Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 26.08.2024/Asianro 5


Talousarviomuutokset 2024, määrärahan siirto toimialojen välillä

6739/02.02.00/2024

 

Kaupunginhallitus 26.08.2024  

   

Valmistelija: talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh. 020 615 5054, hellevi.kunnas(at)kouvola.fi

Kuntalain 14 § mukaan kunnanvaltuusto päättää talousarviosta. Vuoden 2024 talousarviossa päätetty sitovuustaso valtuuston nähden on lautakunnan/kaupunginhallituksen toimintakate.

Kaupungin oman palkkatukityöllistämisen määrärahat on budjetoitu keskitetysti konsernipalvelujen hyvinvointipalveluihin. Kyseisiä määrärahoja jää käyttämättä vuonna 2024. Syynä tähän on palkkatukea koskevan lain muutos sekä valtion palkkatuettuun työhön varattujen työllisyysmäärärahojen niukkuus sekä palvelutarpeen kasvu. Vuoden 2024 syyskuusta lähtien kuntien osalta palkkatuettuun työhön myönnetään tukea vain toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Muutos ei koske 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea eikä velvoitetyötä.

Kasvatuksessa ja opetuksessa on ollut palkkatuella palkattuja työntekijöitä sekä perusopetuksessa että varhaiskasvatuksessa. Perusopetuksessa on välttämätön tarve lisäresurssiin ohjaajien/avustajien palkkaamiseksi. Sivistyksen toimiala on esittänyt, että käyttämättä jäävien palkkatukimäärärahoja siirrettäisiin kasvatukseen ja opetukseen avustajaresurssin palkkaamiseen. Määrärahatarve tämä varten on noin 200 000 euroa.

Koska kyseessä on toimialojen välinen talousarviomuutos, ei sillä ole vaikutusta kaupungin toimintakatteeseen.

Alla olevassa taulukossa on esitetty muutoksen vaikutus käyttötalouden toimintakatteeseen sitovuustason mukaisesti.

Toimielin

Talousarvio 2024

Talousarviomuutos

Muutettu
talousarvio 2024

Tarkastuslautakunta

-189 179

 

-189 179

Kaupunginhallitus

1 127 749

200 000

1 327 749

Kasvatus ja opetuslautakunta

-145 215 821

-200 000

-145 415 821

Liikunta ja kulttuurilautakunta

-25 848 602

 

-25 848 602

Tekninen lautakunta

-16 714 977

 

-16 714 977

Kymen jätelautakunta

0

 

0

Toimintakate yhteensä

-186 840 830

0

-186 840 830

 

Talousjohtaja Hellevi Kunnas on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh. 020 615 5054, hellevi.kunnas(at)kouvola.fi, hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnonen, puh. 020 615 7429, sanna-riitta.junnonen(at)kouvola.fi ja opetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt, puh. 020 615 7173 , johanna.lindstedt(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä palkkatukimäärärahojen siirtoon liittyvän talousarviomuutoksen vuoden 2024 käyttötalouden toimintakatteeseen seuraavasti:

-          Kaupunginhallitus, vähennys 200 000 euroa, muutettu toimintakate 1 327 749 euroa

-          Kasvatus ja opetuslautakunta, lisäys 200 000 euroa, muutettu toimintakate -145 415 821 euroa

Kaupunginhallituksen päätös: