RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kymen jätelautakunta
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kymen jätelautakunnan toimivallan siirtäminen viranhaltijoille
6447/00.01.01.04/2024
Kymen jätelautakunta 30.05.2024 § 16
Valmistelija: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi
Kouvolan kaupungin hallintosäännön 1.6.2023 29 §:n mukaan toimielin voi siirtää sille hallintosäännössä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen toimielimelle ja muulle viranhaltijalle. Viranhaltija voi siirtää hänelle hallintosäännössä määrätyn, päätöksessään mainitun toimivallan muulle viranhaltijalle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen.
Hallintosäännön 23 §:ssä määrätään lautakuntien yleisistä tehtävistä ja toimivallasta ja 28 §:ssä Kymen jätelautakunnan tehtävistä ja toimivallasta.
Toiminnan joustavan sujuvuuden takaamiseksi lautakunnan tulisi siirtää toimivaltaansa edelleen lautakunnan alaiselle henkilökunnalle.
Jätelain 23 §:n 3 momentin mukaan kunnan jätehuoltoviranomainen (tässä tapauksessa kuntien yhteislautakunta) voi edelleen siirtää tehtävien hoidon alaiselleen viranhaltijalle kuntalaissa säädetyllä tavalla.
Viranhaltijaan sovelletaan tällöin mitä näitä tehtäviä muutoin hoitavasta viranomaisesta ja muutoksenhausta viranomaisen päätöksiin säädetään.
Kouvolan kaupungin hallintosäännön 28 §:n mukaan Kymen jätelautakunta päättää
1. jätehuollon palvelutasosta
2. kunnan jätehuoltomääräyksistä
3. jätehuoltomääräyksistä poikkeamisesta
4. jätteen kuljetuksen järjestämisestä
5. päättää jätteen hyötykäytöstä ja käsittelystä
6. jätehuollon maksuista
7. jätehuollon maksuja koskevat muistutukset
8. jätemaksujen kohtuullistamisesta
9. jätteenkuljetus- ja kompostointirekisterin ylläpidosta
10. muista kunnan jätehuoltoviranomaiselle jätelain tai muiden säännösten mukaan kuuluvista asioista
Esitys toimivallan siirrosta
Kymen jätelautakunta on siirtänyt sille määriteltyä toimivaltaa jätehuoltomääräyksistä poikkeamisen ja jätemaksujen maksuunpanoon ja niitä koskevien muistutusten käsittelyn osalta jätehuoltopäällikölle 30.9.2021 § 36.
Päätös on syytä uusia jätehuoltomääräyksissä ja Kouvolan hallintosäännössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Lisäksi on tarpeen selventää, millaiset päätökset kuuluvat jätehuoltopäällikölle delegoituun toimivaltaan.
Toimivallan siirtoesitys koskee hallintosäännön 28 §:n kohtia 3., 7. ja 8. Jätehuoltomääräyksistä poikkeamiset ja jätemaksujen maksuunpanoon ja niitä koskevien muistutusten käsittelyyn sekä myös jätemaksujen kohtuullistamiseen liittyvien päätösten tekeminen on edelleen tarkoituksenmukaista niiden suuren määrän takia tehdä viranhaltijatyönä. Periaatteet viranhaltijapäätösten sisältöön käsitellään seuraavassa kokousasiassa.
1.6.2023 voimaan tulleiden Kymen jätelautakunnan jätehuoltomääräysten 46 §:n mukaan jätelautakunta voi päätöksellään yksittäistapauksissa, perustelluista erityisistä syistä myöntää poikkeuksen jätehuoltomääräysten noudattamisesta. Näihin liittyvä päätöksenteko esitetään siirrettäväksi jätehuoltopäällikölle.
Poikkeamishakemukset voivat koskea esim. sallittuja tyhjennysvälejä (jätehuoltomääräykset 23 §), yhteisen jäteastian muodostamista (jätekimppa 8 §) tai eri jätelajien erilliskeräysvelvoitteita (14 §) ja lisäksi muita yksittäisiä hakemuksia kuten jätteenkuljetuksen keskeyttämistä (32 §).
Jätehuoltopäällikkö ei voisi kuitenkaan tehdä jätehuoltomääräysten 46 §:n mukaista poikkeamispäätöstä rajata alueita jätteenkuljetuksen tai erilliskeräysvelvoitteiden ulkopuolelle jätelain 35 § mukaisesti. Tämä kuuluisi jätelautakunnalle.
Jätehuoltomääräysten 11 §:n mukaisesti mantereella sijaitsevan kiinteistön liittymistä loppujätteen lukolliseen yhteiskeräyspisteeseen pitää hakea Kymen jätelautakunnalta. Myös tähän liittyvä päätöksenteko on asioiden sujuvan hoitamisen vuoksi syytä delegoida viranhaltijalle.
Jätemaksujen maksuunpanoon ja niitä koskevien muistutusten käsittelyyn (jätelaki 82 §) sekä jätemaksujen kohtuullistamiseen (jätehuollosta vapauttamishakemukset) liittyvien päätösten tekeminen (jätelaki 41, 80, 81 ja 82 §, jätehuoltomääräykset 4 §) on syytä siirtää viranhaltijan tehtäväksi. Hakemuksia tulee vuodessa satoja, joten niiden lautakuntakäsittely pidentäisi käsittelyaikoja.
Muutoksenhaku edellä mainituista päätöksistä tehdään hallintovalituksena (jätelaki 137 ja 138 §) hallinto-oikeuteen. Jätehuoltopäällikön päätöksistä (vuosittain yli 1000 kpl) on tehty n. 1-3 valitusta vuosittain hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeus on hylännyt valitukset.
Lisätietoja: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi
Jätehuoltopäällikön ehdotus:
Kymen jätelautakunta päättää esityksen mukaisesti siirtää jätehuoltomääräyksistä poikkeamispäätökset jätehuoltopäällikölle tehtäväksi viranhaltijapäätöksinä lukuun ottamatta jätehuoltomääräysten 46 §:n mukaista poikkeamispäätöstä rajata alueita kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen tai erilliskeräysvelvoitteiden ulkopuolelle jätelain 35 § mukaisesti.
Kymen jätelautakunta päättää siirtää jätemaksujen maksuunpanon ja niitä koskevien muistutusten käsittelyyn liittyvien päätösten tekemisen sekä päätökset jätemaksujen kohtuullistamishakemuksista jätehuoltopäällikön tehtäväksi viranhaltijapäätöksinä.
Lisäksi jätelautakunta päättää siirtää päätökset jätehuoltomääräysten 11 §:n mukaisista hakemuksista liittyä lukolliseen yhteiskeräyspisteeseen jätehuoltopäällikön tehtäväksi viranhaltijapäätöksinä.
Kymen jätelautakunnan päätös:
Kymen jätelautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |