RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarviomuutokset vuoden 2022 talousarvioon
6847/02.02.00/2021
Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.09.2022 § 67
Valmistelija: kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(at)kouvola.fi
Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvion sitovuustaso kaupunginvaltuustoon nähden on lautakunnan toimintakate.
Talousarvioon esitetään tehtäväksi seuraavat muutokset:
- Koronatilanne on vaikuttanut keväällä merkittävästi kasvatus ja opetustoimintaan. Sijaisia on jouduttu palkkaamaan, jotta toiminnan jatkuminen saatiin turvattua kouluissa ja päiväkodeissa. Henkilöstökuluihin lisätään 891 880 euroa sijaisista aiheutuneisiin kustannuksiin.
- Kotikuntalain perusteella muille kunnille maksettavat korvaukset, esim. sijoitetut lapset ovat nousseet ennakoitua enemmän, talousarvioon lisätään 500 000 euroa menoa.
- Talousarvioon lisätään puuttunut sisäinen meno kasvatuksen ja opetuksen liikuntatilojen käytöstä 265 000 euroa.
- Eläkemenoperusteinen KuEL-maksu on arvioitu talousarvioon 237 300 euroa liian pienenä, Kevan antaman ennakkotiedon perusteella. Ko. summa lisätään eläkemaksuihin menoksi.
- Vuoden 2022 talousarviovalmistelussa sisäiset vuokrat ovat jääneet liian pieniksi toteumaan nähden. Vaikutus kasvatus ja opetuslautakunnan osalta on 443 231 euroa.
- Hankeavustuksia on saatu ennakoitua enemmän, talousarvioon lisätään tuloa 400 000 euroa.
- Naukion päiväkoti valmistuu vasta vuonna 2023. Päiväkodin liinavaate- ja muihin pienhankintoihin varatut 90 000 euroa jää käyttämättä vuonna 2022, joka vähennetään menoista.
Teknisinä muutoksina tehdään seuraavat muutokset:
- ICT-palveluista siirretään 760 000 euroa koneiden ja laitteiden vuokriin kirjauskäytännön muutoksen vuoksi.
- Lasten kotihoidon tuesta siirretään 400 000 euroa palvelusetelimaksuihin.
Edellä mainituin perustein esitetään, että kasvatus ja opetuslautakunnan toimintakatteeseen lisätään 1 847 411 euroa.
Muutosten jälkeen kasvatus ja opetuslautakunnan toimintakate on - 139 282 726 euroa.
Sitovuustaso, toimintakate 1000 e | TA 2022 | TA-muutos | MTA 2022 |
Toimintatulot | 8 668 | 400 | 9 068 |
Toimintamenot | -146 103 | -2 247 | -148 351 |
Vaikutus toimintakatteeseen | -137 435 | -1 847 | -139 283 |
Ukrainasta sotaa pakoon lähteneitä lapsia on tällä hetkellä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja iltalukion piirissä vajaa sata lasta tai nuorta. Kouvolan vastaanottokeskus on ilmoittanut, että Kouvolaan tulee mahdollisesti lisää ukrainalaisia, joista noin puolet arvioidaan olevan lapsia. Ukrainalaisten lasten ja nuorten aiheuttamia lisäkustannuksia ei ole huomioitu nyt tehtävässä talousarviomuutoksessa. Valtio on luvannut korvata kulut kuntien järjestämistä palveluista, joiden tarkoitus on auttaa Ukrainasta paenneita lapsia ja turvata heidän oppimisensa edellytykset.
Lisätietoja: kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(at)kouvola.fi, controller Jonna Paju, puh. 020 615 5228 jonna.paju(at)kouvola.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää
1. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi kasvatus- ja opetuslautakunnalle vuoden 2022 talousarvioon lisäystä toimintakatteeseen 1 847 411 euroa yllä mainituin perustein;
2. hyväksyä tilien välille tehtävät siirrot, jotka ovat lautakunnan päätösvaltaan kuuluvia teknisiä muutoksia.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |