Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Muistio 01.02.2024/Asianro 7


 

Muut asiat

Vammaisneuvosto 01.02.2024 § 7

 

  1. Kymenhvan vammaisneuvoston terveiset

Terveisistä tärkeimmät kohdat olivat arjen maakunnallinen turvallisuusohjelma, asuntojen muutostöiden kokonaisvaltainen kehittäminen, toimintakertomus 2023, lausunto terveysasemien vähentämiseksi, kommentit palvelukuvauksista ja taksitilanne.

  1. Vuosikellon ajantasainen tilanne

Vuosikelloon tuotiin tieto kaupungin toimesta kolmen kokouksen järjestämisestä keväällä, vahvistetut kokouspäivät ovat 1.2., 21.3. ja 25.4. Puheenjohtaja lisäsi, että kokoonnutaan tarvittaessa useammin.

Lisäksi on sovittu, että neuvosto miettii perintörahastojen haut, keväällä huhtikuu on deadline syksyn toiminnalle.

Hyväksyttiin vuosittaisen vammaisteko palkinnon ajankohdan asettaminen julkisuus hyödyn vuoksi Kouvola päivään, tänä vuonna pääjuhla on 5.5.2024. Samassa juhlassa myös muiden neuvostojen tunnustustekopalkinnot jaetaan.

  1. Kannanotto yhteistyössä vanhusneuvoston kanssa aiheesta Kouvolan päivystyksen tilanne

Vanhusneuvosto oli 23.1. kokouksessa päättänyt haluavansa tehdä yhdessä vammaisneuvoston kanssa kannanoton päivystyksen säilyttämisestä Kouvolassa.

  1. Verokortit 2024

Neuvoston jäsenten verokortit tulee toimittaa hyvissä ajoin ennen seuraavaa palkkioiden maksua, kuitenkin viimeistään 11.3.2024. Mikäli verokorttia ei ole toimitettu palkkionmaksuun mennessä, veroa pidätetään 60 %.

Puheenjohtajan ehdotus:

1. Merkitään tiedoksi.

2. Merkitään tiedoksi.

3. Yhteinen kannanotto vanhusneuvoston kanssa

4. Merkitään tiedoksi.

Vammaisneuvoston päätös:

1. Merkitään tiedoksi.

2. Merkitään tiedoksi

3. Tehdään yhteinen kannanotto vanhusneuvoston kanssa päivitysten säilyttämiseksi Kouvolassa, kannanoton tekevät vammais- ja vanhusneuvoston puheenjohtajat

4. Merkitään tiedoksi

_____________