RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kasvatuksen ja opetuksen palveluverkkomuutosten valmisteluun nimetyn ohjausryhmän täydentäminen
2620/12.00.00/2022
Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.09.2022 § 69
Valmistelija: sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi
Kasvatus- ja opetuslautakunta on käsitellyt kokouksessaan 31.8.2022 63 §:ssä kasvatuksen ja opetuksen palveluverkon muutoksia koskevaa valmistelua ja lautakunnan edustajien nimeämistä valmistelutyön ohjausryhmään.
Ohjausryhmä valmistelee lautakunnalle rakenneratkaisua, joka valtuuston päätöksellä 11.11.2019 § 121 siirrettiin kasvatus- ja opetuslautakunnan uuteen harkintaan vuosien 2020-2022 aikana. Lautakunta käsittelee asian ohjausryhmän esityksestä loppuvuoden aikana ja valmistelee asian valtuuston päätettäväksi. Samalla päivitetään myös muiden alueiden palveluverkkosuunnitelmia, koska oppilasmäärät ovat laskeneet aiemmista ennusteista.
Kasvatus- ja opetuslautakunta on (31.8.2022 § 63) nimennyt tätä valmistelutyötä ohjaamaan ohjausryhmän, johon kasvatus- ja opetuslautakunnasta on nimetty puheenjohtaja Christa Carpelan, Mikko Jaanu ja Sanna Jacksen.
Viranhaltijoista mukana ovat sivistysjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, opetuspalvelupäällikkö ja varhaiskasvatuspäällikkö. Sihteerinä toimii perusopetuksen asiakasvastaava.
Lisäksi ohjausryhmässä on edustus kaupunginhallituksesta ja tarvittaessa ohjausryhmä voi kutsua muita asiantuntijoita ryhmään.
Kasvatus- ja opetuslautakunnasta esitetään nimettäväksi yksi luottamushenkilö lisää ohjausryhmään, sillä tarkoituksenmukaista tässä valmistelussa olisi, että lautakunnan luottamushenkilöedustus ja viranhaltijaedustus vastaavat lukumääräisesti toisiaan.
Lisätietoja: sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi, kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(at)kouvola.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta nimeää yhden luottamushenkilöedustajan lisää ohjausryhmään valmistelussa aiemmin nimettyjen edustajien lisäksi.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti nimetä kasvatuksen ja opetuksen palveluverkkomuutosten valmistelun ohjausryhmään Laila Uljaan.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |