Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 21



Kouvolan kaupungin tilinpäätöksen 2023 esittely

6945/02.06.01.03/2024

 

Tarkastuslautakunta 26.03.2024 § 21

   

Valmistelija: arviointipäällikkö Vesa Huuskonen, puh. 020 615 5964, vesa.huuskonen(at)kouvola.fi

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kaupunginhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma sekä niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kaupunginhallituksen jäsenet sekä kaupunginjohtaja.

Edelleen kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kaupungin tai kaupunkikonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät ilmene tuloslaskelmasta tai taseesta. Kuntalain 115 §:n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi.

Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöksen kokouksessaan 25.3.2024. Tarkastuslautakunnan työohjelman mukaisesti talousjohtaja esittelee Kouvolan kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2023 tarkastuslautakunnalle.

Tilinpäätös (luonnos 20.3.2024) ja siihen liittyvä esittelyaineisto ovat taustamateriaalina.

Lisätietoja: talousjohtaja Hellevi Kunnas, puh. 020 615 5054, hellevi.kunnas(at)kouvola.fi

Arviointipäällikön ehdotus: Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi vuoden 2023 tilinpäätöksen esittelyn.

Tarkastuslautakunnan päätös:

Tarkastuslautakunta merkitsi tiedoksi vuoden 2023 tilinpäätöksen esittelyn.

Tarkastuslautakunta myönsi talousjohtaja Hellevi Kunnakselle läsnäolo- ja puheoikeuden. Hän oli läsnä asian käsittelyn ajan ja poistui ennen päätöksentekoa.

____________