Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 81


Vastaus valtuustoaloitteeseen Kouvolan kaupungin osallistumisesta valmistuneiden upseereiden vastaanottotilaisuuksiin

3381/00.05.00/2022

 

Kaupunginvaltuusto 12.12.2022 § 150

 

Puheenjohtaja Paula Werning esitteli valtuutettujen Laila Uljaksen, Mia Ylä-Outisen, Toni Vainikan, Timo Lehmusmetsän, Liisa Varjolan, Marika Hännisen, Paula Werningin, Heli Koposen, Garita Sundströmin, Jenni Aikion, Sari Hyytiäisen, Joni Mörkin, Janne Patjaksen, Henna Hovin, Christa Carpelanin, Kimmo Jokirannan, Janne Wallin, Jenny Hasun, Jarmo Uuttalan, Markku Pakkasen, Jyrki Hyttisen, Anni Villikan ja Ukko Bambergin jättämän seuraavan valtuustoaloitteen:

" Kouvola on kaupunki keskellä varuskuntia.

Kouvolan alueelle tulee vastavalmistuneita upseereita noin 30 vuodessa. Nämä nuoret upseerit ovat aloittamassa uraansa ja monet ovat valmiita asettumaan. Osalla on jo puoliso ja perhe.

Valmistuneille upseereille järjestetään varuskunnissa vastaanottotilaisuus aina syksyllä uuden kadettikurssin valmistuttu ja valmistuneiden astuttua palvelukseen joukko-osastoissa. Tilaisuudessa aloitetaan perehtyminen joukko-osaston toimintaan, tutustutaan paikalliseen kadettipiiriin ja upseeriliiton paikallisosaston toimintaan.

Esitämme, että Kouvolan kaupunki osallistuisi kyseisiin tilaisuuksiin vuosittain Karjalan prikaatissa ja Utin jääkärirykmentissä. Kaupungin edustaja toivottaisi tervetulleeksi ja kertoisi miksi upseerin kannattaa perustaa perheensä juuri Kouvolaan. Kouvolassa on lukuisia valtteja juuri upseerin uralle valmistuneelle, sellaisia joita ei ole missään muualla Suomessa. Kouvolasta on työssäkäynti matkan sisäpuolella niin Maavoimien esikunta kuin Pääesikunta, useampi sotakoulu (MPKK, MAASK), kolme varuskuntaa (KARPR, UTJR, RUK) ja Huoltorykmentti sekä useampi huoltolaitos, koko upseerin urapolku vaikka puolustusvoimien komentajaksi saakka. Upseerin näkökulmasta monia haastavia ja mielenkiintoisia työtehtäviä sotilasuran erivaiheisiin.

Kouvolasta löytyy työpaikka myös upseerin puolisolle sekä paikka rakentaa se oma koti, meillä on kyllä tilaa. Turvalliset ja laadukas perusopetus, hyvät edellytykset perheen lapsille kasvaa ja harrastaa.

Ollaan rohkeita ja markkinoidaan Kouvolaa häpeilemättä."

Kaupunginvaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

____________

 

 

Kaupunginhallitus 27.03.2023 § 81

   

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupunginvaltuuston 16 jäsentä ovat yhdessä tehneet aloitteen (KV 12.12.2012 § 105) että Kouvolan kaupunki osallistuisi vuosittain alueelle töihin tulevien vastavalmistuneiden upseereiden (noin 30 vuodessa) vastaanottotilaisuuksiin Karjalan prikaatissa ja Utin jääkärirykmentissä. Kaupungin edustaja toivottaisi tervetulleeksi ja kertoisi miksi upseerin kannattaa perustaa perheensä juuri Kouvolaan.

Kouvolassa sijaitsevat puolustusvoimien joukko-osastot, Karjalan prikaati Vekaranjärvellä ja Utin jääkärirykmentti Utissa, ovat valtakunnallisesti kaksi erittäin merkittävää puolustusvoimien varuskuntaa. Molempien joukko-osastojen toiminta tunnetaan laajasti koko maassa ja ne ovat Kouvolalle merkittäviä vetovoima- ja imagotekijöitä. Kouvola on Suomen suurin varuskuntakaupunki ja puolustusvoimat alueen kolmanneksi suurin työllistäjä. Palkattua henkilöstöä on molemmissa joukko-osastoissa yhteensä noin 1000 henkilöä. Huomattava osa Kouvolassa sijaitsevien puolustusvoimien toimipaikoissa työskentelevistä sotilas- ja siviilihenkilöstöstä myös asuu Kouvolassa.

Puolustusvoimat on Kouvolan kaupungin tärkeä yhteistyökumppani monella toimintasektorilla. Yhteistyötä on tehty aktiivisesti vuodesta 2009 ja sitä on syvennetty entistä enemmän vuodesta 2018 lähtien valtuusto- aloitteessa kuvatulla tavalla. Karjalan prikaatin ja Kouvolan kaupungin kesken on laadittu vuosittain päivitettävä yhteistyösuunnitelma niin kantahenkilökunnan kuin varusmiesten Kouvola-tietoisuuden lisäämiseksi.

Perehdyttämisohjelma uusille valmistuville sotatieteiden kandidaateille

Suunnitelmaan sisältyy muun muassa uusille valmistuville sotatieteiden kandidaateille (luutnantit), sotilashenkilöstölle perehdyttämisohjelmaan sisältyvä Kouvola-infon osuus, joiden palveluspaikat sijoittuvat Karjalan prikaatiin tai Utin jääkärirykmenttiin. Infoja on järjestetty Kouvolan kaupungintalolla vuodesta 2018 lähtien koronaepidemia-aika pois lukien. Lisäksi tietoa Kouvolasta ja kaupungin palveluista puolustusvoimat jakavat varuskunnissa sisäisten kanaviensa kautta. 

Kouvolan kaupunki on järjestänyt vuodesta 2016 lähtien kaksi kertaa vuodessa Kouvola-infopäivän johtajakoulutettaville aliupseerikurssilaisille, joille tarjotaan jo varusmiespalveluksessa monipuolisesti tietoa kaupungista. Karjalan prikaatin koulutus- ja rekry-tilaisuuksiin varuskunnissa kaupunki on osallistunut aktiivisesti myös yhdessä Kouvolan seudun ammattiopiston Ksaon, nykyisen Kouvolan Ammattiopisto Edukon kanssa. Kohderyhmänä on erityisesti ollut varusmiespalveluksen päättävät ja sotilasuralla eteenpäin siirtyvät henkilöt, jolle Kouvolan asumisen ja koulutusvaihtoehtoja informoidaan.

Kouvolan kaupunki osallistuu Kouvola-infolla vuosittain eri saapumiserien läheistenpäivä ja sotilasvala ja -vakuutustilaisuuksiin molemmissa varuskunnissa. Molemmissa tilaisuuksissa tavoitetaan laaja alueen ulkopuolelta pääosiin tuleva vierailijajoukko, varusmiesten lisäksi heidän läheisilleen jaetaan asumisen- ja matkailuinfoa.

Kaupungin tavoitteena on yhteistyössä puolustusvoimien varuskuntien kanssa edistää ja syventää entistä paremmin puolustusvoimien kantahenkilökunnan Kouvolassa työskentelevien henkilöiden pysyvän asumisen vaihtoehtojen tarjoamista ja kartoittamista. Viestintää ja markkinointia sekä muuta yhteistyötä on lisätty Kouvolan kaupungin ja puolustusvoimien varuskuntien viestintäasiantuntijoiden ja muiden toimijoiden kesken. Valtuustoaloitteen vastaus on valmisteltu yhdessä puolustusvoimien edustajan kanssa.

Lisätietoja: yhteyspäällikkö Anne Käki, puh. 020 615 8173, anne.kaki(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää antaa valtuustoaloitteeseen yllä olevan vastauksen.

Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä valtuustoaloitteeseen saadun vastauksen tiedoksi ja toteaa lisäksi, ettei aloite anna aihetta muihin kuin vastauksessa mainittuihin toimenpiteisiin ja että valtuustoaloite on käsitelty loppuun.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja Jenny Hasu poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

____________