RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto
Pöytäkirja 18.10.2022/Pykälä 114
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, LUT University, Kouvolan yksikkö (LUT-Kouvola) yhteistyö- ja rahoitussopimuksen mukainen raportointi 2022, 1-6/2022
1942/00.04.02/2022
Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 18.10.2022 § 114
Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi
Kaupunginhallitus on 16.12.2019 (§435) hyväksynyt yhteistyö- ja rahoitussopimuksen Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston kanssa 1.1.2020 alkaen. Sopimuksessa on sovittu yhteistyöstä 1) Kouvolan kaupunkistrategian ja elinvoiman kasvu -ohjelman toteuttamisessa, 2) LUT:n toimintaedellytysten ja yliopistollisten toimintatavoitteiden tukemisessa Kouvolassa, sekä 3) molempia osapuolia hyödyttävän pitkäjänteisen yhteistyön vahvistamisessa.
LUT raportoi kaupungille suorittamistaan tehtävistä ja vuosittaisen toimintasuunnitelman mukaisten tavoitteiden toteutumisesta kaksi kertaa vuodessa. LUT Kouvolan yksikön toimittama vuosikatsauksen 2022 julkinen esittelymateriaali ja yksityiskohtaisempi vuosikatsaus ovat oheismateriaalina.
Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Katariina Valtonen, p. 020 6157033, katariina.valtonen(at)kouvola.fi
Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää merkitä LUT Kouvolan yksikön vuosikatsauksen 1-6/2022 tiedoksi.
Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:
Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.
_____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |