Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisen lautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 04.12.2024/Pykälä 62


Uhkasakon asettaminen kiinteistölle 286-34-4085-1, 46910 ANJALA

8102/10.03.00.07/2024

 

Teknisen lautakunnan lupajaosto 04.12.2024 § 62

   

Valmistelija: Valvontainsinööri Tiina Raudaskoski, puh. 020 615 7516, tiina.raudaskoski(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut on kehottanut kiinteistön 286-34-4085-1, -------------, 46910 ANJALA entistä haltijaa ------------- siivoamaan Kiinteistö Oy Anjalankosken Leirimaan (Y-tunnus 0781750-7) omistaman kiinteistön -------------, 46910 ANJALA piha-alue kaikista jätteistä ja hylätyistä tavaroista ja ajoneuvoista 30.11.2023 mennessä. 14.5.2024 suoritetulla tarkastuksella havaittiin, että annettua kehotusta ei noudatettu, vaan kiinteistöllä oli edelleen runsain määrin mm. romuautoja, jätebetonia, jätepuuta, muovikontteja, IBC-konttien kehikoita, peltitynnyreitä, sekalaista jätettä sekä kotitalousjätteitä. Asia saatetaan Kouvolan kaupungin teknisen lautakunnan lupajaostoon määräyksen antamiseksi ja hallintopakon asettamiseksi.

Asian taustaa

Kiinteistöllä on ainakin vuodesta 2009 ------------ toiminnan aikana esiintynyt asuinympäristöä rumentavaa tavaroiden ulkovarastointia ja roskaantumista. Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Anjalankosken Leirimaa (Y-tunnus 0781750-7). Kyseisen oy:n osakkeet vaihtoivat omistajaa -------------- Länsi-Suomen Import & Export Oy:lle (3183336-3) vuonna 2021. Uutta omistajaa tavoiteltiin asian tiimoilta kesällä 2021. Sittemmin yritykseen ei saanut enää yhteyttä. Länsi-Suomen Import & Export Oy:tä kuultiin asiassa tavanomaisella tiedoksiannolla 26.9.2024. Yritys ei antanut asiassa vastinettaan.

Perustelut

Jätelain (646/2011) 72 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto).

Kiinteistölle on jätetty huomattava määrä roskaa ja jätettä, joita ei ole kehotuksista huolimatta siivottu. Nykytilassaan kiinteistö aiheuttaa merkittävää rumentumista asuinympäristöön.

Jätelain (646/2011) 73 §:n mukaan roskaajan on poistettava roskaava esine tai aine ympäristöstä ja muutoinkin siivottava roskaantunut alue.

Jätelain mukaan ensisijainen siivoamisvelvollisuus on sillä, joka on roskat ja jätteet alueelle jättänyt, tässä tapauksessa kiinteistön entisellä haltijalla --------------. Kiinteistön omistajuuden mahdollinen vaihtuminen ei tältä osin vaikuta siivoamisvelvollisuuteen. Koska roskien ja jätteiden katsotaan jätetyn kiinteistölle asianosaisen toiminnan vuoksi, hänen katsotaan myös olevan vastuussa niiden siivoamisesta.

Jätelain (646/2011) 75 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa.

Jätelain (646/2011) 129 §:n mukaan valvontaviranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään.

Koska annettua kehotusta ei ole noudatettu, eikä muutoinkaan ole tuotu ilmi, että roskaajalla olisi tarkoitus siivota jätelaissa mainitun ensisijaisen siivoamisvelvollisuuden mukaisesti roskaamaansa kiinteistöä, on asiassa katsottu tarpeen käyttää hallintopakkoa.

Uhkasakkolain (1113/1990) 7 §:n mukaan uhkasakko voidaan kohdistaa vain sellaiseen asianosaiseen, jolla on oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta.

Koska jätelaki määrää ensisijaisen siivoamisvelvollisuuden sille, joka jätteet on ympäristöön jättänyt, on kiinteistön roskanneella asianosaisella näin oikeudellinen mahdollisuus noudattaa hänelle asettua velvoitetta, vaikka kiinteistön omistaisikin joku toinen. Kiinteistön nykyistä omistajaa on kuultu asiassa, eikä asiassa ole ilmaistu eriävää mielipidettä. Velvoitettava ei ole kuulemisvaiheessa tuonut ilmi esteitä kiinteistön siivoamiselle.

Uhkasakkolain (1113/1990) 8 §:n mukaan uhkasakon suuruutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun maksukyky ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Velvoitetun maksukykyyn ja muihin asioihin vaikuttavia seikkoja ei ole tullut ilmi. Uhkasakon suuruus perustuu siihen, ettei velvoittavan päätöksen noudattamatta jättämisestä seuraa velvoitetulle taloudellista etua siivoamiskustannusten välttämisen johdosta. Jätteiden mahdollisia siivouskustannuksia on verrattu aikaisempaan vastaavanlaiseen teettämisuhan toteutukseen ja sen vaatimiin kustannuksiin.

Käsittelymaksu ja sen määräytyminen

Velvoitetulta peritään tästä päätöksestä 380 euroa Kouvolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisesti (Liite: Maksutaulukko, siivoamisesta määrääminen sekä määräykseen liittyvät tarkastukset (JL 75 §)). Maksu laskutetaan, kun asiaa koskeva päätös on annettu.

Sovelletut oikeusohjeet

Uhkasakkolaki (1113/1990)

Jätelaki (646/2011)

Kouvolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (Kouvolan kaupungin tekninen lautakunta 13.12.2022 § 261)

Lisätietoja: Ympäristösuunnittelija Marleena Kuitikka, marleena.kuitikka(at)kouvola.fi, puh. 020 615 8016, valvontainsinööri Tiina Raudaskoski, puh. 020 615 7516, tiina.raudaskoski(at)kouvola.fi

Vs. ympäristöjohtajan ehdotus:

Teknisen lautakunnan lupajaosto päättää

  1. velvoittaa kiinteistön entisen haltijan ------------ siivoamaan kiinteistö 286-34-4085-1, -------------, 46910 ANJALA romuista, jätteistä, ajoneuvoista (pois lukien asuntoauto -------) ja irtotavaroista 31.5.2025 mennessä, ja
  2. asettaa kohdassa 1. merkityn päävelvoitteen asianosaisen noudatettavaksi 8500 euron uhkasakon uhalla.

Vs. ympäristöjohtajan muutettu ehdotus:

Teknisen lautakunnan lupajaosto päättää

  1. velvoittaa kiinteistön entisen haltijan ------------ siivoamaan kiinteistö 286-34-4085-1, -------------, 46910 ANJALA romuista, jätteistä, ajoneuvoista (pois lukien asuntoauto -------) ja irtotavaroista 31.5.2025 mennessä, ja
  2. asettaa kohdassa 1. merkityn päävelvoitteen asianosaisen noudatettavaksi 8500 euron uhkasakon uhalla.
  3. ilmoittaa tästä päätöksestä uhkasakkolain (1113/1990) 19 §:n edellyttämällä tavalla Kaakkois-Suomen maanmittaustoimistolle merkinnän tekemiseksi kiinteistörekisteriin.

Teknisen lautakunnan lupajaoston päätös:

Teknisen lautakunnan lupajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

Ympäristöterveyspäällikkö Veera Varo poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

____________