Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 01.09.2022/Pykälä 73


Nuorisovaltuuston osallistuminen Nuva Ry:n aktiivipäiville 30.9.-2.10.2022 Jyväskylässä

2451/07.02.02/2022

 

Nuva 01.09.2022 § 73

  Valmistelija: Nuorisovaltuuston ohjaaja Riku Tähtinen, puh. 020 615 6444, riku.tahtinen2(at)kouvola.fi

Nuva Ry järjestää puolivuosittain nuorisovaltuutettujen koulutustapahtuman nimeltä "Aktiivipäivät ABC & HC". Tämän syksyn aktiivipäivät järjestetään Jyväskylässä 30.9.-2.10.2022.

Lisätietoa aktiivipäivien sisällöstä:

Aktiivipäivillä on luvassa timanttisia puhujia sekä rentoa yhdessäoloa #nuvaliikkeen kesken! Tule mukaan oppimaan uutta sekä tapaamaan vanhoja ja tutustumaan uusiin kavereihin!

Tapahtuman teemana on Nuorten Eurooppa, jota tarkastellaan erilaisista näkökulmista. Teeman mukaisen ohjelman lisäksi luvassa on nuorisovaltuustoitoimintaa tukevaa ohjelmaa sekä uusille nuvalaisille että kokeneille nuva-konkareille. Osa tapahtuman ohjelmasta järjestetään kaksikielisenä, suomeksi ja ruotsiksi.

Koulutustasot

ABC-koulutus on suunnattu uusille sekä aloitteleville nuorisovaltuutetuille. Koulutuksissa käydään läpi nuorisovaltuustotoiminnan keskeiset kulmakivet, opitaan vaikuttamistyön perusteet ja kuullaan hyviä nuva-käytäntöjä eri puolilta Suomea. 

HC-koulutus on suunnattu jo hieman pidemmän aikaa nuorisovaltuustotoiminnassa vaikuttaneille nuvalaisille. Koulutuksessa pääset syventämään ABC-koulutuksessa sekä nuorisvaltuustotoiminnassa kartuttamaasi osaamista.

Hinta jäsenille on 100€ per osallistuja.

Puheenjohtajan ehdotus:

Avataan keskustelu aiheesta ja päätetään ketkä osallistuvat Kouvolan nuorisovaltuustosta aktiivipäiville. Ensisijaisesti mukaan pääsevät nuvalaiset, jotka eivät vielä ole olleet aktiivipäivillä.

Nuorisovaltuuston päätös:

Aatu Iiskola, Panu Räty, Elsa-Helga Berg, Venla Lehikoinen sekä Inka Kosonen osoittivat kokouksessa kiinnostuksensa tapahtumaa kohtaan. Ilmoittautuminen on omalla vastuulla ja kaikki kiinnostusta esittäneet nuorisovaltuutetut voivat ilmoittautua tapahtumalle.

____________