, puh. 020 615 7801, katri.kemppi(at)kouvola.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää merkitä valtionosuuspäätökset tiedoksi sekä tyytyä kyseisiin päätöksiin.
Kaupunginhallituksen päätös:
Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
_____________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |