Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikunta- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 105


Liikunta- ja kulttuurilautakunnan toimivallan siirto viranhaltijoille palvelupisteiden aukiolon ja aukioloaikojen vähäisten muutosten osalta

5/00.01.01.04/2022

 

Liikunta- ja kulttuurilautakunta 07.12.2022 § 105

   

Valmistelija: sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi; hallintopalvelupäällikkö Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Hallintosäännön mukaan lautakunnan tehtävänä on määrittää tarvittavat palvelut ja niiden laatutaso ja lautakunnalla on toimivalta päättää palve-lupisteistä ja niiden sijainnista vastuualueellaan (hallintosääntö 23.1 § kohta 3 sekä 23.2 § kohta 6).

Toimialajohtaja vastaa toimialansa toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja, mikäli toimialajohtaja on jonkun lautakunnan alainen, tämän alaisuudessa. Palvelun johtaja vastaa palvelun toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, lautakunnan ja toimialajohtajan alaisuudessa. Esihenkilöt vastaavat palveluyksikkönsä toiminnasta sekä johtavat ja kehittävät sitä asetettujen tavoitteiden suuntaisesti. (Hallintosääntö 16.4-16.6 §.)

Hallintosäännön 29 §:n mukaisesti toimielin voi siirtää sille hallintosäännössä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen toimielimelle ja muulle viranhaltijalle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen.

Aiempi päätöstausta

Liikunta- ja kulttuurilautakunta on aiemmin 9.6.2021 (§ 59) päättänyt siirtää toimivallan tilapäisestä tai muutoin vähäisestä palveluyksikön aukioloajan muutoksesta lautakunnan alaisille viranhaltijoille sekä palveluyksikön esihenkilöille. Tilapäiset sulkemiset ovat olleet tällöin korkeintaan viikon mittaisia ja johtuneet erityisistä syistä. Tällainen erityinen syy voi olla esimerkiksi juhlapyhän aatto, yksikköä koskeva koulutus, äkilliset tai muutoin ennakoimattomat muutostilanteet, kuten ennakoimattomat, kiireelliset remontit, äkillisistä sairauspoissaoloista johtuva henkilöstövajaus, jossa sijaista ei ole saatavissa, tai muu tilapäistä aukioloaikamuutosta edellyttävä pakottava syy.

Kyseistä päätöstä on päivitetty liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätöksellä 19.1.2022 (§ 10) tarkoituksena huomioida toimintaympäristön äkillisten muutosten, kuten koronapandemian, mukanaan tuomat haasteet tehdä tarvittaessa nopeitakin ratkaisuja laajemmista aukioloaikojen muutoksista. 19.1.2022 (§ 10) tehdyllä päätöksellä toimivaltaa päättää palveluyksiköiden palvelupisteiden aukiolosta ja aukioloajoista on siten sulkujen ajallisen pituuden osalta delegoitu aiempaa laajemmin viranhaltijoille.

Aukiolosta ja aukioloajoista päättäminen tilapäisten tai vähäisten muutosten osalta

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan toimeksiannosta asia on valmisteltu uudelleen päätöksentekoon lautakunnalle. Lautakunnalle esitetään delegointipäätöksen päivittämistä siten, että aiempi 19.1.2022 § 10 päätös kumotaan ja lautakunnan hallintosäännön mukaista toimivaltaa päättää aukiolosta ja aukioloaikojen muutoksista lautakunnan alaisten palvelupisteiden osalta siirretään vain tilapäisten tai muutoin vähäisten aukioloaikojen muutosten osalta seuraavasti.

Päätösvallan siirto koskee tilapäistä tai vähäistä muutosta:

Lautakunnan toimivaltaa päättää palvelupisteiden aukiolosta ja aukioloajoista siirretään tilapäisestä tai muutoin vähäisestä palveluyksikön aukioloajan muutoksesta kansalaisopiston rehtorille, kirjastopalvelujohtajalle, liikuntapaikkapäällikölle, museonjohtajalle ja lisäksi kulttuuritalojen tuotantopäällikölle työyksikkönsä osalta sekä palveluyksikön virassa toimivalle esihenkilölle muiden työyksiköiden osalta palveluyksikössään. Tässä tarkoitetut tilapäiset sulkemiset ovat korkeintaan viikon mittaisia ja voivat johtua erityisistä syistä. Tällainen erityinen syy voi olla esimerkiksi juhlapyhän aatto, yksikköä koskeva koulutus, äkilliset tai muutoin ennakoimattomat muutostilanteet, kuten ennakoimattomat, kiireelliset remontit tai sähkökatkot, äkillisistä sairauspoissaoloista johtuva henkilöstövajaus, jossa sijaista ei ole saatavissa, tai muu tilapäistä aukioloaikamuutosta edellyttävä pakottava syy.

Päätösvallan siirto koskee viikkoa pidempien aukioloaikojen muutoksia vain seuraavissa tapauksissa:

-          Omatoimikirjastojen osalta esitetään, että aukioloaikojen muutokset voivat tilapäisesti olla viikkoa pidempiä, mikäli muutos on tehtävä erityisestä perustellusta syystä, kuten kohteen kiireellisestä remontista johtuvasta syystä, jolloin omatoimiasiointikaan kohteessa ei ole mahdollista, eikä esimerkiksi asiakasturvallista.

-          Lisäksi toiminnan järjestämisen tarkoituksenmukaisuus ja operatiivisen toiminnan sujuvuus huomioiden kulttuuritalojen ja kansalaisopiston osalta käytännössä vakiintuneet aukioloaikojen sulut, kuten kesälomakauden tai joulunajan aiheuttamat muutokset aukioloaikoihin, ovat viikkoa pidempiä aikoja ja niistä päätösvalta on kansalaisopiston rehtorilla ja kulttuuritalojen tuotantopäälliköllä.

-          Taidemuseon ja kaupunginmuseon näyttelyt vaihdetaan eri aikoihin. Museon näyttelynvaihdon aikana, museon on oltava tilapäisesti suljettuna pidemmän kuin viikon ajan, koska asiakasasiointi palvelupisteessä ei ole mahdollista näyttelyn purun ja seuraavan näyttelyn rakentamisen aikana. Museon sulkuajat perustuvat suunnitelmavuosille tehtyihin näyttelysopimuksiin. Taidemuseossa on kolme ja puoli viikkoa kestävä näyttelyvaihto kolme kertaa vuodessa ja kaupunginmuseossa kuusi ja puoli viikkoa kestävä näyttelynvaihto pääsääntöisesti kahden vuoden ajan. Päätösvalta kyseisen palvelupisteen (taidemuseo tai kaupunginmuseo) sulkemisesta viikkoa pidemmäksi ajaksi näyttelynvaihdon vuoksi on museonjohtajalla.

-          Liikuntapaikkojen osalta aukioloaikojen muutokset tai sulut voivat tilapäisesti olla viikkoa pidempiä, mikäli muutos on tehtävä kiireellisen tai äkillisen remonttitarpeen takia, jolloin asiointi kohteessa ei ole mahdollista. Suluista päättää liikuntapaikkapäällikkö.

Lisätietoja: sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää, että

  1. hallintosäännön 23.2 §:n 6 kohdan mukaista lautakunnan toimivaltaa päättää palvelupisteiden aukiolosta ja aukioloaikojen muutoksista siirretään kansalaisopiston rehtorille, kirjastopalvelujohtajalle, liikuntapaikkapäällikölle, museonjohtajalle ja kulttuuritalojen tuotantopäällikölle työyksikkönsä palvelupisteiden osalta sekä palveluyksikön virassa toimiville esihenkilöille palveluyksikön muiden palvelupisteiden osalta, kun kyse on palvelupisteen tilapäisestä tai muutoin vähäisestä aukiolon tai aukioloajan muutoksesta, joka on korkeintaan viikon mittainen ja selostusosassa esitettyjen perusteiden mukainen.
  2. kulttuuritalojen ja kansalaisopiston toiminnan järjestämisen tarkoituksenmukaisuus ja sujuvuus huomioiden käytännössä vakiintuneet aukioloaikojen sulut, kuten kesälomakauden tai joulunajan aiheuttamat muutokset aukioloaikoihin, voivat olla viikkoa pidempiä aikoja, joista päätösvalta on kulttuuritalojen tuotantopäälliköllä ja kansalaisopiston rehtorilla.
  3. museon näyttelynvaihdon aikana, museo on tilapäisesti suljettuna pidemmän kuin viikon ajan, jolloin asiointi ei ole mahdollista palvelupisteessä näyttelyn purun ja seuraavan näyttelyn rakentamisen takia. Näyttelynvaihtojen aikaiset sulut perustuvat näyttelysuunnitelmiin ja -sopimuksiin. Tällä perusteella tehtävistä taidemuseon sekä kaupunginmuseon suluista päättää museonjohtaja.
  4. omatoimikirjastojen osalta aukioloaikojen muutokset voivat tilapäisesti olla viikkoa pidempiä, mikäli muutos on tehtävä erityisestä perustellusta syystä, kuten kohteen kiireellisen remontin takia, jolloin omatoimiasiointi kohteessa ei ole mahdollista tai asiakasturvallista. Suluista päättää näissä tilanteissa kirjastopalvelujohtaja.
  5. liikuntapaikkojen osalta aukioloaikojen muutokset tai sulut voivat tilapäisesti olla viikkoa pidempiä, mikäli muutos on tehtävä kiireellisen tai äkillisen remonttitarpeen takia, jolloin asiointi kohteessa ei ole mahdollista. Tällä perusteella tehtävistä suluista päättää liikuntapaikkapäällikkö.

Päätös korvaa aiemman liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätöksen 19.1.2022 § 10.

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________