Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 5


Tarkastuslautakunnan työohjelma, kevät 2023

1849/00.03.00.00/2022

 

Tarkastuslautakunta 19.12.2022 § 80

 

Valmistelija: Arviointipäällikkö Anne Ukkonen, puh. 020 615 5965, anne.ukkonen(at)kouvola.fi

Kuntalain mukaan tarkastuslautakunnan on laadittava arviointi-suunnitelma, johon arviointitoiminta perustuu. Arviointityön toteuttamisen helpottamiseksi laaditaan tilikausittainen työohjelma. Tarkastuslautakunta voi, niin päättäessään, antaa arviointisuunnitelman ja työohjelman tiedoksi valtuustolle.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävät voidaan jakaa kolmeen tehtäväkoko-naisuuteen: hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestäminen, arviointi-työ ja sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamisen valvonta ja sidonnaisuusilmoitusten antaminen tiedoksi valtuustolle.

 

Tarkastuslautakunnan työohjelmassa on arvioinnin painopisteinä huomioitu eri vuosina toimialojen palvelut ja konserniyhtiöt.

 

Ehdotus kevään 2023 työohjelma koskien tilikauden 2022 arviointia on oheismateriaalina.

 

Lisätietoja: Arviointipäällikkö Anne Ukkonen, puh. 020 615 5965, anne.ukkonen(at)kouvola.fi

Arviointipäällikön ehdotus:

Tarkastuslautakunta käy läpi kevään 2023 työohjelman koskien tilikauden 2022 arviointia ja tekee siihen tarvittavat muutokset ja tarkennukset. Työohjelma lähetetään tiedoksi valtuustolle.

Tarkastuslautakunnan päätös:

Tarkastuslautakunta kävi keskustelun työohjelmasta, teki siihen tarvittavat päivitykset ja päätti lähettää sen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

____________

 

Kaupunginvaltuusto 13.02.2023 § 5

   

Tarkastuslautakunnan päivitetty arviointisuunnitelma ja työohjelma tilikaudelle 2022 on oheismateriaalina.

Tarkastuslautakunnan ehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tarkastuslautakunnan päivitetyn työohjelman keväälle 2023 tiedoksi.

Asian käsittely:

Yksilöpuheenvuoron käytti valtuutettu Ukko Bamberg.

Kaupunginvaltuuston päätös: 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

____________