Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 10


Ohjausryhmän asettaminen kehittämis- ja sopeuttamistyötä varten

3730/00.00.01.01/2023

 

Kaupunginhallitus 16.01.2023 § 10

   

Valmistelija: hallintojohtaja Katja Tommiska, puh. 020 6158651, kat-ja.tommiska(at)kouvola.fi.

Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 28.11.2022 (§ 316) asettaa ohjausryhmän kehittämis- ja sopeuttamistyötä varten vuoden 2024 talousarviovalmistelussa huomioitavaksi. Ohjausryhmän tehtävänä on valmistella vähintään 3 miljoonan euron pysyvät säästötavoitteet vuodesta 2024 alkaen. Ohjausryhmän luottamushenkilöjäseniksi esitetään nimettävän edustaja kustakin kaupunginhallituksessa edustettuna olevasta poliittisesta ryhmästä. Tämän lisäksi henkilöstöjärjestöt nimeävät yhden edustajan ja viranhaltijoista ohjausryhmän jäseninä toimivat kaupunginjohtaja, toimialajohtajat, talousjohtaja ja henkilöstöjohtaja. 

Pysyvien vähintään 3 miljoonan euron säästötavoitteiden saavuttamiseen liittyvien toimenpiteiden tulee sisältää muun muassa kehittämistoimenpiteitä, elinvoimaa kasvattavia toimenpiteitä, palvelujen tuottamista koskevien toimintatapojen tarkastelua, palveluverkkojen päivitystoimenpiteitä, organisaation tarkasteluun liittyviä toimenpiteitä sekä säästö- ja sopeuttamistoimenpiteitä.

Ohjausryhmä aloittaa toimintansa helmikuussa ja työskentelee tiiviisti alkuvuoden 2023 ajan.

Lisätietoja: hallintojohtaja Katja Tommiska, puh. 020 6158651, kat-ja.tommiska(at)kouvola.fi.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää nimetä kehittämis- ja sopeuttamistyön ohjausryhmään edustajan kustakin kaupunginhallituksessa edustettuna olevasta poliittisesta ryhmästä. Tämän lisäksi henkilöstöjärjestöt nimeävät yhden edustajan. Viranhaltijoista ohjausryhmän jäseniä ovat kaupunginjohtaja, toimialajohtajat, talousjohtaja ja henkilöstöjohtaja. 

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus päätti nimetä kehittämis- ja sopeuttamistyöryhmän ohjausryhmään luottamushenkilöjäseniksi Tapio Karvosen (varalla Katriina Vesala), Henna Hovin (varalla Kirsi Kekki), Janne Patjaksen (varalla Joni-Petri Mörk), Liisa Varjolan (varalla Janne Wall) ja Kaisa Spiesin (varalla Jenni Aikio). Tämän lisäksi henkilöstöjärjestöt nimeävät yhden edustajan. Viranhaltijoista ohjausryhmän jäseniä ovat kaupungin-johtaja, toimialajohtajat, talousjohtaja ja henkilöstöjohtaja. 

Kaupunginhallitus myönsi talousjohtaja Hellevi Kunnakselle läsnäolo- ja puheoikeuden.  Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

____________