RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kymen jätelautakunta
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jätemaksutaksa 1.1.2024 alkaen: Perusteluosa
6101/02.05.00.00/2023
Kymen jätelautakunta 23.11.2023 § 34
Valmistelija: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi
Jätelain 78 §:n mukaan kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksu, jolla katetaan tehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksu voi muodostua yhdestä tai useammasta maksusta.
Jätelain 79 §:n mukaan jätemaksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä jätetaksassa. Jätelain 81 §:n mukaan kunnan jätehuoltoviranomainen määrää jätemaksun kunnan hyväksymän jätetaksan mukaisesti.
Jätemaksutaksa koostuu perusteluosasta ja taksataulukoista. Kymenlaakson Jäte Oy:n hallitus on kokouksessaan 25.10.2023 päättänyt esittää Kymen jätelautakunnalle jätemaksutaksaan 1.1.2024 alkaen muutoksia: Taksan perusteluosaan esitetään muutama muutos ja taksataulukoiden osalta taksaesitys koskee jätehuollon perusmaksua sekä jätteenkuljetustaksaa eli jäteastioiden tyhjennysmaksuja ja lisäveloituksia Haminan, Iitin, Kotkan, Kouvolan, Lapinjärven, Miehikkälän, Mäntyharjun, Pertunmaan, Pyhtään ja Virolahden kunnissa. Kuljetustaksa sisältää loppujäteastian tyhjennysmaksut vain Iitin, Kotkan, Kouvolan, Mäntyharjun ja Pyhtään kunnissa. Bio- ja pakkausjätteiden tyhjennysmaksut koskevat kaikkia kuntia. Taksaesitys sisältää myös lukollisten yhteiskeräyspisteiden ja Pertunmaan aluekeräyspisteiden vuosimaksut sekä Mäntyharjun kunnan lietteenkuljetustaksan.
Jäteasemien ja Keltakankaan vastaanottomaksutaksasta on päätetty 25.5.2023 ja ne taksat ovat tulleet 1.7.2023 voimaan eikä niihin esitetä muutoksia.
Taksan perusteluosaan esitettävät muutokset
Jätemaksutaksan perusteluosaan esitetään muutoksina paperilaskun laskutuslisä ja toisaalta jätekimppalaskutukseen liittyvän maksun poisto kohtaan 4 § ja biojäteastiapalvelu kohtaan 9 §.
Perusteluosan 4 §:ään esitetään lisättäväksi seuraava teksti:
"Paperilaskusta voidaan periä laskutuslisä. Tämä ohjaa asiakkaita valitsemaan e-laskun tai suoramaksun. Menettely vähentää postituskuluja, paperin kulutusta sekä jätteen määrää. Laskutuslisä on lisäveloitus, jonka suuruus on esitetty jätemaksutaulukossa 2-4."
Laskutuslisää paperilaskulle esitetään ympäristö- ja kustannussyistä. Laskutuslisän suuruus (1,61 €/lasku alv 0 %) on esitetty jätemaksutaulukoissa 2-4, eli kunkin kuljetusurakka-alueen jätemaksutaulukossa, joka koskee jäteastian tyhjennysmaksuja, lisäveloituksia ja lukollisten yhteiskeräyspisteiden vuosimaksuja.
Perusteluosasta (ja jätemaksutaulukoista 2-4) esitetään poistettavaksi teksti jätekimppojen laskunjaon laskutuslisästä, joka esityksen mukaan poistuisi kokonaan. Tällä halutaan kannustaa asukkaita mm. biojätekimppojen tekemiseen.
Perusteluosan 9 §:ään esitetään lisättäväksi seuraava teksti:
"Biojätteiden astiapalvelu sisältää tuulettuvan biojäteastian (140 l) toimituksen asiakkaalle, tyhjennyksen ja kuljetuksen sekä hallinnointikulun. Biojätteiden astiapalvelu on tarjolla vain niillä alueilla, joilla on velvoite biojätekeräykseen liittymisestä sekä alueilla, jotka ovat muutoin Kymenlaakson Jäte Oy:n biojätekuljetuksen reitillä.
Tuulettuva biojäteastia on Kymenlaakson Jäte Oy:n omaisuutta, eikä sitä saa myydä tai viedä pois kiinteistöltä ja jos Kymenlaakson Jäte Oy:n aiemmin toimittamaa jäteastiaa ei enää löydy kiinteistöltä, voidaan asiakkaalta veloittaa jäteastian hinta sekä toimitusmaksu jäteastian tuonnista kiinteistölle.
Maksua ei veloiteta kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen kuuluvan säännöllisesti tyhjennettävän tuulettuvan bioastian toimittamisesta, jos kyse on kiinteistön ensimmäisestä astiasta tai käyttöikänsä päähän tulleen astian vaihdosta, Kymenlaakson Jäte Oy määrittelee vaihdon tarpeen.
Maksu veloitetaan, jos astia on vaihdettava sen rikkouduttua muusta syystä kuin Kymenlaakson Jäte Oy:n toiminnasta johtuen, esimerkiksi jätehuoltomääräyksiä painavammaksi täytetty astia, astiaan kohdistunut ilkivalta tai varastaminen. Toimitusmaksu veloitetaan myös erillisestä pyynnöstä tehdyn astian noudosta (esimerkiksi biojätteen kompostoinnin aloittaminen)."
Esitetyn biojäteastiapalvelun on tarkoitus palvella alkuvaiheessa etenkin omakoti- ja paritaloasukkaita Kouvolan, Kotkan ja Haminan keskustaajamissa 1.5.2024 alkavan biojätteen erilliskeräysvelvollisuuden vuoksi. Biojätteiden astiapalvelumaksu on koko alueella 0,76 € (alv 0 %) jäteastian tyhjennyskertaa kohti. Jätemaksutaulukoissa 2-4 on edelleen hinta myös pelkälle biojäteastiatyhjennykselle.
Muut taksan perusteluosan 9 §:n muutokset ovat teknisiä ja johtuvat vanhentuneista päivämääristä. Esitetyt muutokset on merkitty eri värillä ja yliviivauksilla.
Esitys Kymen jätelautakunnan jätemaksutaksan perusteluosaksi 1.1.2024 alkaen on liitteenä.
Jätehuoltopäällikkö esittää liitteenä olevaan esitykseen selvyyden vuoksi lisättäväksi 11 §:ään, joka koskee lisäveloituksia, kohtaan Laskutuslisä: Seuraavan tekstin: "Paperilaskusta voidaan periä laskutuslisä."
Nähtävilläolo ja kannanotot
Kuulutus asian vireilläolosta ja taksaluonnos on julkaistu Kymen jätelautakunnan internet-sivuilla ajalla 2.-16.11.2023. Kuulutus on lähetetty Kymen jätelautakunnan alueen kuntiin julkaistavaksi. Kuulutus julkaistiin sekä suomen että ruotsin kielellä.
Taksaluonnoksesta oli mahdollisuus lausua mielipiteensä nähtävilläoloaikana. Luonnoksesta ei saapunut muistutuksia tai mielipiteitä.
Lisätietoja: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi
Jätehuoltopäällikön ehdotus:
Taksa määrätään tulevaksi voimaan mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Asian käsittely:
Jäsen Heta Jukola esitti asian jättämistä pöydälle.
Jäsen Teppo Sainio kannatti esitystä.
Keskustelun kuluessa Heta Jukola veti pois esityksensä asian jättämisestä pöydälle.
Jätehuoltopäällikön muutettu ehdotus:
Kymen jätelautakunta määrää Kymen jätelautakunnan jätetaksan perusteluosan esitetyn mukaiseksi ja voimaan tulevaksi 1.1.2024 alkaen.
9 §:ään sivulle 8 biojätteen astiapalvelusta kertovan ensimmäisen kappaleen loppuun esitetään lisättäväksi lauseet: "Biojätteen astiapalvelu on tarjolla 1.5.2024 alkaen. Biojäteastioita voi kuitenkin tilata jo vuoden alusta alkaen ja astia voidaan toimittaa ennen 1.5.2024. Astiatyhjennykset ja laskutus alkavat 1.5.2024 alkaen."
Taksa määrätään tulevaksi voimaan mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Kymen jätelautakunnan päätös:
Kymen jätelautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.
Kymenlaakson Jäte Oy:n toimitusjohtaja Kati Manskinen liittyi kokoukseen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |