Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 100


Kasvatus- ja opetuslautakunnan toimivallan ja tehtäväalueen siirto viranhaltijoille

6449/00.01.01.04/2024

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 11.12.2024 § 100

   

Valmistelija: sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi

Hallintosäännön mukaan lautakunnan tehtävänä on muun muassa vastata viranomaistoiminnasta, määrittää tarvittavat palvelut ja niiden laatutaso. Lautakunnalla on toimivalta päättää palvelupisteistä ja niiden sijainnista vastuualueellaan. (Hallintosääntö 23.1 § 1 ja 3 kohta, 23.2 § 6 kohta).

Toimialajohtaja vastaa toimialansa toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja, mikäli toimialajohtaja on jonkun lautakunnan alainen, tämän alaisuudessa. Palvelun johtaja vastaa palvelun toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, lautakunnan ja toimialajohtajan alaisuudessa. Esihenkilöt vastaavat palveluyksikkönsä toiminnasta sekä johtavat ja kehittävät sitä asetettujen tavoitteiden suuntaisesti. (Hallintosääntö 16.4–16.6 §.)

Toimivallan siirto viranhaltijoille

Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävistä ja toimivallasta määrätään hallintosäännön 24 §:ssä. Lautakunta järjestää kasvun ja oppimisen sekä lapsiperheiden tukemiseen liittyvät palvelut ja siinä tarkoituksessa huolehtii mm. varhaiskasvatuslain, perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja nuorisolain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain, oppivelvollisuuslain sekä taiteen perusopetuksesta annetun lain mukaan kaupungille kuuluvista tehtävistä.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan toimivaltaan kuuluu kaupungille edellä mainittujen lakien mukaan kuuluvista asioista päättäminen. Toimielin voi siirtää sille hallintosäännössä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen toimielimelle ja muulle viranhaltijalle (hallintosääntö 29 §).

Kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisen toiminnan toimivaltasiirtojen päivitykseen on useita tarpeita. Asianosaiset viranhaltijat ovat tarkastelleet viranhaltijatoiminnan ja palveluista tehtävien päätösten tarkoituksenmukaista toteuttamista ja työnjakoa, mikä on nostanut esiin joitakin päivitystarpeita voimassa oleviin toimivallan siirtoihin.

Ehdotus toimivallan siirrosta kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisille viranhaltijoille.

Sivistysjohtaja

­        Päättää kanteluun vastaamisesta

­        Päättää hallinto-oikeudelle annettavasta lausunnosta

­        Päättää esi- ja perusopetuksen sekä lukioiden työ- ja loma-ajoista (perusopetuslaki 23 §, lukiolaki 13 §)

Koulutuspalvelupäällikkö

­        Hyväksyy lukion opetussuunnitelmaan perustuvan suunnitelman sekä yhteistyön korkeakoulujen ja työelämän kanssa (lukiolaki 13 §)

­        Hyväksyy pienimuotoiset kuntakohtaiset lukion opetussuunnitelmamuutokset (Lukiolaki 12 §)

­        Hyväksyy lukion järjestyssäännöt (lukiolaki 40 §).

­        Päättää oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä (Oppivelvollisuuslaki 7 §)

­        Osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikan (Oppivelvollisuuslaki 15 §)

­        Päättää koulutuksen maksuttomuuden pidentämisestä (oppivelvollisuuslaki 16 §)

­        Päättää oppivelvollisen majoituskorvauksesta (oppivelvollisuuslaki 19 §, 20 §, 21 §)

­        Perusopetuksen suorittamisen jatkamisesta perusopetuksessa (oppivelvollisuuslaki 5 §)

Varhaiskasvatuspäällikkö

­        Toimii yksityisenvarhaiskasvatuslain mukaisena valvontaviranomaisena (Varhaiskasvatuslaki 50, 57 ja 58 §)

­        Hyväksyy varhaiskasvatuksen yksityisten palvelujen tuottajat (Varhaiskasvatuslaki 44 §)

­        Päättää yksiköiden määräaikaisista sulkemisista (Kaopla 9 §/ 2022)

­        Hyväksyy varhaiskasvatussuunnitelmaan perustuvan yksikkötason suunnitelman (Varhaiskasvatuslaki 22 §)

­        Päättää varhaiskasvatusmaksuihin liittyvistä täysimääräisistä indeksikorotuksista

­        Hyväksyy pienimuotoiset kuntakohtaiset ja yksikkökohtaiset varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetussuunnitelman muutokset.

Opetuspalvelupäällikkö

­        Hyväksyy opetussuunnitelmaan perustuvan suunnitelman (Perusopetuslain 15 § ja perusopetusasetus 9 §)

­        Hyväksyy pienimuotoiset kuntakohtaiset ja koulukohtaiset perusopetuksen opetussuunnitelmamuutokset

­        Vahvistaa koulun järjestyssäännöt (Perusopetuslaki 29 §)

Erityisen tuen koordinaattori (perusopetus ja koulujen esiopetus)

­        Päättää erityisestä tuesta ja erityisen tuen päätöksessä määrättävistä asioista (Perusopetuslaki 17 §)

­        Päättää perusopetuksen aloittamisesta vuotta säädettyä myöhemmin (Perusopetuslaki 27 §)

­        Päättää pidennetyn oppivelvollisuuden aloittamisesta ja purkamisesta (Oppivelvollisuuslaki 2 §)

­        Ottaa oppilaan joustavan perusopetuksen toimintaan ja määrittää koulupaikan (Perusopetusasetus 9 b §)

­        Päättää yleisen ja tehostetun tuen oppilaan opiskelusta erityisin opetusjärjestelyin ja nimeää hänelle vastuuopettajan yli 2 kk (Perusopetuslaki 18 §)

­        Päättää erityisen tuen oppilaan opiskelusta erityisin opetusjärjestelyin osana erityisen tuen päätöstä (Perusopetuslaki 18 §)

­        Päättää erityisen tuen oppilaan siirtämisestä vuosiluokkiin sitomattomaan opetukseen osana erityisen tuen päätöstä (Perusopetuslaki 18 §)

­        Päättää erityisen tuen oppilaan oppiaineiden yksilöllistämisestä tai yksilöllistämisten purkamisesta sekä vapauttamisesta oppiaineen opiskelusta osana erityisen tuen päätöstä (Perusopetuslaki 11 § ja 17 §)

­        Päättää erityisen tuen oppilaan siirtymisestä toiminta-alueittain opiskeluun osana erityisen tuen päätöstä (Perusopetuslaki 17 §)

­        Päättää pidennetyn oppivelvollisuuden aloittamisesta ja purkamisesta (Oppivelvollisuuslaki 2 §)

­        Päättää myönnettävistä apuvälineistä esi- ja perusopetuksessa (Perusopetuslaki 31 §)

­        Päättää annettavista avustaja- ja tulkitsemispalveluista sekä muusta ulkopuolisesta tuesta (Perusopetuslaki 31 §)

Varhaiskasvatuksen erityisen tuen asiantuntija (varhaiskasvatus ja päiväkotien esiopetus)

­        Päättää perusopetuksen aloittamisesta vuotta säädettyä myöhemmin (Perusopetuslaki 27 §)

­        Päättää yleisen ja tehostetun tuen oppilaan opiskelusta erityisin opetusjärjestelyin ja nimeää hänelle vastuuopettajan yli 2 kk (Perusopetuslaki 18 §)

­        Päättää annettavista avustaja- ja tulkitsemispalveluista sekä muusta ulkopuolisesta tuesta (Perusopetuslaki 31 §)

­        Päättää tehostettuun ja erityiseen tukeen ottamisesta sekä tukipalveluista yksityisessä varhaiskasvatuksessa (Varhaiskasvatuslaki 15 §)

­        Päättää varhaiskasvatuksen erityiseen tukeen ottamisesta ja tukipalveluista kaupungin varhaiskasvatuksessa (Varhaiskasvatuslaki 15 §)

­        Päättää erityiseen tukeen siirrosta (Perusopetuslaki 16 ja 17 §)

­        Päättää pidennetyn oppivelvollisuuden alkamisesta (Oppivelvollisuuslaki 3 §)

Asiakasvastaava, asiakastiimin vastaava

­        Päättää koulunkäynnin aloittamisesta yhtä vuotta säädettyä aikaisemmin (Perusopetuslaki 27 §)

­        Päättää esiopetusta ja varhaiskasvatusta koskevasta osto- ja myyntipalvelusta (Varhaiskasvatuslaki 5 §, perusopetuslaki 4 §)

­        Päättää harkinnanvaraisista kuljetuksista (Perusopetuslaki 32 §)

­        Päättää varhaiskasvatuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksun harkinnanvaraisesta alentamisesta ja perimättä jättämisestä (Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 13 §, perusopetuslaki 48 §)

­        Päättää palvelusetelin myöntämisestä (Varhaiskasvatuslaki 5 §)

­        Päättää palvelusetelin arvon harkinnan varaisesta muuttamisesta (Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 14 §)

­        Päättää perusopetuksen oppilaan opetuksenjärjestämispaikan osoittamisesta tai sen vaihtamisesta (Perusopetuslaki 4 ja 6 §)

­        Päättää esiopetukseen osallistuvan lähiopetuspaikan (Perusopetuslaki 4 ja 6 §)

­        Päättää yksityisen palveluntuottajan esiopetuksen oppilaaksi ottamisesta (Perusopetuslaki 4 ja 6 §)

­        Päättää opiskelun julkisuuden rajoittamisesta (Perusopetuslaki 19 §)

­        Päättää yleisen ja tehostetun tuen esiopetuksessa olevan oppilaan opiskelusta erityisin opetusjärjestelyin ja nimeää päätöksessä hänelle vastuuopettajan esiopetuksen ostopalvelussa (Perusopetuslaki   18 §)

­        Päättää oppilaan ottamisesta oppivelvollisuusikäisille annettavaan valmistavaan opetukseen (Perusopetuslaki 5 §)

­        Päättää vieraan kunnan oppilaaksi ottamisesta (Perusopetuslaki 4 §)

Hallintosihteeri

­        Päättää varhaiskasvatuksen perittävistä asiakasmaksuista lautakunnan päättämien maksunmääräytymisperusteiden mukaan (Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 4 §)

­        Päättää tulosidonnaisen palvelusetelin arvosta (Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 14 §)

­        Päättää lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämispaikoista, lapsen aamu- ja iltapäivätoimintaan tai kesäkerhotoimintaan ottamisesta ja lasten sijoittamisesta toimintapaikkoihin (Perusopetuslaki 48 §)

­        Päättää aamu- ja iltapäivätoimitoiminnan sekä kesäkerhon asiakasmaksuista lautakunnan päättämien perusteiden mukaan (Perusopetuslaki 48 §)

Varhaiskasvatusyksikön johtaja

­        Päättää varhaiskasvatuspaikan myöntämisestä toisen kunnan asukkaalle (Varhaiskasvatuslaki 6 §)

­        Päättää varhaiskasvatuspaikan myöntämisestä (Varhaiskasvatuslaki 5 ja 12 §)

­        Päättää esiopetusoppilaan oppilaaksi ottamisesta kaupungin päiväkotien esiopetukseen (Perusopetuslaki 4 ja 6 §)

­        Päättää yleisen ja tehostetun tuen oppilaan opiskelusta erityisin opetusjärjestelyin ja määrää hänelle vastuuopettajan enintään 2 kk (Perusopetuslaki 18 §)

­        Päättää poissaololuvan myöntämisestä oppivelvolliselle (yli 5 vrk) (Perusopetuslaki 26 §)

­        Päättää tehostetun tuen aloittamisesta kaupungin varhaiskasvatuksessa (Varhaiskasvatuslaki 15 §)

Rehtori (perusopetus)

­        Päättää esiopetusoppilaan oppilaaksi ottamisesta koulun esiopetukseen (Perusopetuslaki 4 ja 6 §)

­        Päättää yleisen ja tehostetun tuen oppilaan opiskelusta erityisin opetusjärjestelyin ja määrää hänelle vastuuopettajan enintään 2 kk (Perusopetuslaki 18 §)

­        Myöntää poissaololuvan oppivelvolliselle (yli 5 vrk) (Perusopetuslaki 26 §)

­        Päättää valitun aineen vaihtamisesta (Perusopetuslaki 30 §)

­        Päättää yleisen ja tehostetun tuen oppilaan siirtämisestä vuosiluokkiin sitomattomaan opetukseen (Perusopetusasetus 9 §)

­        Määrää kotiopetuksessa olevan oppilaan oppivelvollisuuden edistymistä tutkivan opettajan (Perusopetuslaki 26 §)

­        Päättää yleisen tuen ja tehostetun tuen oppilaan vapauttamisesta yksittäisen aineen opiskelusta (Perusopetuslaki 18 §)

­        Päättää päättö- ja erotodistuksen sekä oppimäärän suorittamisesta annettavasta todistuksesta (Perusopetusasetus 12§)

­        Päättää yleisen ja tehostetun tuen oppilaan ottamisesta toissijaiseen kouluun (Perusopetuslaki 28 §)

­        Päättää oppilaalle annettavasta kirjallisesta varoituksesta (Perusopetuslaki 36 §)

­        Päättää opetuksen epäämisestä (Perusopetuslaki 36 §)

Rehtori (lukio)

­        Päättää opiskelun julkisuuden rajoittamisesta (Lukiolaki 17 §, perusopetuslaki 19 §)

­        Päättää jatkuvasta hausta ja siihen liittyvistä hakuajoista ja menettelyistä (Lukiolaki 19 §)

­        Päättää opiskelijaksi ottamisesta, mikäli opiskelijapaikkaa ei ole oppivelvollisuuslain nojalla määritelty (Lukiolaki 20 ja 22 §, perus-opetuslaki 46.1–46.2 §)

­        Päättää ei-oppivelvollisen opiskelijan opiskelun lisäajan myöntämisestä sekä opiskeluoikeuden väliaikaisesta keskeyttämisestä (Lukiolaki 23 §)

­        Päättää opiskeluoikeuden päättymisestä ei-oppivelvolliselle (Lukiolaki 24 §, perusopetuslaki 46 a §)

­        Myöntää luvan suorittaa opintoja osallistumatta opetukseen (Lukiolaki 25 §)

­        Päättää muualla suoritettujen opintojen osaamisen tunnustamisesta (Lukiolaki 27 §, perusopetuslaki 46.3 §)

­        Päättää osaamisen tunnustamisesta suoritetta-vaan tutkintoon (sisällyttäminen) (Lukiolaki 27 §, perusopetuslaki 46.3 §)

­        Poissaololuvan myöntäminen opiskelijalle (myös oppivelvolliset) (yli 5 vrk) (Lukiolaki 30 §, perusopetuslaki 35 §)

­        Määrää tutkivan opettajan (Lukiolaki 27 §, 29 §, perusopetuslaki 18 §)

­        Päättää opiskelijan opiskelun poikkeavasta järjestämisestä (Lukiolaki 29 §)

­        Päättää erityisistä opetusjärjestelyistä aikuisten perusopetuksessa (perusopetuslaki 18 §)

­        Antaa päättötodistuksen ja erotodistuksen oppivelvolliselle, jos seuraava opiskelupaikka on tiedossa, ja oppimäärän suorittamisesta annettavan todistuksen (Lukiolaki 39 §, oppivelvollisuuslaki 13 §, Perusopetus laki 12 §)

­        Päättää opiskelijalle annettavasta kirjallisesta varoituksesta (Lukiolaki 41.1 §, perusopetuslaki 36.1 §, 46.1 §)

­        Päättää oikeudesta saada uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta (Lukiolaki 16 §, perusopetuslaki 13 ja 46.1 §)

­        Päättää opetukseen osallistumisen epäämisestä (enintään 3 työpäivää) (Lukiolaki 41.3 §)

­        Päättää oppivelvollisen opiskeluoikeuden päättymisestä (Oppivelvollisuuslaki 13 §, perusopetuslaki 46 a §)

­        Päätös erityisen tutkinnon järjestämisestä (Lukiolaki 36.2 §, perusopetuslaki 38 §)

­        Päätös erityiseen tutkintoon liittyvistä maksuista (ei peritä oppivelvollisilta) (Lukiolaki 34.2, 36.2 §, perusopetuslaki 46.2 §)

­        Päättää oikeudesta maksuttomaan koulutukseen (Oppivelvollisuuslaki 16 § ja 17 §, perusopetuslaki 46.1 §)

­        Päättää lukiokoulutuksen ja aikuisten perusopetuksen aineopiskelijalta perittävistä maksuista (lukiolaki 20.2 §, 34.2 § perusopetus-laki 46.2 §)

Perusopetuslain pykälät koskevat aikuisten perusopetuksessa tehtäviä päätöksiä.

Lisätietoja: Lisätietoja: sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi, opetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt, puh. 020 615 7173, johanna.lindstedt(at)kouvola.fi, varhaiskasvatuspäällikkö Tiina Kirvesniemi puh. 020 615 7224, tiina.kirvesniemi(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää siirtää lautakunnalle kuuluvaa toimivaltaa viranhaltijoille selostusosassa esitetyn ehdotuksen mukaisesti 1.1.2025 alkaen.

Tämä päätös korvaa lautakunnan päätökset 22.08.2024 § 65 ja 18.9.2024 § 72.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________