Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikunta- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 33


Ilmoitusasiat

 

 

Liikunta- ja kulttuurilautakunta 19.04.2023 § 33

   

Kouvolan kansalaisopiston toimintakertomus 2022

Kansalaisopiston, kirjaston, kulttuuritalojen, museon ja liikuntapalveluiden valmiussuunnitelmat ovat valmistuneet ja hyväksytty palvelun johtoryhmässä.

 

Saapuneet kirjeet 

-          23.1.2023 Kuntalaisaloite Pappilankuntosalihanke

-          23.3.2023 Kouta ry:n kirje koskien taiteilijoiden työtiloja

-          28.3.2023 Etelä-Suomen aluehallintoviraston valtionavustuspäätös "Lukemalla jaksaa" -työikäisten lukemisen edistämiseen 32 000 €

-          4.4.2023 Adressi Kouvolan Skeittihallin puolesta ja lasten ja nuorten liikunnan puolesta

Viranhaltijapäätökset

   Kirjastopalvelujohtaja

  Yleinen päätös

9.3.2023 § 1 Kouvolan kirjastojen ja kirjastoauton palveluajoista poikkeaminen eduskuntavaalien ennakkoäänestysaikana ja vaalipäivänä 2023

6.4.2023 § 2 Myllykosken kirjaston omatoimiajan poistaminen käytöstä kirjastosalin vanhan osan sisäkaton vaihtoremontin vuoksi

Liikuntapäällikkö

Yleinen päätös

20.3.2023 § 1 Liikuntapaikkojen käyttövuorojen myöntäminen kesäkaudelle 2023

Henkilöstöpäätös

21.3.2023 § 1 Uinninvalvoja-kassan vakituinen työsuhde KVL-50-20-23

Sivistysjohtaja

Yleinen päätös

22.3.2023 § 22 Liikunnan tapahtuma-avustus vuoden 2023 tapahtumaan / Kouvolan Urheiluakatemia ja Kymenlaakson Liikunta ry 1000 €

27.3.2023 § 23 Liikunnan tapahtuma-avustus vuoden 2023 tapahtumaan / Tykkimäen moottorirata ry 800 €

 Sivistysjohtajan ehdotus:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta merkitsi asian tiedoksi.

____________