Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 143



Vastaus valtuustoaloitteeseen Kuusankosken Urheilupuiston pysäköintialueen laajennuksesta

2685/00.05.00/2022

 

Kaupunginvaltuusto 19.09.2022 § 106

 

Puheenjohtaja Paula Werning esitteli valtuutettujen Janne Pahkalan, Janne Patjaksen ja Anni Villikan jättämän seuraavan valtuustoaloitteen:

"Urheilupuiston saneerauksen jälkeen kenttien käyttöasteet ovat nousseet entisestään. Alueella on mahdollisuus yleisurheilla, jalkapalloilla sekä pesäpalloilla.

Alueella sijaitsee myös tennishalli missä on mahdollisuus tenniksen, sulkapallon sekä salibandyn pelaamiseen. Puhutaan siis erittäin laajasta urheilukeskittymästä.

Nykyisellään pieni pysäköintialue laajassa urheilukeskittymässä on erittäin suuri turvallisuusriski. Lasten ja nuorten turvallinen liikkuminen pyörillä tai kävellen parkkialueella on aiheuttanut jo paljon läheltä piti tilanteita.

Ehdotan, että laajennetaan nykyistä parkkialuetta kaupungin tyhjille tonteille.

Liite 1

Tehdään laajennus aluksi ns.hiekkapaikoitusalueeksi ja kaupungin taloustilanteen salliessa laajennettu paikoitusalue asfaltoidaan.

Tämän aloitteen tukijoina:

Urheilupuiston kenttähenkilökunta

Liikuntapaikkamestari Risto Joutjärvi

Rakennustarkastaja Esa Inkilä"

Kaupunginvaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen val-misteltavaksi.

___________

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 29.05.2023 § 143

   

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Valtuustoaloitteen sisältö ja nykytilakuvaus

Valtuustoaloitteessa todetaan, että Kuusankosken Urheilupuiston urheilukeskittymän käyttöasteet ovat nousseet ja pieni pysäköintialue on turvallisuusriski. Valtuustoaloitteessa ehdotetaan, että nykyistä parkkialuetta laajennetaan kaupungin tyhjille tonteille.

Kuusankosken urheilupuiston alueella on nykyisellään kaikkiaan noin 240 autopaikkaa. Näistä Urheilu- ja pesäpallokentän läheisyyteen voidaan laskea noin 67 autopaikkaa, joista noin 25 autopaikkaa sijaitsee Tennishallin edessä, noin 30 autopaikkaa urheilukentän ja Naukiontien välisellä alueella sekä noin 12 autopaikkaa Lassilanpellontien läheisyydessä olevan hiekkakentän viereisen tien sivustalla. Lassilanpellontien toisella puolella on lisäksi hiekka-alue, joka palvelee pääasiassa hiihtäjiä ja kuntopolulla liikkujia. Parkkipaikkojen tarve alueella on ilmeinen, varsinkin pesäpallokentän sekä urheilukentän lähistöllä.

Kuusankosken Urheilupuiston alueella on vain yksi yleinen pysäköintialue (LP-3) Kuusaantien ja Uimahallintien liittymän kainalossa. Muut alueen pysäköintialueet kuuluvat korttelialueisiin eli ovat sinällään korttelien omia pysäköintialueita.

Muut kiinteistöomistajat alueella: muun muassa Kuusankosken Tennishalli Oy.

Vaihtoehdot

Huoltorakennuksen korjaus on mahdollisesti tulossa tilapalveluiden pieninvestointikohteeksi, aikaisintaan vuonna 2024. Urheilukenttään ja sen kiinteistöön liittyvää pysäköintiä on tarkoitus tarkastella ko. pieninvestointiprojektissa. Projektin esisuunnittelu on tarkoitus käynnistää vuonna 2023.

Pysäköintialueita on mahdollista laajentaa Hiekkamäentien länsipuolella sijaitsevan kaupungin omistaman kiinteistön 286-407-25-2 alueelle. Asemakaavassa alue on osoitettu urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU-2). Kaavamääräyksen mukaan alueelle voidaan sijoittaa urheilua ja virkistystä palvelevia toimintoja ja rakennuksia. Osa Kuusankosken urheilupuiston nykyisistäkin pysäköintipaikoista sijaitsee saman VU-2 -kaavamerkinnän alueella, joten liikuntapaikkoja palvelevien pysäköintipaikkojen toteuttamisen alueelle voidaan katsoa olevan kaavamääräyksen mukaista.

Hiekkamäentien laidassa sijaitsevasta alueesta jopa 2500-3000 m2 olisi varsin kohtuullisin maanrakennustöin muutettavissa pysäköintialueeksi, mikä mahdollistaisi lähes sadan lisäpaikan toteuttamisen. Alueelta ei ole tiedossa sellaisia merkittäviä luontoarvoja, jotka estäisivät pysäköintipaikkojen toteuttamisen. Kaupunkisuunnitteluyksikön puolesta alueen osan kehittämiselle pysäköintipaikaksi ei ole estettä. Pysäköintialueen hulevesien johtamiseen on kiinnitettävä huomiota alueen suunnittelun ja toteuttamisen yhteydessä.

Etenemisprosessi

Ennen asian tuomista päätöksentekoon, vastausluonnos kiertää kommenttikierroksella valtuustoaloitteen tekijöillä. Lisäksi vastausluonnos on saatettu kommentoitavaksi kaupungin eri palveluille: tilapalvelut, yhdyskuntatekniikka, maaomaisuus ja liikuntapalvelut.

Kommenttikierrokselta ei saatu kommentteja.

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen

Tilapalvelut valmistee urheilukentän huoltorakennukseen liittyvää pieninvestointia. Projektin esisuunnittelu on tarkoitus käynnistää vuonna 2023. Vuosittaiset pieninvestointikohteet päättää kaupunginhallitus aina kyseisen vuoden tammikuussa. Tämän yhteydessä tutkitaan yhdessä tekniikka- ja ympäristötoimialan kanssa parkkipaikan laajentamista viereiselle tontille.  

Hiekkamäentien laidassa sijaitsevasta alueesta jopa 2500-3000 m2 olisi varsin kohtuullisin maanrakennustöin muutettavissa pysäköintialueeksi, mikä mahdollistaisi lähes sadan lisäpaikan toteuttamisen. Alueelta ei ole tiedossa sellaisia merkittäviä luontoarvoja, jotka estäisivät pysäköintipaikkojen toteuttamisen. Kaupunkisuunnitteluyksikön puolesta alueen osan kehittämiselle pysäköintipaikaksi ei ole estettä. Pysäköintialueen hulevesien johtamiseen on kiinnitettävä huomiota alueen suunnittelun ja toteuttamisen yhteydessä.

Lisätietoja: rakennuttajapäällikkö Pia Rajala, puh 020 615 1068, pia.rajala(at)kouvola.fi ja kaupungingeodeetti Sami Suoknuuti, puh 020 615 5436, sami.suoknuuti(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

  1. antaa valtuustoaloitteeseen yllä olevan vastauksen.
  2. ehdottaa kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. merkitä valtuustoaloitteeseen saadun vastauksen ja toimenpide-ehdotukset tiedoksi ja
  2. todeta, että aloite ei anna aihetta muihin kuin vastauksessa mainittuihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite on käsitelty loppuun.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus päätti

  1. antaa valtuustoaloitteeseen yllä olevan vastauksen.
  2. ehdottaa kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. merkitä valtuustoaloitteeseen saadun vastauksen ja toimenpide-ehdotukset tiedoksi ja
  2. todeta, että aloite ei anna aihetta muihin kuin vastauksessa mainittuihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite on käsitelty loppuun.

____________