Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 53


Apulaiskaupunginjohtajan ja konsernipalvelujen toimialajohtajan sijaisen määrääminen

1/00.01.01.04/2022

 

Kaupunginhallitus 20.02.2023 § 53

   

Valmistelija: vs. hallintojohtaja Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi

Kaupunginhallitus päätti apulaiskaupunginjohtajan ja konsernipalvelujen toimialajohtajan sijaisen määräämisestä 30.1.2023 § 37. On tarpeen määritellä sijaiset uudestaan viransijaisuuksien johdosta kumoten tehty päätös 30.1.2023 § 37.

Hallintosäännön mukaan apulaiskaupunginjohtaja toimii konsernipalvelujen toimialajohtajana (15.1 §). Henkilöstössä tapahtuvien vaihdostenjohdosta on tarpeen nimetä apulaiskaupunginjohtajan ja konsernipalvelujen toimialajohtajan sijaiset.

Apulaiskaupunginjohtaja

Hallintosäännön 14.2 §:n mukaan kaupunginjohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii hänen ensisijaisena sijaisenaan apulaiskaupunginjohtaja, toissijaisena sijaisenaan kehitysjohtaja ja kolmantena sijaisenaan tekninen johtaja.

Hallintosääntö sisältää apulaiskaupunginjohtajan tehtävien osalta seuraavat määräykset:

- apulaiskaupunginjohtaja toimii elinvoimajaoston esittelijänä (7.3 §)

- apulaiskaupunginjohtaja kuuluu konsernijohtoon (18 §)

- apulaiskaupunginjohtaja vastaa seuraavista kaupungin rahatoimen tehtävistä: lainarahoitus ja rahavarojen sijoittaminen (65.3 §)

- valtuuston, kaupunginhallituksen ja kaupunginhallituksen jaoston päättämissä asioissa tehtävät sopimukset, sitoumukset, toimituskirjat ja muut asiakirjat allekirjoittavat sekä todisteellisen tiedoksiannon vastaanottaa muiden muassa apulaiskaupunginjohtaja (156.1 §).

Lisäksi hallintosäännön 134 §:n mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtajalla, kaupunginjohtajalla ja apulaiskaupunginjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus muiden toimielinten kokouksessa, ei kuitenkaan tarkastuslautakunnan eikä valtuuston tilapäisen valiokunnan kokouksessa eikä vaalilaissa säädettyjen vaalitoimielinten kokouksissa. Hallintosäännön 154.1 §:n mukaisesti kaupunkia edustavat ja sen puhevaltaa käyttävät kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto, kaupunginhallituksen puheenjohtajisto, kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja ja kehitysjohtaja. Hallintosäännön 154.2 §:n mukaisesti kaupunginlakimies voi kaupunginjohtajan, apulaiskaupunginjohtajan ja kehitysjohtajan ohella yksin edustaa kaupunkia tuomioistuimissa.

Kaupunginhallitus on delegoinut apulaiskaupunginjohtajalle toimivallan päättää kaupungin pitkäaikaisen luoton ottamisesta valtuuston talousarvion asettamissa rajoissa sekä toimivallan päättää lyhytaikaisen tilapäisluoton ottamisesta kuntatodistusohjelman osalta 100 miljoonaan saakka (KH § 109 9.4.2018, KH § 388 18.11.2019).

Konsernipalvelujen toimialajohtaja

Hallintosäännön 17 §:n mukaan toimialajohtajan sijaisen määrää se toi-mielin, jonka alainen toimialajohtaja on. Konsernipalvelujen toimialajohtaja on kaupunginhallituksen alainen ja hallintosäännön määräysten mukaan toimialajohtaja:

- vastaa toimialansa toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja, mikäli toimialajohtaja on jonkun lautakunnan alainen, tämän alaisuudessa (16.4 §)

- toimii palvelujen johtajien esimiehenä (16.5 §)

- päättää muulle henkilökunnalle sijaisena toimivasta viranhaltijasta tai työntekijästä (17.2 §)

- voi käyttää normaalista toimivallasta poikkeavaa päätösvaltaa kau-pungin palvelujen turvaamiseksi ja tilanteen normalisoimiseksi omalla toimialallaan välttämättömän syyn vuoksi, ellei kaupunginjohtaja päätä asiasta (34 a § 3 mom.)

- valitsee viranhaltijat ja työntekijät (40.3 §)

- päättää viran ja toimen sekä niitä hoitavien henkilöiden siirtämisestä toimialan palvelujen välillä sekä esityksen tekemisestä henkilöstöjohtajalle viran tai toimen siirtämisestä toimialojen välillä (46.2 §)

- päättää muun henkilöstön osalta sivutoimiluvan myöntämisestä (47 §)

- päättää viranhaltijoiden osalta väliaikaisesta virasta pidättämisestä (48.2 §)

- päättää muista henkilöstöasioista (ulkomaan matkat, koulutukseen osallistuminen, oikeus tehdä osa-aikatyötä, terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä, määräaikaisista palkantarkistuksista kaupunginhallituksen antamien ohjeiden mukaan) (54 §)

- päättää maksusuunnitelmista ja saatavien poistamisesta kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa (66.4 §)

- päättää vahingonkorvauksesta silloin, kun kaupunki on toimialaa koskevissa asioissa korvausvelvollinen tai vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi (68 §)

- päättää vuosittain laskujen, maksuosoitusten ja muistiotositteiden hyväksymiseen oikeutetuista henkilöistä (69.1 §)

- päättää kaupungin suorittaman maksun tai kaupungin myöntämän etuuden takaisinperinnästä (69.4 §)

- päättää hankinnoista (70.1 §) ja tekemiensä päätösten osalta hankinta-oikaisusta (70.2 §)

- alle 150 000 euron suuruisen omarahoitusosuuden sisältävästä hankkeesta sekä hankkeen jatkoaikahakemuksesta niiltä osin, kun jatkoaika ei synnytä hankeen omavastuuosuuden osalta lisäkustannuksia, päättää toimialajohtaja. (70.3-4 §)

- päättää irtaimen omaisuuden poistamisesta, myynnistä ja käytettäväksi luovuttamisesta (71 §)

Hallintosäännön 29.2 §:n mukaan toimialajohtaja voi siirtää hänelle hallintosäännössä määrätyn, päätöksessään mainitun toimivallan muulle viranhaltijalle.

Hallintosäännön 134.2 §:n mukaan toimialajohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Lisäksi toimialajohtajan oikeudesta allekirjoittaa asiakirjoja, vastaanottaa todisteellinen tiedoksianto ja kuitata kaupungille osoitettu arvolähetys määrätään hallintosäännön 156 §:ssä.

Apulaiskaupunginjohtajalle ja konsernipalvelujen toimialajohtajalle on tarpeen nimetä sijainen, jotta edellä mainittujen tehtävien hoitaminen ja siten organisaation toimintavarmuus on turvattu kaikissa olosuhteissa. Hallintosäännön 17.1 §:n mukaan toimialajohtajan sijaisena toimivasta viranhaltijasta määrää se toimielin, jonka alainen toimialajohtaja on.

Lisätietoja: vs. hallintojohtaja Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää määrätä apulaiskaupunginjohtajan ja konsernipalvelujen toimialajohtajan 1. sijaiseksi talousjohtajan ja 2. sijaiseksi hallintojohtajan ja kumoaa päätöksensä 30.1.2023 § 37.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________