Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 17



Kouvolan aluetoimikuntien toimintakertomukset vuodelta 2022 ja toimintasuunnitelmat vuodelle 2023

4276/00.01.02.02/2023

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 14.03.2023 § 17

   

Valmistelija: hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnonen, p. 020 615 7429, sanna-riitta.junnonen(at)kouvola.fi

Aluetoimikunnan toiminta-ajatuksena on edistää kuntalain 22 §:n mukaisesti kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallisuutta ja vaikuttamista. Aluetoimikuntien tehtävänä on alueensa kehittämishankkeiden, hyvinvoinnin, paikallisen toiminnan ja kulttuurin tukeminen. Lisäksi aluetoimikunnat toimivat kaupungin kokemustoimijoina antaen lausuntoja ja osallistuen kehittämiseen.

Aluetoimikuntien toimikausi on elinvoimajaoston toimikausi. Uudet aluetoimikunnat aloittivat toimintansa alkuvuonna 2022. Toiminnan kehittämisen painopisteenä on ollut kestävän kehityksen edistäminen, jossa edelleen vuonna 2023 paneudutaan kestävän kehityksen toimintamalliin Kouvolan aluetoiminnassa.  Helmikuussa 2023 jokainen aluetoimikunta järjestikin alueellaan kestävän kehityksen tapahtuman, jossa tutustuttiin muun muassa villiyrtteihin ja vieraslajeihin.

Aluetoimikuntien suunnitelmissa korostuu ympäristön kohentaminen, tänä vuonna tavoitteena on myös yhteinen keskustelu alueiden asioista.

Aluetoimikunnat ovat laatineet toimintakertomukset vuodesta 2022 ja vuodelle 2023 toimintasuunnitelmat, jotka ovat liitteenä.

Toimintakertomukset 2022

Kaikki aluetoimikunnat osallistuivat aktiivisesti kestävän kehityksen Luonnon monimuotoisuus -hankkeeseen, johon oli saatu avustusta ympäristöministeriöstä.

Aluetoimikunnat tukivat alueiden liikuntamahdollisuuksia muun muassa liikuntareittien ja kuntoportaiden rakentamista tukemalla, esimerkiksi penkkejä lisättiin liikuntareiteille. Turvallisuus oli tärkeä tavoite.

Viihtyisyyttä lisättiin auringonkukkapeltoja perustamalla ja yhteisöllisiin tapahtumiin osallistumalla. Yhteisötilojen toimintaa edistettiin yhdessä alueen järjestöjen ja asukkaiden kanssa.

Toimintasuunnitelmat 2023

Toimintaa kestävän kehityksen vahvistamiseksi jatketaan aluetoimikuntien yhteisen toimintamallin avulla. Ympäristön liikkumismahdollisuuksien vahvistamista jatketaan.

Aluetoimikunnat tekevät yhteisen vuosikalenterin 2024. Toinen yhteinen tavoite on yhteistyön lisääminen kyläyhteisöjen ja kylien neuvottelukunnan kanssa. Aluetoimikuntia on kutsuttu mukaan Kouvola-päivän viettoon ja Montturutkun MM-kisoihin.

Lisätietoja: osallisuuskoordinaattori Anne Eriksson, p. 0206158492, anne.eriksson(at)kouvola.fi

Hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnonen on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Apulaiskaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää merkitä asian tiedoksi.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto myönsi hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnoselle läsnäolo ja puheoikeuden. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

_____________