Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 10


Kaupungin edustajan nimeäminen Parik-säätiön hallitukseen

6641/00.04.01/2024

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 13.02.2024 § 10

   

Valmistelija: kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupungin 1.6.2023 voimaan tulleen hallintosäännön 22 §:n mukaan elinvoimajaosto päättää kaupungin edustajien nimeämisestä säätiöihin sekä valituille annettavista ohjeista kaupungin kannanotoksi käsiteltäviin asioihin.

Parik-säätiö sr:n tarkoituksena on järjestää ja kehittää sosiaalisena palveluna tuotannollista ja sosiaalihuollollista työtoimintaa nuorille, pitkäaikaistyöttömille ja muille heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille. Säätiö järjestää ja kehittää työllistämis-, kuntoutus- ja koulutuspalveluja sekä muuta alaan liittyvää toimintaa, joiden tavoitteena on lisätä asiakkaiden työ- ja toimintakykyä, itsenäistä työllistymisaktiivisuutta ja elämänhallintaa.

Tarkoituksen toteuttamiseksi säätiö harjoittaa muussa kuin liiketaloudellisessa tarkoituksessa sosiaalihuollollista ja tuotannollista työtoimintaa sekä kuntoutus-, koulutus- ja valmennuspalvelujen myyntiä julkisille ja yksityisille yhteisöille ja yksityishenkilöille.

Parik-säätiön toiminta käynnistyi 17.1.2001, perustajinaan Kouvolan kaupunki, Kuusankosken kaupunki, Kymenlaakson erityishuollon kuntayhtymä, Hengitysliitto Heli ry, Kouvolan Seudun invalidit ry, Kuusankosken invalidit ry ja Pohjois-Kymen Mielenterveysyhdistys Pohjatuuli ry.

Parik-säätiön hallitus 14.12.2023 on päättänyt, että se kutsuu hallitukseen Kouvolan kaupungin edustajan. Perusteena on muun muassa työllisyyspalvelujen siirtyminen kaupungille vuonna 2025. Parik-säätiö pyytää Kouvolan kaupunkia nimeämään edustajan säätiön hallitukseen keväällä 2024.

Parik-säätiö toivoo hallitukseensa virkamiesedustusta, koska hallituksessa on jo poliittista edustusta. Osaamista ja tukea toivotaan kehittämistyössä ja merkittävää on myös työllisyyspalvelujen siirto kaupungille.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto nimeää Parik-säätiö sr:n hallitusjäsenehdokkaaksi hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnosen.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

_____________