Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 323


Liite20 Hanketoimintamalli 20221122_kh28112022

Kouvolan kaupungin hanketoimintamalli

3185/00.01.01.01/2022

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 323

   

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kaupungin kehittämistoiminta tapahtuu pitkälti hankkeiden kautta, joihin saadaan rahoitustukea kansallisista- tai EU-rahoituslähteistä. Kaupungin hankesalkussa on tällä hetkellä 54 hanketta, joiden euromääräinen arvo on noin 45,8 miljoonaa euroa, josta RRT:n osuus on 33,8 miljoonaa. Tavoitteena on lisätä ulkopuolisen rahoituksen osuutta kaupungin kehittämistoiminnassa.

Kaupungin voimassa olevassa hallintosäännössä on hankkeita koskevia toimivaltamääräyksiä ainoastaan kaupunginhallituksen elinvoimajaoston osalta. Hallintosäännön 22.2 §:n 1 kohdan mukaan elinvoimajaosto päättää elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseen liittyvien palvelujen hankinnasta sekä niihin liittyvän hanke- ja kehittämisrahoituksen käytöstä kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa. Kaupunginhallitus on vahvistanut edellä mainituksi rajaksi alle 150 000 euroa (KH 19.2.2019 § 62). Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto on siirtänyt kokouksessaan 21.9.2021 § 21 apulaiskaupunginjohtajalle toimivallan hyväksyä alle 150 000 euron suuruisen omarahoitusosuuden sisältävät elinvoiman kehittämishankkeet sekä elinvoiman kehittämishankkeiden jatkoaikahakemukset niiltä osin, kun jatkoaika ei synnytä hankeen omavastuuosuuden osalta lisäkustannuksia.

Elinvoiman kehittämishankkeiden lisäksi kaupungissa on paljon muutakin hanketoimintaa erityisesti sivistyksen toimialalla. Jotta kaupungin hanketoiminta tapahtuisi yhtäläisin toimintamallein, on hanketoiminnan tueksi valmisteltu liitteenä oleva toimintamalli. Malli kattaa hanketoiminnan prosessin hankeideasta hankehakemukseen, hankkeen toteutukseen, seurantaan ja arviointiin. Malli tukee hanketoimijoiden työtä ja edesauttaa ulkopuolisen rahoituksen hakemista. Keskeistä toimintamallissa on kuvaus päätöksentekotasoista eri tasoisille hankkeille, tarvittavat asiakirjat ja niiden arkistointi. Tarvittaessa valmistellaan operatiivisia lisäohjeita ja mallipohjia hankkeiden toteuttamisen eri vaiheisiin. Kun hankkeelle on myönnetty ulkopuolista rahoitusta, rahoittaja ohjeistaa hanketoimintaa ja toteuttaja käyttää rahoittajan laatimia lomakkeita.  Toimintamallissa ehdotetaan muutosta hankkeita koskevaan päätöksentekoon siten, että alle 150 000 euron suuruisen omarahoitusosuuden sisältävistä hankkeista päättäisi toimialajohtaja. Hankkeista, joiden omarahoitusosuus on yli 150 000 euroa, päättäisi vastuualueellaan toimielin. Tätä muutosta ehdotetaan, jotta ulkopuolisen rahoituksen hakeminen olisi entistä sujuvampaa. Hakuajat vaihtelevat ja voivat joissakin tapauksissa olla ainoastaan muutamia viikkoja, jolloin toimielin käsittely saattaa olla mahdotonta.

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Liisa Kolari, puh 020 615 8026, liisa.kolari(a)kouvola.fi; apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Hanketoimintamallin voimaantulevaksi 1.1.2023 alkaen.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

  Jäsen Miia Witting saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

  ____________