Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kylien neuvottelukunta
Muistio 17.01.2023/Asianro 1


Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kyliennk 17.01.2023 § 1

Kylien neuvottelukunnan toimintasäännön mukaan neuvottelukunta kokoontuu tarvittaessa, pääsääntöisesti 2-4 kertaa vuodessa. Kokouskutsu lähetetään jäsenille viimeistään 10 päivää ennen kokousta sähköisesti. Tarvittaessa kutsu lähetetään postin välityksellä.

Kylien neuvottelukuntaan kuuluu kolme (3) kaupunginhallituksen nimeämää edustajaa sekä kylien sisäisen päätöksenteon tuloksena valitut edustajat kaupungin kylistä. Edustajan ovat nimenneet kylät, joissa on toimiva päätöksentekoelin tai -järjestelmä. Lisäksi Kymenlaakson kylät ry:llä ja Pohjois-Kymen Kasvu ry:llä on oikeus nimetä edustajansa kokouksiin.

Kylien neuvottelukunnan kokous on laillinen ja päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä kokouksessa (Kuntalaki 103 §).

Puheenjohtajan ehdotus:

Puheenjohtaja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

Kylien neuvottelukunnan päätös:

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouksessa oli paikalla 35 kylien edustajaa ja 7 kylien nuorta edustajaa. Kokouskutsut oli lähetetty 21.12.2022.