RSS-linkki
Kokousasiat:https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ep10.kouvola.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 27.09.2023/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oikaisuvaatimus kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseen 8.6.2023 § 39 Elimäen yhtenäiskoulun siirrosta Korialle
4439/12.00.00/2023
Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.08.2023 § 58
Valmistelija: kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(at)kouvola.fi
Kasvatus- ja opetuslautakunta on tehnyt päätöksen yksittäisen toimipisteen osalta käsitellessään Elimäen ja Koria alueen yläkoulujärjestelyjä. Hallintosäännön 23 § toimivaltaa koskevassa kohdassa kuusi määritetään lautakunta toimivaltaiseksi palvelupisteen paikasta päättäessään. Päätös perustuu aikaisemmin Kouvolan kaupunginvaltuuston tekemään päätökseen kouluverkon kehittämissuunnitelmasta 11.11.2019 § 121. Lautakunta teki kokonaisarvion päätöstä tehdessään, huomioiden kuntalaisten ja lasten vastaukset kyselyssä. Elimäen keskustaan jäävä alakoulu turvaa kehittymisvaiheessa olevien lasten koulunkäynnin ja tasavertaisen mahdollisuuden oppimiseen.
LAPSEN ETU
Kuten oikaisuvaatimuksessa todetaan, Perusopetuslain 3a§ (11.3.2022/163) mukaan perusopetusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. Perusopetuslain 6§ mukaan opetus kunnassa tulee järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Lautakunnalle on esitelty lukuvuosina 2027-2030 yläkoulua käyvien oppilaiden asuinpaikat. Kasvatus- ja opetuslautakunta on päätöstä tehdessään tehnyt kokonaisarvion, jossa on huomioitu opetuksen järjestämispaikan sijainnin vaikutus alueen koulukuljetuksiin simuloinnin pohjalta, joka perustui olemassa oleviin tietoihin.
Laadukas perusopetus on jokaisen lapsen oikeus. Elimäen lukion lakkauttamisen jälkeen Elimäen yläkouluun rekrytointi on vaikeutunut, koska aineenopettajien opetusvelvollisuus ei tule täyteen pienen oppilasmäärän takia. Virkoihin ei ole aina saatu kelpoisia opettajia tai he ovat hakeutuneet virkakiertoon. Rehtorin ja opettajien kelpoisuusvaatimuksista säädetään valtioneuvoston asetuksella 986/1998.
Lapsivaikutusten arviointi ja kuuleminen
Kysely oppilaille ja huoltajille oli avoinna kaupungin verkkosivulla 13.-24.4.2023. Kyselyyn pystyi vastaamaan myös oppilaiden ja huoltajien saaman Wilma-viestin kautta. Ylä- ja alakoululaiset vastasivat kyselyyn mahdollisuuksien mukaan oppituntien aikana. Alakoululaisille oli oma versio kyselystä.
Verkkosivulla tarkoitetaan edellä mainittuja molempia sivuja. Mainittujen paikkojen lisäksi suora linkki kyselyyn oli ohessa julkaistussa mediatiedotteessa 17.4.2023. Kuntalaiset voivat ottaa kantaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon uudistamiseen Elimäki-Korian, Pohjois-Valkealan ja Sippolan alueilla - Kouvolan kaupunki
14.4. ja 19.4.2023 oli kaupungin Facebook ja Instagram-sivuilla mainostettu kyselyä. Lisäksi oli päivitys Facebookissa 19.4., jossa kerrottiin kyselyn lisäksi kaupungintalon asukastilaisuudesta ja päivityksessä oli linkki Wepropol-kyselyyn.
Kuntalaisten kuuleminen toteutettiin Wepropol-kyselyä käyttäen. Kyselyn linkki oli löydettävissä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen Wilman tiedotteista. Kouvolan kaupungin verkkosivujen kautta kysely oli avoinna 13.-24.2.2023. Lisäksi kaupungin viestintäpalvelut julkaisivat kaupungin sosiaalisen median kanavissa kyselyyn vastauslinkkejä. Kaupungin verkkosivuilla oli mahdollisuus tutustua koko varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmaan. Kuntalaisten kuulemisessa tavoiteltiin kaikkien kuntalaisten tasavertaista osallistumismahdollisuutta palveluverkon kokonaisuuden kehittämisessä.
Lapsia kuultiin palveluverkon kehittämisessä Elimäki-Koria yhtenäiskouluratkaisun osalta Wepropol-kyselyn avulla. Alakoulun oppilaille suunnattiin oma kysely, johon vastaaminen mahdollistettiin koulupäivän aikana. Yläkoululaiset vastasivat kaikille kuntalaisille suunnattuun kyselyyn myös koulupäivän aikana. Oppilaita kannustettiin vastaamaan kyselyyn koulussa.
Lisäksi kaikkien kuntalaisten oli mahdollista osallistua kaupungintalolla 20.4.2023 järjestettyyn kuntalaisten kuulemistilaisuuteen.
Kuntalaiskuulemisen tulokset esiteltiin kasvatus- ja opetuslautakunnalle 27.4.2023 kokouksessa. Tällöin lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi lisäselvityksiä varten. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti Elimäki-Korian yläkoulun sijoittumisesta Korialle 8.6.2023 lautakunnan kokouksessa. Kasvatus- ja opetuslautakunta teki kokonaisarvioin pohjalta ratkaisun yhtenäiskoulun sijoittamisesta Korian taajaman alueelle.
KIINTEISTÖ
Koria/Elimäen koulun hankesuunnittelua ei ole aloitettu, useita hankkeita käynnistyy tätä ennen, todennäköisesti tämän osalta hankesuunnittelu alkaa vuoden 2024 aikana. Talousarvio 2023 mukaan Koria/Elimäki -kouluhanke on sijoitettu vuosille 2027-2028. Jos tällä aikataululla edetään, ei hankesuunnittelun aloitus ole vielä ajankohtainen. Sama rakentamisaikataulu on kirjattu kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseen 8.6.2023 § 39.
Kouluverkkopäätöksen luvut ja arviot perustuvat 2018 arviointeihin, tällöin ei ole ollut tiedossa kumpaan taajamaan koulu korjataan, ja investointisumma 10.1 miljoonaa euroa on arvio. Alkuperäistä arviota ei ole muutettu tai päivitetty, koska hankesuunnittelua ei ole aloitettu.
Elimäen kouluista on tehty kuntoarviot vuonna 2016, Korian kouluista ei ole tehty laajoja kuntoarvioita, ainoastaan kiinteistökierroksen pohjalta on arvioitu niiden kuntoa, ja kunto ei tämän jälkeen ole parantunut, koska investointeja ei ole tehty ja korjausvelka on kasvanut. Elimäen yläkoulun kunnon osalta voidaan nostaa jo 19.12.2016 todettu tilanne:
"Tehtyjen tutkimusten perusteella rakennuksesta voidaan poistaa peruskorjauksen yhteydessä lähes kaikki sellaiset seikat, jotka voivat vaikuttaa rakennuksen terveelliseen ja turvalliseen käyttöön seuraavan peruskorjausjakson aikana. Korjaustoimenpiteet tulevat olemaan mittavat. Korjattavuuteen vaikuttaa merkittävästi se, että rakennus on rakennettu useassa eri vaiheessa. Rakenteiden toimivuudessa on havaittu merkittäviä ongelmia ja vaurioita sekä vanhoja rakenteita on sisätilojen rakenteina. Havaittujen haittojen poistaminen osista rakenteita voi olla taloudellisesti kallista ja vaarana on myös, että kaikkia ongelmia ei ole käytännössä mahdollista poistaa tai niiden haittojen poistaminen ei ole taloudellisesti järkevää. Näiden havaintojen perusteella rakennuksen peruskorjausta on harkittava huolella. Varmempaan lopputulokseen niin taloudellisesti kuin rakennusterveyden kannalta katsoen päästään uudisrakentamisella. Mikäli peruskorjaukseen päädytään, tulee se toteuttaa nopealla aikataululla. Peruskorjaus suositellaan tehtäväksi 1-3 vuoden kuluessa."
Tästä arviosta on nyt kulunut kohta 7 vuotta, investointeja ei tällä välin ole tehty, paikkakorjauksia kylläkin. Korian koulujen kiinteistöarviot tehty 2018 ja silloin todettu peruskorjaus ajankohdaksi 5-10 vuotta. Niissäkin on tehty vain kunnossapitoon liittyviä korjauksia, ei laajoja korjausinvestointeja.
2018 on esitetty jonkun nykyisen koulun korjaamista, kouluverkkopäätöksessä tai myöhemmissäkään päätöksissä ei ole oletettu kyseessä olevan uudiskoulu. Toiminnallisesti tulee uusi yhtenäiskoulu, joka on kuitenkin 2018 suunniteltu muodostettavan nykyisiä koulurakennuksia hyödyntäen ja korjaten.
Tässä kohdin on päätetty sijainti. Ensi vuonna käynnistyvässä hankesuunnitteluvaiheessa selvitään missä määrin nykyisiä koulurakennuksia voidaan hyödyntää, missä määrin tarvitaan laajennusta. Pohjana hankesuunnittelulle tarvitaan oleellisena lähtötietona tulevat lapsiennusteet.
KOULUKULJETUKSET
Palveluverkon valmistelutyön yhteydessä on tarkasteltu mahdollisen yhtenäiskoulun sijaintia ja koulukuljetusten vaikutuksia sekä Elimäen että Korian sijaintivaihtoehtojen osalta. Vaihtoehtojen osalta on tehty laskelmat kuljetusoppilaiden määristä, kuljetusmuodoista ja kuljetuskustannuksista. Nämä vaihtoehdot on esitelty kasvatus- ja opetuslautakunnalle päätöksenteon yhteydessä. Lisäksi on tarkasteltu kolmen eri vuosiluokan taksikuljetettavien oppilaiden määrät, joiden kohdalla käytetään vain taksikuljetusta. Koulukuljetusten tarkastelu on tehty kuljetusyksikön ja joukkoliikenteen suunnittelijan yhteistyönä. Kustannukset on laskettu kuljetusyksikön ja controllerin toimesta.
Oikaisuvaatimuksessa vedotaan tarkempaan kuljetussuunnitteluun. Koulukuljetusten suunnittelu ja aikataulut laaditaan ennen lukuvuoden alkua kesäkuukausina. Lukuvuosittain suunniteltuihin reitteihin vaikuttavat esimerkiksi lukujärjestykset ja kuljetettavien oppilaiden määrä ja erityistarpeet. Koulukuljetuskalusto kilpailutetaan säännöllisesti ja käytössä oleva kalusto ei ole tiedossa useita vuosia aikaisemmin. Koulukuljetusten aikataulut julkaistaan huoltajille vasta muutamaa päivää aikaisemmin ennen lukuvuoden aloitusta.
KOULURUOKAILU
Ruokapalveluverkostoa on pyritty kehittämään kustannustehokkaampaan suuntaan siirtymällä pienistä tuotantokeittiöistä palvelukeittiömalliin ilman, että ruoan laatu heikkenee.
Elimäen koulun tuotantokeittiö on tällä hetkellä yksi pienimmistä tuotantokeittiöistä, jossa ruokaa valmistetaan. Palvelukeittiöissä työskentelee edelleen ammattitaitoista ruokapalveluhenkilöstöä. Vaikka ruoka toimitettaisiin Kouvolan alueelta Elimäelle, niin edelleen energialisäke kuten perunat kypsennetään, samoin palatuotteet kuumennetaan paikan päällä.
Kouvolan kaupungin ruokapalveluissa kuljetetaan tällä hetkellä kymmenestä eri tuotantokeittiöistä aterioita asiakkaan tilaamiin kohteisiin (kouluihin ja päiväkoteihin). Esim. Kuusankosken alueella sijaitsevasta Mäkikylän tuotantokeittiöstä toimitetaan ateriat Jaalan kouluun ja Vuokkolan päiväkotiin. Välimatkaa on noin 24 km. Valkealan yläkoulusta toimitetaan aterioita Kääpälän kouluun ja välimatka on noin 26 km. Ruokapalvelun vuosittaisessa asiakastyytyväisyyskyselyssä korjaavaa palautetta ei ole tullut ruokakuljetuksiin liittyen. Hyvällä reseptien ja omavalvonnan noudattamisella ruoan laatu pysyy tasalaatuisena.
LIIKUNTATILA / KUNTALAISET
Kuten ennakkovaikutusten arvioinnissa todetaan, tulee tilojen jatkokäyttöä arvioida. Mikäli liikuntatilan purkamiseen päädyttäisiin, tulisi liikuntatilojen käyttäjät siirtää korvaaviin tiloihin, ellei Elimäelle jäävä alakoulun liikuntasali soveltuisi käyttötarkoitukseen.
HENKILÖSTÖKUSTANNUKSET
Oikaisuvaatimuksessa on esitetty, että henkilöstösäästöt eivät ole paikkasidonnaisia, eikä tällöin yhtenäiskoulun sijainti vaikuta näistä muodostuviin säästöihin.
Perusopetus
Perusopetuksessa muodostuvat henkilöstökustannukset vähenevät 195 000 € / vuosi. Tämä tarkoittaa noin 3,5 opettajanviran vähentämistä. Virkojen vähennys on yhteydessä yhtenäiskoulun sijaintiin, sillä keskustan koulujen läheisyys mahdollistaa opettajien opetusvelvollisuuden tehokkaan ja taloudellisen käytön eri koulujen välillä. Koria on riittävän lähellä keskusta-alueen kouluja, tällöin opettajien työpäivän aikaisiin siirtymiin kuluu mahdollisimman vähän työaikaa. Tällä hetkellä osa opettajan viroista Elimäen yhtenäiskoulussa on tuntiopettajan virkoja.
Varhaiskasvatus
Elimäki-Koria alueen perusopetuksen kouluverkkoratkaisut vaikuttavat varhaiskasvatuksen osalta Korian taajamaan alueeseen. Elimäellä olevan varhaiskasvatusyksikkö Peippolan päiväkoti jatkaa toimintaansa. Korian alueen varhaiskasvatuksen päiväkotiverkkoa voidaan tarkastella uudestaan. Yhtenäiskoulun investoinnin rakentuessa Korialle perusopetuksesta vapautuu tiloja. Napan lastentalo siirtyisi kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen käyttöön. Tällä hetkellä Napan lastentalossa toimii varhaiskasvatuksen lisäksi alkuopetuksen ryhmät. Koko lastentalon tilojen käyttöönotto varhaiskasvatukselle mahdollistaa Korian taajaman alueen päiväkotiverkon tarkastelun. Isommissa yksiköissä henkilöstön työaikasuunnittelu tehostuu, sillä henkilöstön mitoitus voidaan suunnitella taloudellisemmin koko päiväkodin aukioloajan kattavaksi erityisesti aamu- ja ilta-aikojen osalta. Keskittämällä varhaiskasvatusyksiköiden toimintaa lapsimäärältään suurempiin yksiköihin lapsi/henkilökunta suhdelukuun liittyvä kasvatus- ja opetushenkilö- sekä tukipalveluresurssi voidaan suunnitella tehokkaammin.
Lisätietoja: kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(at)kouvola.fi, opetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt, puh. 020 615 7173, johanna.lindstedt(at)kouvola.fi, pedagoginen suunnittelija Antti Mauno, puh. 020 615 1283, antti.mauno(at)kouvola.fi, toimitilajohtaja Katja Ahola, puh. 020 615 9013, katja.e.ahola(at)kouvola.fi (kiinteistöt)
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen edellä mainituilla perusteilla.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Jäsen Lasse Ahola jätti eriävän mielipiteen. Eriävä mielipide on pöytäkirjan liitteenä.
Jäsen Laila Uljas jätti eriävän mielipiteen. Eriävä mielipide on pöytäkirjan liitteenä.
____________
Kasvatus- ja opetuslautakunta 27.09.2023 § 69
Valmistelija: kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(at)kouvola.fi
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksessä 30.8.2023 § 58 on menettelyvirhe, koska eriävät mielipiteet on otettu pöytäkirjaan. Kuntalain 106 §:n mukaan vain vastaehdotuksen tekijällä tai päätöstä vastaan äänestäneellä on oikeus ilmoittaa päätöksestä eriävä mielipide. Ilmoitus on tehtävä heti, kun päätös on tehty.
Hallintolain 50 §:n mukaisesti "Viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:
1) päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;
2) päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;
3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai
4) asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen."
Menettelyvirheen takia asia käsitellään uudestaan.
Kasvatus- ja opetuslautakunta on tehnyt päätöksen yksittäisen toimipisteen osalta käsitellessään Elimäen ja Koria alueen yläkoulujärjestelyjä. Hallintosäännön 23 § toimivaltaa koskevassa kohdassa kuusi määritetään lautakunta toimivaltaiseksi palvelupisteen paikasta päättäessään. Päätös perustuu aikaisemmin Kouvolan kaupunginvaltuuston tekemään päätökseen kouluverkon kehittämissuunnitelmasta 11.11.2019 § 121. Lautakunta teki kokonaisarvion päätöstä tehdessään, huomioiden kuntalaisten ja lasten vastaukset kyselyssä. Elimäen keskustaan jäävä alakoulu turvaa kehittymisvaiheessa olevien lasten koulunkäynnin ja tasavertaisen mahdollisuuden oppimiseen.
LAPSEN ETU
Kuten oikaisuvaatimuksessa todetaan, Perusopetuslain 3a§ (11.3.2022/163) mukaan perusopetusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. Perusopetuslain 6§ mukaan opetus kunnassa tulee järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Lautakunnalle on esitelty lukuvuosina 2027-2030 yläkoulua käyvien oppilaiden asuinpaikat. Kasvatus- ja opetuslautakunta on päätöstä tehdessään tehnyt kokonaisarvion, jossa on huomioitu opetuksen järjestämispaikan sijainnin vaikutus alueen koulukuljetuksiin simuloinnin pohjalta, joka perustui olemassa oleviin tietoihin.
Laadukas perusopetus on jokaisen lapsen oikeus. Elimäen lukion lakkauttamisen jälkeen Elimäen yläkouluun rekrytointi on vaikeutunut, koska aineenopettajien opetusvelvollisuus ei tule täyteen pienestä oppilasmäärästä johtuen. Virkoihin ei ole aina saatu kelpoisia opettajia tai he ovat hakeutuneet virkakiertoon. Rehtorin ja opettajien kelpoisuusvaatimuksista säädetään valtioneuvoston asetuksella 986/1998.
Lapsivaikutusten arviointi ja kuuleminen
Kysely oppilaille ja huoltajille oli avoinna kaupungin verkkosivulla 13.-24.4.2023. Kyselyyn pystyi vastaamaan myös oppilaiden ja huoltajien saaman Wilma-viestin kautta. Ylä- ja alakoululaiset vastasivat kyselyyn mahdollisuuksien mukaan oppituntien aikana. Alakoululaisille oli oma versio kyselystä.
Verkkosivulla tarkoitetaan edellä mainittuja molempia sivuja. Mainittujen paikkojen lisäksi suora linkki kyselyyn oli ohessa julkaistussa mediatiedotteessa 17.4.2023. Kuntalaiset voivat ottaa kantaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon uudistamiseen Elimäki-Korian, Pohjois-Valkealan ja Sippolan alueilla - Kouvolan kaupunki
14.4. ja 19.4.2023 oli kaupungin Facebook- ja Instagram-sivuilla mainostettu kyselyä. Lisäksi oli päivitys Facebookissa 19.4., jossa kerrottiin kyselyn lisäksi kaupungintalon asukastilaisuudesta ja päivityksessä oli linkki Webropol-kyselyyn.
Kuntalaisten kuuleminen toteutettiin Webropol-kyselyä käyttäen. Kyselyn linkki oli löydettävissä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen Wilman tiedotteista. Kouvolan kaupungin verkkosivujen kautta kysely oli avoinna 13.-24.2.2023. Lisäksi kaupungin viestintäpalvelut julkaisivat kaupungin sosiaalisen median kanavissa kyselyyn vastauslinkkejä. Kaupungin verkkosivuilla oli mahdollisuus tutustua koko varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmaan. Kuntalaisten kuulemisessa tavoiteltiin kaikkien kuntalaisten tasavertaista osallistumismahdollisuutta palveluverkon kokonaisuuden kehittämisessä.
Lapsia kuultiin palveluverkon kehittämisessä Elimäki-Koria yhtenäiskouluratkaisun osalta Webropol-kyselyn avulla. Alakoulun oppilaille suunnattiin oma kysely, johon vastaaminen mahdollistettiin koulupäivän aikana. Yläkoululaiset vastasivat kaikille kuntalaisille suunnattuun kyselyyn myös koulupäivän aikana. Oppilaita kannustettiin vastaamaan kyselyyn koulussa.
Lisäksi kaikkien kuntalaisten oli mahdollista osallistua kaupungintalolla 20.4.2023 järjestettyyn kuntalaisten kuulemistilaisuuteen.
Kuntalaiskuulemisen tulokset esiteltiin kasvatus- ja opetuslautakunnalle 27.4.2023 kokouksessa. Tällöin lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi lisäselvityksiä varten. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti Elimäki-Korian yläkoulun sijoittumisesta Korialle 8.6.2023 lautakunnan kokouksessa. Kasvatus- ja opetuslautakunta teki kokonaisarvioin pohjalta ratkaisun yhtenäiskoulun sijoittamisesta Korian taajaman alueelle.
KIINTEISTÖ
Koria/Elimäen koulun hankesuunnittelua ei ole aloitettu, useita hankkeita käynnistyy tätä ennen, todennäköisesti tämän osalta hankesuunnittelu alkaa vuoden 2024 aikana. Talousarvio 2023 mukaan Koria/Elimäki -kouluhanke on sijoitettu vuosille 2027-2028. Jos tällä aikataululla edetään, ei hankesuunnittelun aloitus ole vielä ajankohtainen. Sama rakentamisaikataulu on kirjattu kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseen 8.6.2023 § 39.
Kouluverkkopäätöksen luvut ja arviot perustuvat 2018 arviointeihin, tällöin ei ole ollut tiedossa kumpaan taajamaan koulu korjataan, ja investointisumma 10.1 miljoonaa euroa on arvio. Alkuperäistä arviota ei ole muutettu tai päivitetty, koska hankesuunnittelua ei ole aloitettu.
Elimäen kouluista on tehty kuntoarviot vuonna 2016, Korian kouluista ei ole tehty laajoja kuntoarvioita, ainoastaan kiinteistökierroksen pohjalta on arvioitu niiden kuntoa, ja kunto ei tämän jälkeen ole parantunut, koska investointeja ei ole tehty ja korjausvelka on kasvanut. Elimäen yläkoulun kunnon osalta voidaan nostaa jo 19.12.2016 todettu tilanne:
"Tehtyjen tutkimusten perusteella rakennuksesta voidaan poistaa peruskorjauksen yhteydessä lähes kaikki sellaiset seikat, jotka voivat vaikuttaa rakennuksen terveelliseen ja turvalliseen käyttöön seuraavan peruskorjausjakson aikana. Korjaustoimenpiteet tulevat olemaan mittavat. Korjattavuuteen vaikuttaa merkittävästi se, että rakennus on rakennettu useassa eri vaiheessa. Rakenteiden toimivuudessa on havaittu merkittäviä ongelmia ja vaurioita sekä vanhoja rakenteita on sisätilojen rakenteina. Havaittujen haittojen poistaminen osista rakenteita voi olla taloudellisesti kallista ja vaarana on myös, että kaikkia ongelmia ei ole käytännössä mahdollista poistaa tai niiden haittojen poistaminen ei ole taloudellisesti järkevää. Näiden havaintojen perusteella rakennuksen peruskorjausta on harkittava huolella. Varmempaan lopputulokseen niin taloudellisesti kuin rakennusterveyden kannalta katsoen päästään uudisrakentamisella. Mikäli peruskorjaukseen päädytään, tulee se toteuttaa nopealla aikataululla. Peruskorjaus suositellaan tehtäväksi 1-3 vuoden kuluessa."
Tästä arviosta on nyt kulunut kohta 7 vuotta, investointeja ei tällä välin ole tehty, paikkakorjauksia kylläkin. Korian koulujen kiinteistöarviot tehty 2018 ja silloin todettu peruskorjaus ajankohdaksi 5-10 vuotta. Niissäkin on tehty vain kunnossapitoon liittyviä korjauksia, ei laajoja korjausinvestointeja.
2018 on esitetty jonkun nykyisen koulun korjaamista, kouluverkkopäätöksessä tai myöhemmissäkään päätöksissä ei ole oletettu kyseessä olevan uudiskoulu. Toiminnallisesti tulee uusi yhtenäiskoulu, joka on kuitenkin 2018 suunniteltu muodostettavan nykyisiä koulurakennuksia hyödyntäen ja korjaten.
Tässä kohdin on päätetty sijainti. Ensi vuonna käynnistyvässä hankesuunnitteluvaiheessa selvitään missä määrin nykyisiä koulurakennuksia voidaan hyödyntää, missä määrin tarvitaan laajennusta. Pohjana hankesuunnittelulle tarvitaan oleellisena lähtötietona tulevat lapsiennusteet.
KOULUKULJETUKSET
Palveluverkon valmistelutyön yhteydessä on tarkasteltu mahdollisen yhtenäiskoulun sijaintia ja koulukuljetusten vaikutuksia sekä Elimäen että Korian sijaintivaihtoehtojen osalta. Vaihtoehtojen osalta on tehty laskelmat kuljetusoppilaiden määristä, kuljetusmuodoista ja kuljetuskustannuksista. Nämä vaihtoehdot on esitelty kasvatus- ja opetuslautakunnalle päätöksenteon yhteydessä. Lisäksi on tarkasteltu kolmen eri vuosiluokan taksikuljetettavien oppilaiden määrät, joiden kohdalla käytetään vain taksikuljetusta. Koulukuljetusten tarkastelu on tehty kuljetusyksikön ja joukkoliikenteen suunnittelijan yhteistyönä. Kustannukset on laskettu kuljetusyksikön ja controllerin toimesta.
Oikaisuvaatimuksessa vedotaan tarkempaan kuljetussuunnitteluun. Koulukuljetusten suunnittelu ja aikataulut laaditaan ennen lukuvuoden alkua kesäkuukausina. Lukuvuosittain suunniteltuihin reitteihin vaikuttavat esimerkiksi lukujärjestykset ja kuljetettavien oppilaiden määrä ja erityistarpeet. Koulukuljetuskalusto kilpailutetaan säännöllisesti ja käytössä oleva kalusto ei ole tiedossa useita vuosia aikaisemmin. Koulukuljetusten aikataulut julkaistaan huoltajille vasta muutamaa päivää aikaisemmin ennen lukuvuoden aloitusta.
KOULURUOKAILU
Ruokapalveluverkostoa on pyritty kehittämään kustannustehokkaampaan suuntaan siirtymällä pienistä tuotantokeittiöistä palvelukeittiömalliin ilman, että ruoan laatu heikkenee.
Elimäen koulun tuotantokeittiö on tällä hetkellä yksi pienimmistä tuotantokeittiöistä, jossa ruokaa valmistetaan. Palvelukeittiöissä työskentelee edelleen ammattitaitoista ruokapalveluhenkilöstöä. Vaikka ruoka toimitettaisiin Kouvolan alueelta Elimäelle, niin edelleen energialisäke kuten perunat kypsennetään, samoin palatuotteet kuumennetaan paikan päällä.
Kouvolan kaupungin ruokapalveluissa kuljetetaan tällä hetkellä kymmenestä eri tuotantokeittiöistä aterioita asiakkaan tilaamiin kohteisiin (kouluihin ja päiväkoteihin). Esim. Kuusankosken alueella sijaitsevasta Mäki-kylän tuotantokeittiöstä toimitetaan ateriat Jaalan kouluun ja Vuokkolan päiväkotiin. Välimatkaa on noin 24 km. Valkealan yläkoulusta toimitetaan aterioita Kääpälän kouluun ja välimatka on noin 26 km. Ruokapalvelun vuosittaisessa asiakastyytyväisyyskyselyssä korjaavaa palautetta ei ole tullut ruokakuljetuksiin liittyen. Hyvällä reseptien ja omavalvonnan noudattamisella ruoan laatu pysyy tasalaatuisena.
LIIKUNTATILA / KUNTALAISET
Kuten ennakkovaikutusten arvioinnissa todetaan, tulee tilojen jatkokäyttöä arvioida. Mikäli liikuntatilan purkamiseen päädyttäisiin, tulisi liikuntatilojen käyttäjät siirtää korvaaviin tiloihin, ellei Elimäelle jäävä alakoulun liikuntasali soveltuisi käyttötarkoitukseen.
HENKILÖSTÖKUSTANNUKSET
Oikaisuvaatimuksessa on esitetty, että henkilöstösäästöt eivät ole paikkasidonnaisia, eikä tällöin yhtenäiskoulun sijainti vaikuta näistä muodostuviin säästöihin.
Perusopetus
Perusopetuksessa muodostuvat henkilöstökustannukset vähenevät 195 000 € / vuosi. Tämä tarkoittaa noin 3,5 opettajanviran vähentämistä. Virkojen vähennys on yhteydessä yhtenäiskoulun sijaintiin, sillä keskustan koulujen läheisyys mahdollistaa opettajien opetusvelvollisuuden tehokkaan ja taloudellisen käytön eri koulujen välillä. Koria on riittävän lähellä keskusta-alueen kouluja, tällöin opettajien työpäivän aikaisiin siirtymiin kuluu mahdollisimman vähän työaikaa. Tällä hetkellä osa opettajan viroista Elimäen yhtenäiskoulussa on tuntiopettajan virkoja.
Varhaiskasvatus
Elimäki-Koria alueen perusopetuksen kouluverkkoratkaisut vaikuttavat varhaiskasvatuksen osalta Korian taajamaan alueeseen. Elimäellä ole-van varhaiskasvatusyksikkö Peippolan päiväkoti jatkaa toimintaansa. Korian alueen varhaiskasvatuksen päiväkotiverkkoa voidaan tarkastella uudestaan. Yhtenäiskoulun investoinnin rakentuessa Korialle perusopetuksesta vapautuu tiloja. Napan lastentalo siirtyisi kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen käyttöön. Tällä hetkellä Napan lastentalossa toimii varhaiskasvatuksen lisäksi alkuopetuksen ryhmät. Koko lastentalon tilojen käyttöönotto varhaiskasvatukselle mahdollistaa Korian taajaman alueen päiväkotiverkon tarkastelun. Isommissa yksiköissä henkilöstön työaikasuunnittelu tehostuu, sillä henkilöstön mitoitus voidaan suunnitella taloudellisemmin koko päiväkodin aukioloajan kattavaksi erityisesti aamu- ja ilta-aikojen osalta. Keskittämällä varhaiskasvatusyksiköiden toimintaa lapsimäärältään suurempiin yksiköihin lapsi/henkilökunta suhdelukuun liittyvä kasvatus- ja opetushenkilö- sekä tukipalveluresurssi voidaan suunnitella tehokkaammin.
Oikaisuvaatimus liitteineen sekä kasvatus- ja opetuslautakunnan 8.6.2023 pöytäkirjan ote § 39 ovat liitteenä.
Lisätietoja: kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(at)kouvola.fi, opetuspalvelupäällikkö Johanna Lindstedt, puh. 020 615 7173, johanna.lindstedt(at)kouvola.fi, toimitilajohtaja Katja Ahola, puh. 020 615 9013, katja.e.ahola(at)kouvola.fi (kiinteistöt), vs. hallintojohtaja Jussi Stoor, puh. 020 615 6594, jussi.stoor(at)kouvola.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää
- kumota päätöksensä 30.8.2023 § 58 ja
- hylätä oikaisuvaatimuksen edellä mainituilla perusteilla.
Asian käsittely:
Keskustelun aikana jäsen Laila Uljas teki esityksen sivistysjohtajan ehdotuksen kohtaan 2. "lautakunta hyväksyy oikaisuvaatimuksen". Jäsenet Lasse Ahola ja Jouni Sjöblom kannattivat esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että asiasta on suoritettava äänestys, koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys. Ne, jotka kannattavat sivistysjohtajan ehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Laila Uljaan muutosesitystä äänestävät EI. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoa.
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi äänestysesityksen ja -tavan yksimielisesti.
Suoritettiin äänestys, jossa annettiin 9 JAA-ääntä (Jaanu, Hyytiäinen, Jacksen, Kinnunen, Lindqvist, Pahkala, Peltola, Relander, Carpelan) ja 4 EI-ääntä (Ahola, Schneider, Sjöblom, Uljas).
Puheenjohtaja totesi Laila Uljaan muutosesityksen tulleen hylätyksi.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti
- kumota päätöksensä 30.8.2023 § 58 ja
- hylätä oikaisuvaatimuksen edellä mainituilla perusteilla.
Jäsen Laila Uljas jätti eriävän mielipiteen.
Jäsen Lasse Ahola jätti eriävän mielipiteen.