Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 06.06.2024/Pykälä 52



6550/10.03.07.00/2024

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 06.06.2024 § 52

   

Valmistelija: rakennuttajapäällikkö Minna Kortesmaa puh. 020 615 9134, minna.kortesmaa(at)kouvola.fi

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.11.2018 § 138 päättänyt perusopetuksen kehittämisestä valtuustokaudella 2017-2021, minkä pohjalta hyväksyttiin 11.11.2019 §121 varsinainen perusopetuksen palveluverkon toteuttamisohjelma. Palveluverkon toteuttamissuunnitelman mukaan ydinkeskustan alueelle rakennetaan uusi yhtenäiskoulu. Uusi koulu palvelee radan yläpuolta kokonaisvaltaisesti. Kouluun sijoitetaan nykyisten Urheilupuiston, Kouvolan yhteiskoulun sekä Kaunisnurmen koulun oppilaat sekä ja osa koko kaupungin erityisen vaativan tuen opetusta.

Kasvatus- ja opetuslautakunta on kokouksessaan 26.05.2021 § 47 päättänyt, että Keskustan yhtenäiskoulun rakennetaan Marjoniemen alueelle. Hanketta on käsitelty Kaupunginvaltuustossa 8.5.2023, Kasvatus- ja opetuslautakunnassa 27.09.2023, Kaupunginhallituksessa 16.10.2023 sekä Kaupunginvaltuustossa 13.11.2023 aiheena: Vastaus valtuustoaloitteeseen Marjoniemen vaihtoehtoisesta toteutustavasta Kouvolan keskustan varhaiskasvatus- ja kouluverkkoon. Hankkeen hankesuunnittelun suuntaviivat on käsitelty Kasvatus- ja opetuslautakunnassa 6.10.2021 sekä 24.1.2024.

Kaupunginvaltuuston 13.11.2023 vahvistaman talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024-2027 mukaisesti hankkeen toteutus on vuosina 2024-2027.

Hankesuunnitelma käsittelee Marjoniemen yhtenäiskoulun uudisrakennuksen rakentamista. Uusi koulurakennus toimii ratkaisuna vanhoissa koulurakennuksissa esiin tulleisiin ongelmiin ja mittaviin korjaustarpeisiin. Koulun mitoituksena on oppilasmäärä noin 838 oppilasta ja henkilökuntaa noin 130 henkilöä, yhteensä noin 968 henkilöä. Kouluun sijoittuu musiikki- ja liikuntaluokkia, oppilaita sijoittuu Kouvolan alueen ympäröivistä kouluista.

Lapsimäärä alueella laskee, arviolta 2040 lapsia alueella on noin 25 % vähemmän kuin koulun valmistumisvuonna 2027.

Hankesuunnittelun hyväksynnän jälkeen urakoitsijakilpailutus ja -valinnat ovat vuosina 2024-2025, rakentaminen vuosina 2025-2027, koulutoimen alkaminen elokuussa 2027.

Hankkeen tavoitehinta-arvioon perustuva kustannusarvio on 39,88 miljoonaa euroa (alv 0 %, laskentahetki 05/2024). Kouvolan kaupungin talousarviossa 2024 hankkeen rakentamiselle on varattu 42 miljoonaa euroa (alv 0 %).  Koulu rakennetaan omaan taseeseen.

Tehtyjen käyttötalouslaskelmien mukaan hanke tuo 1.008.314 €:n vuosisäästön laskennallisiin kustannuksiin.

Hankesuunnitelma liitteineen on liitteenä.

Uudiskohteena toteutettavat tilat ovat modernit ja turvalliset sekä tämänhetkistä opetussuunnitelmaa tukevat. Suunnittelun edetessä perustellut muutokset ovat mahdollisia. Hankkeen urakkamuotona on yhteistoiminnallinen KVR-urakka (kokonaisvastuurakentaminen), johon kuuluu toteutussuunnittelu ja rakentaminen.

Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA):

EVA on tehty. Palveluverkkoa koskeva ennakkovaikutusten arviointi on tehty edellä mainitun palveluverkko-selvityksen yhteydessä. Sijaintiin liittyvä ennakkovaikutusten arviointi on tehty sijaintiselvityksen yhteydessä. Hankkeen toteutuksen ennakkovaikutusten arviointi on liitteenä olevassa dokumentissa. Hankintojen osalta ennakkovaikutusten arviointi on liitteenä.

Rakennuttajapäällikkö Minna Kortesmaa ja toimitilajohtaja Katja Ahola ovat kokouksessa paikalla asiantuntijoina vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: rakennuttajapäällikkö Minna Kortesmaa puh. 020 615 9134, minna.kortesmaa(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä Marjoniemen yhtenäiskoulun uudisrakennuksen hankesuunnitelman liitteineen.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Kasvatus- ja opetuslautakunta myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden toimitilajohtaja Katja Aholalle ja rakennuttajapäällikkö Minna Kortesmaalle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.

Jäsen Lasse Ahola poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

____________