Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 31



Oikaisuvaatimus kasvatus- ja opetusjohtajan viranhaltijapäätökseen 7.3.2024 § 8, Perusopetuksen rehtorin virka (10559) Elimäen yhtenäiskoululle, KVL-50-7-24

6905/01.01.01.01/2024

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.03.2024 § 31

   

Valmistelija: kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupunki on vastaanottanut 15.3.2024 oikaisuvaatimuksen koskien kasvatus- ja opetusjohtajan viranhaltijapäätöstä 7.3.2024 § 8, Perusopetuksen rehtorin virka (10559) Elimäen yhtenäiskoululle, KVL-50-7-24.

Elimäen yhtenäiskoulun rehtorin virkaan valittiin FM Mikko Rajasaari.

---------------- on tehnyt valintapäätöksestä oikaisuvaatimuksen. ----------- vaatii oikaisuvaatimuksessaan päätöksen purkamista.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksen tueksi esitetään seuraavaa:

Elimäen rehtorin virkaa haki kahdeksan henkilöä ja haastatteluun kutsuttiin hakemusten perusteella neljä ansioituneinta henkilöä. Haastatteluissa käytettiin kaikilla hakijoilla samaa ennalta laadittua kysymysrunkoa.

Haastatteluun kutsuttujen hakijoiden osalta tehtiin ansiovertailu, jossa huomioitiin koulutus, työkokemus, johtamiskokemus ja laaja-alainen osaaminen yhtenäiskoulun johtamisessa. Lopulliseen valintaan ja koko-naisarviointiin vaikuttivat myös hakijoiden henkilökohtaiset ominaisuudet, joita selvitettiin haastattelujen perusteella.

Ansiovertailun perusteella viran kelpoisuusvaatimukset ja hakuilmoituksessa mainitut muut valintaperusteet täytti parhaiten Mikko Rajasaari.

Virkaan valitulla on kokemusta rehtorin tehtävistä 10,5 vuotta, kun taas oikaisuvaatimuksen tekijällä on kokemusta 4,5 vuotta. Lisäksi virkaan valittu oli sopivin virkaan henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella. Hakijoiden pätevyyden arviointi kyseiseen virkaan on tapahtunut kokonaisharkintana sen suhteen, kenellä on parhaat edellytykset hoitaa kyseistä virkaa.

Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää, että kahden kysymyksen osalta häntä olisi syrjitty. Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt oletuksen kysymyksestä, "mitä annettavaa ja kehitettävää haastateltavalla on", että haastattelija viittaa haastateltavan ikään. Kyse on haastateltavan oletuksesta. Kysymys koskee haastateltavan kykyä ja edellytyksiä toimia rehtorin virassa sekä haastateltavan näkemyksiä kehittää koulun toimintaa. Väite, että valinnassa yksi kriteeri kyse olisi ollut haastateltavan ikä, on perusteeton. Oikaisuvaatimuksen tekijää ei ole syrjitty.

Haastateltava katsoo, että kysymällä, miten hän haastateltava on pärjännyt luokanopettajan koulutuksella rehtorin virassa ja miten aineenopettajat ovat häneen suhtautuneet, häntä on syrjitty. Kuten oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa, rehtorina voi toimia luokanopettaja sekä aineenopettaja pohjakoulutuksella. Haastattelussa on pyritty selvittämään työyhteisön johtamiseen liittyviä asioita. Oikaisuvaatimuksen tekijää ei kysymysten ja niihin annettujen vastausten perusteella ole syrjitty.

Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että häntä syrjitty hänen Kouvolan Sanomille antamansa haastattelun perusteella. Haastateltava kertoo oikoneensa kasvatus- ja opetusjohtajan Kouvolan Sanomille antamaa lausumaa koskien opettajien rekrytointia Elimäen yhtenäiskouluun. Oikaisuvaatimuksen tekijän mielestä häntä ei ole valittu Elimäen yhtenäiskoulun rehtoriksi hänen antamansa haastattelun takia. Oikaisuvaatimuksen tekijän väite on väärä, valinta on tehty ansiovertailuun perustuvan kokonaisarvion perusteella.

Haastateltavan julkisuudessa esittämät lausumat eivät ole vaikuttaneet siihen, että oikaisuvaatimuksen tekijää ei ole valittu.

Virkaan valittu täyttää parhaiten asetetut vaatimukset kokemuksen, koulutuksen sekä haastattelun perusteella.

Edellä esitetyn perusteella kasvatus- ja opetusjohtajan tekemää päätöstä perusopetuksen rehtorin valinnasta ei ole syytä muuttaa.

Oikaisuvaatimus, kasvatus- ja opetusjohtajan viranhaltijapäätös, ansiovertailu, hakijayhteenveto ja hakuilmoitus ovat liitteenä.

Lisätietoja: kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(at)kouvola.fi, opetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt, puh. 020 615 7173, johanna.lindstedt(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen edellä mainituilla perusteilla.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________