Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 15


Vaaliviranomaisten palkkiot ja palkat

2625/00.00.00.02/2022

 

Kaupunginhallitus 16.01.2023 § 15

   

Valmistelija: hallintojohtaja Katja Tommiska, puh. 020 615 8651, katja.tommiska(at)kouvola.fi

Seuraavat vaalit ovat eduskuntavaalit, jotka toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestys kotimaassa on 22.3.-28.3.2023.

Vaalien organisoimisesta vastaavat keskusvaalilautakunnan sihteeri ja toimistosihteeri, joka työskentelee kokoaikaisesti noin kolme kuukautta ennen vaalia. Keskusvaalilautakunnan sihteeri aloittaa vaalivalmistelut noin puoli vuotta ennen vaaleja. Kuntien keskusvaalilautakunnan sihteerit hoitavat vaalijärjestelyt oman viran ohessa.

Oikeusministeriö suorittaa kunnalle vaalilain 188 §:n mukaisena kertakorvauksena ministeriön kultakin vaalilta erikseen vahvistaman euromäärän/ äänioikeutettu kunnan asukas. Viime vaaleissa korvaus oli 2.70 euroa/äänioikeutettu.

Hallintosäännön 21 § 2 mom. 12 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää vaaliviranomaisten erillispalkkioista.

Kaupunginhallitus päättää vaalien palkkioista ja palkoista seuraavasti:

  • vaalitoimikunnan puheenjohtajan puhelinkorvaus 20 €/ennakkoäänestys
  • vaalitoimikunnan jäsenen ja varajäsenen ateriakorvaus 10 €/toimituspäivä
  • kotiäänestystoimitsijan puhelinkorvaus 10 €/vaali
  • vaaliavustajan palkkio äänestyspaikalla (alle 6 t) 80 €
  • vaaliavustajan palkkio äänestyspaikalla (yli 6 t) 160 €
  • laskenta-avustajan palkkio äänestyspaikalla 60 €
  • ääntenlaskijan palkkio laskentakeskuksessa sunnuntaina 160 € ja arkena 140 €
  • vaalilautakunnan puheenjohtajan puhelinkorvaus 20 €/vaali
  • vaalilautakunnan jäsenen, varajäsenen ja vaaliavustajan ateriakorvaus 10 €
  • ennakkoäänestystoimitsija, kotiäänestystoimitsija ja vaalityöntekijä ilmoituskeskuksessa 17 €/tunti
  • vastaava ennakkoäänestystoimitsija 18 €/tunti
  • keskusvaalilautakunnan sihteerin palkkio 6.700 euroa/vaali
  • toimistosihteerin palkka, hinnoittelutunnus 01TOI060 (2419,24 euroa)

Kaupunginlakimies Päivi Sandås on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: hallintojohtaja Katja Tommiska, puh. 020 615 8651, katja.tommiska(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää vahvistaa yllä mainitut palkkiot ja palkat.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Kaupunginhallitus myönsi kaupunginlakimies Päivi Sandåsille läsnäolo- ja puheoikeuden.  Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

_____________