Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 03.04.2024/Pykälä 69


Katuvalojen kesäsammutusaikojen muuttaminen

7000/10.03.02.02/2024

 

Tekninen lautakunta 03.04.2024 § 69

   

Valmistelija: liikenneinsinööri Sanna Lehtonen, puh. 020 615 7535, sanna.lehtonen(at)kouvola.fi

Tekninen lautakunta on päättänyt 23.4.2019, että Kouvolassa pidetään katu- ja puistovalaistukset sammutettuina vuosittain viikon 21 maanantain ja viikon 29 perjantain välisen ajan. Kesäsammutukset eivät koske kuitenkaan Kouvolan ydinkeskustan aluetta sekä seuraavien taajamien pääväyliä: Kuusankoski, Voikkaa, Valkeala, Myllykoski, Inkeroinen ja Elimäki.

Energiansäästön sekä lyhyen pimeän ajan takia ehdotetaan, että katu- ja puistovalaistuksien kesäsammutuksia pidennetään viikon 31 perjantaihin asti. Turvallisuus ei olennaisesti huonone, vaikka katu- ja puistovalaistuksen kesäsammutusaikaa pidennetään, koska pimeän aika vuorokaudessa on suhteellisen lyhyt vielä elokuun alkupuolella. Lisäksi lukuisissa muissa kaupungeissa katu- ja puistovalaistuksen kesäsammutukset ovat voimassa koulujen alkuun asti ja esimerkiksi mm. Kotkassa katuvalot ovat sammutettuina 15.5.-15.8. eli käytännössä viikkojen 20 ja 33 välisen ajan.

Lisätietoja: kaupungininsinööri Anne Ahtiainen, puh. 020 615 8574, anne.ahtiainen(at)kouvola.fi, liikenneinsinööri Sanna Lehtonen, puh. 020 615 7535, sanna.lehtonen(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää, että

  1. katu- ja puistovalaistuksen kesäsammutukset pidennetään viikon 31 perjantaihin asti.
  2. kesäsammutukset eivät koske: Kouvolan ydinkeskustan aluetta sekä Kuusankosken, Voikkaan, Valkealan, Myllykosken, Inkeroisten ja Elimäen taajamien pääväyliä.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Kaupungininsinööri Anne Ahtiainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

____________