Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kymen jätelautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 24



Jätehuollon palvelutason 2025-2030 luonnos

6549/14.06.00/2024

 

Kymen jätelautakunta 26.09.2024 § 24

   

Valmistelija: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, kat-ja.kangas(at)kouvola.fi

Jätehuollon palvelutasossa määritellään se, millaisia jätehuoltopalveluja kuntalaisille tarjotaan Kymen jätelautakunnan alueella, johon tällä hetkellä kuuluu Hamina, Iitti, Kotka, Kouvola, Lapinjärvi, Mäntyharju, Miehikkälä, Pertunmaa, Pyhtää ja Virolahti. Pertunmaan kunta liittyy Valtioneuvoston päätöksellä Mäntyharjun kuntaan 1.1.2025. Toiminta-alue muodostuu edellä mainittujen kuntien omistaman Kymenlaakson Jäte Oy:n toiminta-alueesta.   

Jätehuollon palvelutaso määritellään ensisijaisesti kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon osalta, erityisesti asuin- ja vapaa-ajankiinteistöjen jätehuoltopalveluihin. Palvelutasossa asetetaan vähimmäistaso Kymenlaakson Jäte Oy:n tai kunnan tarjoamille jätteiden keräys-, kuljetus- ja vastaanottopalveluille sekä neuvonnalle ja viestinnälle. Palvelutasossa käsitellään myös Kymen jätelautakunnan toteuttamat viranomaispalvelut. 

Jätehuollon palvelutasosta päättäminen on jätelautakunnan tehtävä lautakuntasopimuksen mukaisesti. Jätelain mukaan kuntien on järjestettävä jätehuoltopalvelut, ja niiden tulee täyttää jätelain edellyttämät laatuvaatimukset. Tämä tarkoittaa jätehuollonpalveluiden kattavuuden ja laadun vähimmäistason takaamista kaikille asukkaille ja vapaa-ajanasukkaille. 

Taustaa

Nykyinen jätehuollon palvelutasomäärittely on tehty vuosille 2023-2024. Palvelutasokaudesta määriteltiin tarkoituksella lyhyt, koska haluttiin nähdä jätelain muutoksen aiheuttamien toimien vaikutukset palveluihin. Nyt jätehuollon palvelutasoa määritellään vuodesta 2025 vuoteen 2030 saakka. Samalle ajalle on valmisteilla Kymen jätelautakunnan alueen kuntien Jätepoliittinen ohjelma, joka on ylemmän tason ohjaava strateginen asiakirja. Jätehuollon palvelutasoa laadittaessa on otettava huomioon myös se, että palvelut tuotetaan asukkailta kerättävillä jätemaksuilla. Palvelutasoon vaikuttavat lisäksi mm. asukasmäärän pieneneminen ja asutuksen painopisteen siirtyminen kohti keskustaajamia.

Palvelutason muutoksia on käsitelty 16.5. ja 28.8.2024 Jätepoliittisen ohjelman ja Jätehuollon palvelutason ohjausryhmässä, jossa on kuntien valitsemat edustajat. Palvelutasoa on käytännössä valmistellut Kymen jätelautakunnan ja Kymenlaakson Jäte Oy:n asiantuntijat. Palvelutasoon liittyviä asioita on käsitelty myös Kymen jätelautakunnan luottamushenkilöiden sekä Kymenlaakson Jäte Oy:n hallituksen kesken 30.5.2024.

Palvelutasossa tapahtuvat muutokset

Kunnan järjestämät jätteenkuljetuspalvelut alueella lisääntyvät kaudella 2025-2030 kuntien ja jätelautakunnan päätösten sekä jätehuoltomääräysten myötä. Pertunmaan alueella siirrytään huhtikuussa 2025 kunnan järjestämiin kiinteistökohtaisiin sekajätekuljetuksiin ja aluekeräyspisteet poistetaan. Myös lietteiden kuljetus siirtyy kunnan järjestämäksi Pertunmaan alueella. Vappuna 2026 biojätteiden erilliskeräysvelvollisuus laajenee koskemaan myös yli 300 asukkaan taajamien omakoti- ja paritaloja.

Palvelutasokaudella 2025-2030 tullaan palvelutasomääritysluonnoksen mukaan kehittämään uusia sähköisiä asiakaspalveluratkaisuja. Kymenlaakson Jätteen Oma-asiointia laajennetaan kaikkien pienkiinteistöjen käyttöön. Muuttuvat jätteenkeräysvelvoitteet lisäävät etenkin jäteyhtiön asiakaspalveluun tulevien yhteydenottojen määrää. Yhteydenottojen hoitamiseen etsitään uusia ratkaisuja.

Kaudella 2025-2030 jäteasemaverkostoa kehitetään tasapuolisesti vastaamaan kävijämääriä ja kehitetään kiertäviä jäteasemapalveluita, erityisesti pienemmille paikkakunnille. Jäteasemapalveluiden ja -verkoston kehittämisessä huomioidaan, että kuntalaisten perusmaksu säilyy kohtuullisena.

Keskeinen painopiste jäteasemien kehittämisessä vuosina 2025-2030 on jäteasemien itsepalvelutoimintojen ja aukioloaikojen kehittäminen. Jäteasemilla tulee olemaan itsepalveluajan lisäksi myös erikseen määritellyt palveluaukioloajat, jolloin henkilökuntaa on paikalla.

Yksi suuri yksittäinen jäteasemien kehittämistoimi ja investointi vuosina 2025-2030 tulee olemaan Kouvolan uuden jäteaseman rakentaminen Ahlmanintien jäteaseman tilalle.

Nykyisen palvelutason aikana Rinki-pisteitä täydentävien ekopisteiden määrää karsittiin, mutta toisaalta myös palvelua parannettiin. Muovi- ja kartonkipakkausten keräystä lisättiin eniten käytössä oleville ekopisteille. Ekopisteiden sijaintiin tai palveluihin ei nyt tulevalla palvelutasokaudella esitetä muutoksia, mutta palvelutasokaudella seurataan mm. valtakunnallisen Rinki-ekopisteverkoston muutoksia ja reagoidaan tarvittaessa niihin.

Viestintää ja neuvontaa kehitetään kuljetusmuutoksista tiedottamisen lisäksi myös jätteen synnyn ehkäisyyn ja tietoisuuden lisäämiseen riittämättömistä luonnonvaroista.

Palvelutasoluonnoksesta pyydetään lausunnot kunnilta ja muilta tarvittavilta tahoilta. Jätelautakunnan on määrä päättää palvelutasosta vuosille 2025-2030 loppuvuonna 2024.

Jätehuollon palvelutasomäärityksen luonnos on liitteenä.

Lisätietoja: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi

Jätehuoltopäällikön ehdotus:

Kymen jätelautakunta päättää hyväksyä jätehuollon palvelutasomäärityksen luonnoksen vuosille 2025-2030 ja asettaa sen nähtäville sekä pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

Jätehuoltopäällikön muutettu ehdotus:

Kymen jätelautakunta päättää hyväksyä jätehuollon palvelutasomäärityksen luonnoksen vuosille 2025-2030 ja asettaa sen nähtäville sekä pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

Luonnoksen sivulla 11 olevaa kappaletta "Pertunmaan alueen aluekeräyspisteet" muutetaan seuraavasti: 27.4.2025 Pertunmaan alueella luovutaan aluekeräyspisteistä ja siirrytään kiinteistökohtaiseen jätteenkuljetukseen, jota täydennetään tarpeen mukaan lukollisilla yhteiskeräyspisteillä. Lukollinen yhteiskeräyspiste perustetaan, mikäli alueella on 5 tai useampi keräyspistettä tarvitsevaa taloutta.

Kymen jätelautakunnan päätös:

Kymen jätelautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.

____________