RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kymen jätelautakunta
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisovaltuuston edustus Kymen jätelautakunnassa
6491/00.00.01.02/2024
Kymen jätelautakunta 22.02.2024 § 3
Valmistelija: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi
Kuntalain 26 §:n mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Kouvolan kaupungin 1.6.2023 voimaan tulleen hallintosäännön 13 §:n mukaan kaupungissa on nuorisovaltuusto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus. Nämä ns. vaikuttamistoimielimet eivät ole kunnan viranomaisia eikä niille voi delegoida toimivaltaa. Nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi vuotta ja nyt toiminnassa oleva nuorisovaltuusto on valittu vuosille 2024-2025.
Kymen jätelautakunta on 30.9.2021 § 32 myöntänyt kahdelle nuorisovaltuuston edustajalle läsnäolo- ja puheoikeuden lautakunnan kokouksiin ja nimennyt keskuudestaan nuorisovaltuutettujen tukihenkilöiksi varapuheenjohtaja Teppo Sainion ja varalle Marika Hännisen.
Nuorisovaltuusto on 8.2.2024 valinnut edustajikseen Kymen jätelautakuntaan Inka Kososen ja Toivo Qvistin. Varaedustajiksi on valittu Julius Töttö ja Ronja Villikka.
Lisätietoja: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi
Jätehuoltopäällikön ehdotus:
Kymen jätelautakunta päättää merkitä tiedoksi nuorisovaltuuston päätöksen edustajistaan Kymen jätelautakuntaan.
Kymen jätelautakunnan päätös:
Kymen jätelautakunta merkitsi asian tiedoksi.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |