Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kymen jätelautakunta
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 17


Periaatteet jätehuoltomääräyksistä poikkeamiselle, jätemaksujen kohtuullistamiselle ja muille viranhaltijalle siirrettyjen päätösten tekemiselle

7365/14.06.00/2024

 

Kymen jätelautakunta 30.05.2024 § 17

   

Valmistelija: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi

Kymen jätelautakunta on viimeksi siirtänyt 30.9.2021 § 36 toimivaltaansa jätehuoltopäällikölle jätelain 23 §:n mukaisesti. Tämän esityslistan edellinen asia koskee myös toimivallan siirtoa.

Siirretty toimivalta koskee pääosin päätöksiä jätehuoltomääräyksistä poikkeamiseksi ja jätemaksujen maksuunpanon ja niitä koskevien muistutusten sekä jätemaksun kohtuullistamishakemusten (vapautushakemusten) käsittelemiseksi. Päätösvaltaa on siirretty käsiteltävien hakemusten sekä niistä tehtävien päätösten suuren määrän vuoksi.

1.6.2023 voimaan tulleiden Kymen jätelautakunnan jätehuoltomääräys-ten 46 §:n mukaan jätelautakunta voi päätöksellään yksittäistapauksissa, perustelluista erityisistä syistä myöntää poikkeuksen jätehuoltomääräysten noudattamisesta. Jätelautakunta ei voi tehdä poikkeamispäätöstä jätelain mukaisesta velvollisuudesta liittyä järjestettyyn jätehuoltoon. Jätehuoltomääräyksistä poikkeaminen ei saa vaarantaa asianmukaista jätehuollon järjestämistä, aiheuttaa vaaraa tai haittaa ympäristölle tai terveydelle tai aiheuttaa roskaantumista.

Jätehuoltomääräysten 46 §:n mukaan Kymen jätelautakunta voi päätöksellään rajata alueita jätteenkuljetuksen tai erilliskeräysvelvoitteiden ulkopuolelle jätelain 35 § mukaisesti. Tämän osalta edellisessä päätösesityksessä ei ole esitetty päätösvaltaa siirrettäväksi jätehuoltopäällikölle.

Poikkeamishakemukset voivat koskea esim. sallittuja tyhjennysvälejä (jätehuoltomääräykset 23 §), yhteisen jäteastian muodostamista (jätekimppa 8 §) tai eri jätelajien erilliskeräysvelvoitteita (14 §) ja lisäksi muita yksittäisiä hakemuksia kuten jätteenkuljetuksen keskeyttämistä (32 §). Hakemus voi koskea myös jätehuoltomääräysten 11 §:n mukaista mantereella sijaitsevan kiinteistön liittymistä loppujätteen lukolliseen yhteiskeräyspisteeseen.

Jätelaissa määritetään jätehuollon vastuut. Kunnan velvollisuudesta järjestää jätehuolto on määrätty jätelain 32 § ja 33 §:ssä. Kiinteistön haltijan tulee lain 40 § ja 41 §:n perusteella järjestää kiinteistölle keräyspaikka ja luovuttaa jäte järjestettyyn kuljetukseen tai alueelliseen vastaanottopaikkaan. Jätelain 91 §:n perusteella kunta voi antaa jätelakia tarkentavia määräyksiä jätehuoltomääräyksissään. Jätehuollon maksuista säädetään jätelain luvussa 9 (78 - 86 §). Jätelain 80 §:n mukaan kiinteistön haltijalla on velvollisuus suorittaa jätemaksu. Jätelain 81 §:n mukaan jätemaksua on mahdollista muuttaa tai jättää perimättä. Jätelain 82 §:n mukaan kunnan jätemaksusta on oikeus tehdä muistutus 14 päivän kuluessa jätelaskun saamisesta jätehuoltoviranomaiselle.

Jätehuoltomääräyksistä poikkeamisiin ja muihin viranhaltijapäätöksiin on määritetty linjaukset Kymen jätelautakunnan kokouksessa 30.9.2021 § 35. Linjaukset ovat varmentaneet sen, että koko alueen asukkaita kohdellaan tasapuolisesti yhtenäisten periaatteiden mukaisesti.

Linjaukset esitetään nyt päivitettäväksi, koska jätehuoltomääräykset ovat muuttuneet 1.6.2023. Linjaukset kaipaavat myös selventämistä.

Esitys periaatteista viranhaltijapäätöksille

Periaatteet jätehuoltomääräyksistä poikkeamiselle

Jäteastian tyhjennysvälit

Jätehuoltomääräyksien 23 §:ssä on määritelty pisimmät mahdolliset jäteastioiden tyhjennysvälit. Poikkeusta täytyy hakea, mikäli haluaa jätehuoltomääräysten mukaisia enimmäistyhjennysvälejä pidemmän tyhjennysvälin. Jäteastian tyhjennysväliä ei pääsääntöisesti pidennetä jätehuoltomääräyksissä sallitusta, ellei kyseessä ole täysin poikkeustapaus.

Yhteisen jäteastian käyttö

Yhteisen jäteastian käyttöä koskevat päätökset tehdään pääsääntöisesti jätehuoltomääräysten 8 §:n mukaisesti. Saarikiinteistöille on kuitenkin sovellettu jo pitkään käytäntöä, jossa saaresta voi tuoda jätteet esim. mantereen kotiroskikseen, mikäli koti sijaitsee alle viiden kilometrin päässä mantereen venepaikasta.

Jätteiden erilliskeräysvelvoitteet

Poikkeamista jätehuoltomääräysten 14 §:n mukaisista jätteiden erilliskeräysvelvoitteista ei pääsääntöisesti myönnetä. Poikkeamiseen täytyy olla painava syy, kuten esim. ettei jäteastiat mahdu kiinteistölle ilman kohtuuttomia muutoksia.

Jätteenkuljetuksen keskeytys (jätehuoltomääräykset 32 §)

Mikäli vakituisessa asuinkiinteistössä ei todistettavasti asuta esim. ulkomaanmatkan vuoksi, voidaan jätteenkuljetus keskeyttää määräajaksi. Yli kuuden kuukauden keskeytyksistä haetaan poikkeusta Kymen jätelautakunnalta.

Muu poikkeaminen jätehuoltomääräyksistä

Muissa jätehuoltomääräyksistä poikkeamista koskevissa tilanteissa poikkeus voitaisiin myöntää vain, jos poikkeaminen on tarpeen jätehuollon tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi kiinteistöllä eikä poikkeaminen aiheuta haittaa terveydelle tai ympäristölle. Poikkeaminen voidaan myöntää jätehuoltomääräyksistä silloin, kun poikkeaminen koskee jätteiden omatoimista käsittelyä, jäteastioita, jätteenkeräyspaikkaa tai jätteiden keräysvelvoitetta.

Mantereella sijaitsevan kiinteistön hakemus lukkopisteeseen

Jätehuoltomääräysten 11 §:n mukaisesti mantereella sijaitseva kiinteistö voi liittyä loppujätteiden lukolliseen yhteiskeräyspisteeseen, mikäli jäteautolla ei pääse kiinteistölle, eikä jäteastiaa saa sijoitettua muuhun paikkaan, jonne jäteauto pääsisi.

Periaatteet jätemaksujen kohtuullistamisessa tai maksumuistutusten käsittelyssä

Jätemaksuja voidaan kohtuullistaa, maksu jättää perimättä ja/tai kiinteistön haltija vapauttaa jätehuoltoon liittymisvelvoitteista, mikäli:

-          Vakituinen asuinkiinteistö on tyhjillään eli siellä ei ole kirjoilla asukkaita eikä asuntoa käytetä vapaa-ajanasuntona.

-          Kiinteistön asuinrakennus tai vapaa-ajan asunto on asumiskelvoton tai puretaan eikä asunnon haltijalla ole tarvetta jätehuoltopalveluihin. Asumiskelvottomuudesta on pyydettäessä esitettävä jätehuoltoviranomaiselle todisteellinen selvitys. Selvitys voi olla esim. valokuva tai kunnan rakennusvalvonta-, ympäristönsuojelu- tai terveydensuojeluviranomaisen lausunto tai muu vastaava asiakirja.

-          Asuinrakennuksen haltija on laitoshoidossa. Hakemuksessa tulee osoittaa, että asunto ei ole laitoshoidon aikana kenenkään muun loma- tai vakituisena asuntona.

-          Useampi saman omistajan asuin- tai vapaa-ajanrakennus muodostavat yhden kokonaisuuden tai pihapiirin, joka on yhden talouden käytössä. Jätemaksut peritään vain yhden asunnon osalta.

Päätösten voimassaolon kesto

Viranhaltijapäätökset on syytä tehdä siten, että ne ovat voimassa enintään viisi vuotta lukuun ottamatta kielteisiä päätöksiä, jotka ovat voimassa toistaiseksi. Asukasmäärät ja omistajat muuttuvat ja myös asukkaiden tavat, jotka vaikuttavat esim. jätteiden määrään muuttuvat. Lisäksi lainsäädäntö tai jätehuoltomääräykset ja käytännöt voivat muuttua.

Lisätietoja: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi

Jätehuoltopäällikön ehdotus:

Kymen jätelautakunta päättää, että viranhaltijapäätöksiä voidaan tehdä edellä esitettyjä periaatteita noudattaen.

Jätehuoltopäällikön muutettu ehdotus:

Kymen jätelautakunta päättää, että viranhaltijapäätöksiä voidaan tehdä edellä esitettyjä periaatteita noudattaen. Edellä esitettyjen periaatteiden kappaletta "Yhteisen jäteastian käyttö", muutetaan seuraavaksi: Yhteisen jäteastian käyttöä koskevat päätökset tehdään pääsääntöisesti jätehuoltomääräysten 8 §:n mukaisesti. Saarikiinteistöille on kuitenkin sovellettu jo pitkään käytäntöä, jonka mukaan saaresta voi tuoda jätteet itse järjestettyyn jäteastiaan (jätekimppa), jos astia sijaitsee alle viiden kilometrin päässä mantereen venepaikasta. Itse järjestetty jäteastia ei voi olla esim. tienvarsiroskis tai muu yleinen jäteastia.

Kymen jätelautakunta päättää selvittää saariston, jonne ei pääse tietä pitkin, osalta periaatteet jätekimppojen hyväksymiselle. Asia tuodaan seuraavaan jätelautakunnan kokoukseen.

Kymen jätelautakunnan päätös:

Kymen jätelautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.

____________