Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 182



Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2024

7878/02.05.01.00/2024

 

Kaupunginhallitus 16.09.2024 § 182

   

Valmistelija: talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh. 020 615 5054, hellevi.kunnas(at)kouvola.fi

Valtiovarainministeriö on 20.8.2024 kunnan- ja kaupunginhallituksille lähetetyllä kirjeellä esittänyt kuntien haettavaksi kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta vuodelle 2024. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan voidaan valtionosuutta korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet. Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n 2 momentin mukaan valtionapuviranomainen voi asettaa avustuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina vuosina jättää myöntämättä tai se voidaan myöntää alennettuna, jos esitettyjä toimenpiteitä tai asetettuja ehtoja ei ole noudatettu. Edellä mainitun lainkohdan perusteella ministeriö on asettanut valtionosuuden korotuksen käytölle seuraavat ehdot hyväksytyn talouden tasapainotussuunnitelman lisäksi:

  1. Korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista kunnan omassa päätäntävallassa olevien menojen lisäystä. Tämä koskee sekä käyttötalous- että investointimenoja. Korotus on tarkoitettu tukemaan kunnan omia talouden tervehdyttämistoimenpiteitä, joihin kunnan on syytä varautua avustuksesta riippumatta.
  2. Korotus on tarkoitettu varautumiseen niihin talouden tervehdyttämistarpeisiin, jotka ovat syntyneet kunnan talouden aikaisemman kehityksen johdosta. Tällaisia tarpeita ovat muun muassa varautuminen lainanhoitokustannuksiin, alijäämien kattamiseen ja tiedossa oleviin tuloperusteiden jo tapahtuneisiin muutoksiin.
  3. Kunta toteuttaa kuntalain 118 §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto koskee niitä kuntia, joihin on asetettu mainitun lain 118 §:n mukainen arviointiryhmä.

Vuonna 2024 harkinnanvaraiseen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään 10 milj. euroa. Hakemus tulee toimittaa valtiovarainministeriöön 24.9.2024 klo 16.15 mennessä.

Kouvolan kaupunki hakee harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta 5,0 milj. euroa. Hakemuksessa painotetaan seuraavia kaupungin taloudellisia haasteita:

  • hyvinvointialueuudistuksesta johtuva valtionosuuksien muutos
  • Kouvolan taloudellinen tilanne
  • toimintaympäristön muutos

Lisäksi hakemuksessa on tuotu esiin Kouvolan erityispiirteitä mm. väestörakenteen osalta.

Talousjohtaja Hellevi Kunnas on asiantuntijana paikalla kokouksessa vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh. 020 615 5054, hellevi.kunnas(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

  1. hakea 5,0 milj. euron harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuodelle 2024 liitteenä olevan hakemuksen mukaisesti ja
  2. oikeuttaa kaupunginjohtajan tai talousjohtajan tarvittaessa täydentämään hakemusta.

Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 17.9.2024 lukien.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 17.9.2024 lukien.

Kaupunginhallitus myönsi talousjohtaja Hellevi Kunnakselle läsnäolo- ja puheoikeuden. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.

____________