RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kymen jätelautakunta
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kymen jätelautakunnan toiminnan ja talouden toteutuminen vuonna 2023
6698/02.06.01.03/2024
Kymen jätelautakunta 22.02.2024 § 4
Valmistelija: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020?615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi
Lautakunnat tuottavat vastuualuettaan koskevat talouden ja toiminnan toteutumistiedot kaupungin tilinpäätökseen.
Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalain sekä sovelletaan kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä (KuntaL 112 §). Kuntalaki on kirjanpitolakiin nähden erityislain asemassa. Lisäksi noudatetaan kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeita. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kaupungin tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta (KuntaL 113 §).
Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä (KuntaL 113.1 §).
Talousarvion toteutumisvertailussa tarkastellaan valtuuston talousarviossa asettamien tavoitteiden, määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumista. Vuoden 2023 talousarviossa käyttötalousosan sitovuustasona on lautakunnan/kaupunginhallituksen toimintakate ja toiminnalliset tavoitteet. Kaupunginhallituksen antamien täytäntöönpano-ohjeiden mukaan talousarviopoikkeamista, joita ei ole talousarviomuutoksina hyväksytty, on annettava selvitys toimintakertomuksessa.
Talousarvion käyttötalouden toteutuminen (ulkoiset ja sisäiset erät)?
Kymen jätelautakunta? | Alkuperäinen? | Talousarvio-muutokset? | Muutettu? | Toteuma? | Poikkeama? | Tot-%? |
Toimintatulot? | 312 | 0 | 312 | 293 | -19 | 94,0 |
Toimintamenot? | -312 | 0 | -312 | -293 | 19 | 94,0 |
Toimintakate? | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0,0 |
Merkittävimmät poikkeamat muutettuun talousarvioon nähden?
Tuloja ja menoja oli hieman vähemmän kuin oli arvioitu. Jätelautakunnan perustamissopimuksen mukaisesti Kymenlaakson Jäte Oy:lle hyvitettiin ylijäämää 12?673,53 euroa.
Kymen jätelautakunnan osalta toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta 2023 on liitteenä.?
Lisätietoja: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020?615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi ja controller?Karoliina Summanen 020?615 4817, karoliina.summanen(at)kouvola.fi
Jätehuoltopäällikön ehdotus:?
Kymen jätelautakunta päättää hyväksyä osaltaan toiminnan ja talouden toteutumisen vuodelta 2023.?
Kymen jätelautakunnan päätös:
Kymen jätelautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |