Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 10



Tarkastuslautakunnan toiminnan ja talouden toteutuminen 2023

2316/02.02.00/2022

 

Tarkastuslautakunta 13.02.2024 § 10

   

Valmistelija: arviointipäällikkö Vesa Huuskonen, puh. 020 615 5965, vesa.huuskonen(at)Kouvola.fi.

Tarkastuslautakunta käsittelee kokouksessa vuotta 2023 koskevan toimintaa ja taloutta koskevan raportin. Todettakoon, että vuoden aikana tarkastuslautakunnan kokoonpano muuttui yhden jäsenen ohella. Lautakunnan esittelijä irtisanoutui kesällä ja uusi aloitti tehtävässä marraskuun alussa.

Lautakunnan esittelijän tehtävää hoidettiin tilapäisjärjestelyin noin kolmen kuukauden ajan. Kun kyseessä oli arviointivuoden vaihtuminen, ei järjestelystä aiheutunut merkittävää haittaa lautakunnan työskentelylle, mikä toteutui vuoden 2023 aikana sovittujen aikataulujen mukaisena.

Tarkastuslautakunnan toimintamenot jäivät huomattavasti alle alkuperäisessä talousarviossa annettuja määrärahoja. Yksityiskohtaisemmin lautakunta raportoi toimintaansa valtuustolle arviointikertomuksen yhteydessä.

Oheismateriaalina lautakunnan toiminnan ja talouden toteutuminen vuonna 2023 (luonnos).

Arviointipäällikön ehdotus:

Tarkastuslautakunta hyväksyy liitteenä olevan toiminnan ja talouden toteutumisen vuonna 2023.

Tarkastuslautakunnan päätös:

Tarkastuslautakunta hyväksyi liitteenä olevan lautakunnan toiminnan ja talouden toteutumisen vuonna 2023.