RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikunta- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 15.09.2022/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ilmoitusasiat
Liikunta- ja kulttuurilautakunta 15.09.2022 § 74
- Liikunta- ja kulttuurilautakunnan lautakuntatyön arviointiraportti on oheismateriaalina.
- Aluehallintoviraston Peruspalvelujen arviointi 2021: Yleisten kirjastojen henkilöstön riittävyys ja osaaminen sekä kirjastojen johtaminen Peruspalvelujen arviointi 2021 - kulttuuripalvelut (avi.fi)
- Aluehallintoviraston Peruspalvelujen arviointi 2021: Kulttuuripalvelut Peruspalvelujen arviointi 2021 - kulttuuripalvelut (avi.fi)
- Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Kouvolan kaupungille 18 000 euroa erityisavustusta yleisten kirjastojen lukutaitotyön vahvistamiseksi "Tuppa lukemaa" - Lukuiloa ja yhteisöllisyyttä ikääntyneille koteihin -hankkeelle
Viranhaltijapäätökset
Kansalaisopiston rehtori
Yleinen päätös
29.8.2022 § 1 Osaamisperusteisten kurssien pilotointi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.
Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös:
Liikunta- ja kulttuurilautakunta merkitsi asian tiedoksi.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |