Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 284



Sähköntoimittajan hankintapäätös vuosille 2025-2026, optiovuosien käyttö

6325/02.08.00/2021

 

Kaupunginhallitus 09.08.2021 § 260

 

Valmistelija: toimitilajohtaja Katja Ahola, puh. 020 615 9013, katja.e.ahola(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupunki on yhdessä Kouvolan Asunnot Oy:n kanssa pyytänyt VENI Energian toimesta tarjousta sähkön oston hankintasopimuksesta. Hankintasopimuksella tarkoitetaan sähkönmyyntisopimusta, jossa sovitaan hintamekanismista ja marginaalista. Lopullinen sähköenergian laskutushinta määräytyy sopimusjaksolle tehtävien hinnankiinnitysten mukaan.

Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä samanlaatuisten ja samalle aikajaksolle tehtävien hankintojen on katsottu kuuluvan luontevasti samaan hankintakokonaisuuteen.

Hinnan määräytyminen

Sähkön hinta muodostuu myyjän marginaalista ja kulloinkin voimassaolevan kulutusennusteen mukaan prosenttiosuuksina tehdyistä hinnankiinnityksistä.

Kunkin jakson viitehintana käytetään Nasdaq Oslo ASA:n termiinimarkkinoilla määriteltyjä systeemituotteita (kuukausituote (M), kvartaalituote (Q) ja vuosituote (YR) ja niitä vastaavia aluehintaerotuotteita (EPAD). Hinta määräytyy kiinnityshetkellä Nasdaq Oslo ASA:ssa noteeratun termiinituotteen sekä aluehintaerotuotteen parhaan myyntitarjouksen perusteella (best ask) tai toimeksiannon perusteella. Kiinnityksissä tulee voida käyttää toimeksiannon mukaan joko Futuuri- tai Forward-tuotetta.

Tuote voidaan kiinnittää niin kauan, kun kyseinen tuote noteerataan Nasdaq Oslo ASA:ssa. Ajanjakson hinta voidaan jättää määräytymään myös spot-hinnan mukaan (kk-keskiarvo) joko täysin tai osittain. Systeemi- ja aluehintaerotuotteen hinta tulee voida kiinnittää seitsemässä (7) erässä.

Määräaikaan mennessä saapuneet tarjoukset

1. Energia Myynti Suomi Oy

2. Keravan Energia Oy

3. KSS Energia Oy

4. Kymenlaakson Sähkö Oy

5. Oy Herrfors Ab

6. Porvoon Energia Oy

7. Turku Energia Energiaratkaisut

8. Vattenfall Oy

Kaikki tarjoajat olivat kelvollisia tarjoamaan.

KSS Energialta pyydettiin selvitys poikkeuksellisen alhaiseksi katsotusta hinnoittelusta. Selvitys hyväksyttiin. Kaikki tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

Valintaperusteet

Tarjousten valintaperuste oli kokonaistaloudellinen edullisuus ja vertailuperusteena oli halvin hinta. Vaihtoehtoiset tarjoukset vapaa tuotantotapa / uusiutuvilla energialähteillä tuotettu sähkö olivat sallittuja ja tarjouspyynnössä pidätettiin oikeus valita toimittajaksi kumman tahansa kategorian edullisimman tarjouksen tehnyt toimittaja.

Hinnan vertailu tehtiin tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit" esitetyn mukaisesti, eli vertailussa käytettävä marginaali muodostettiin tarjoushinnoista seuraavasti: (ENOYR * 0,8) + (SPOT kk-ka * 0,2). Kvartaali- ja kuukausituotteen marginaalit saivat olla enintään vuosituotteen marginaalin suuruisia.

Kokonaishintapisteet laskettiin vertailumarginaalista tarjouspyynnössä esitetyllä kaavalla (pienin annettu arvo / tarjottu arvo) * maksimipisteet. Halvin tarjous sai eniten pisteitä. Edellä mainitut valintaperusteet esitettiin tarjouspyynnössä.

Vertailuraportti ja marginaalivertailu ovat liitteenä.

Suositus valittavasta toimittajasta

VENI Energian suositus sähköntoimittajaksi on sekä vapaalla tuotantotavalla, että uusiutuvilla energialähteillä tuotetulla sähköenergialla KSS Energia Oy sen tarjousten ollessa edullisimmat tarjouspyynnössä esitetyt valintaperusteet huomioiden.

Lisätietoja: toimitilajohtaja Katja Ahola, puh. 020 615 9013, katja.e.ahola(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä VENI Energian suositteleman sähköntoimittajan KSS Energia Oy:n vuosille 2022 - 2024. Sopimus tehdään uusiutuvilla energialähteillä tuotetusta sähköstä.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Jäsen Kimmo Jokiranta poistui kokouksesta tämän asian käsittely ajaksi (yhteisöjäävi).

Jäsen Maria Eloranta poistui kokouksesta tämän asian käsittely ajaksi (yhteisöjäävi).

Jäsen Ville Kaunisto poistui kokouksesta tämän asian käsittely ajaksi (yhteisöjäävi).

Jäsen Jenny Hasu poistui kokouksesta tämän asian käsittely ajaksi (yhteisöjäävi).

Varajäsen Janne Wall poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 15.30.

Toimitilajohtaja Katja Ahola liittyi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15.23.

____________

 

 

Kaupunginhallitus 31.10.2022 § 284

   

Valmistelija: toimitilajohtaja Katja Ahola, puh. 020 615 9013, katja.e.ahola(at)kouvola.fi

Kaupunginhallitus päätti 9.8.2021 valita sähköntoimittajaksi KSS Energia Oy:n vuosille 2022 - 2024, jota VENI Energia suositteli. Sopimus tehtiin uusiutuvilla energialähteillä tuotetusta sähköstä. Sopimus sisältää option vuosista 2025 ja 2026, joiden osalta ei ole tehty päätöksiä.

VENI Energia suosittelee optioiden hyödyntämistä ja päätöksen tekoa mahdollisimman pian, jotta suojauksia pystytään vuosille 2025 ja 2026 tekemään mahdollisimman varhain.

Voimassa olevan sopimuksen, mukaan lukien optiovuodet, marginaali on poikkeuksellisen alhainen. KSS Energialta pyydettiin 2021 valintaa tehtäessä selvitys poikkeuksellisen alhaiseksi katsotusta hinnoittelusta. Selvitys hyväksyttiin. Markkinoilla nykyhetkessä tarjottaviin sopimuksiin VENI Energian mukaan marginaali on huomattavasti korkeampi, jolloin säästö kaupungille arvioidaan olevan noin 550 000 euroa vuodessa, mikäli optiovuodet KSS Energian sopimuksesta hyödynnetään.

Vertailuraportti ja marginaalivertailu vuodelta 2021 ovat liitteenä.

Lisätietoja: toimitilajohtaja Katja Ahola, puh. 020 615 9013, kat-ja.e.ahola(at)kouvola.fi, kiinteistöpäällikkö Arto Kuitikka, puh 020 615 7122, arto.kuitikka(at)kouvola.fi.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää VENI Energian suosituksesta ottaa optiovuodet 2025 ja 2026 käyttöön voimassa olevasta KSS Energia Oy:n sähkö-energian myyntisopimuksesta. Tuotantomuotona uusiutuva energia.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________