RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.08.2022/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilintarkastuksen työohjelma vuodelle 2022
2012/00.03.00.00/2022
Tarkastuslautakunta 23.08.2022 § 48
Valmistelija: Arviointipäällikkö Anne Ukkonen, puh. 020 615 5965, anne.ukkonen(at)kouvola.fi
Valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön, jonka tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä JHT-yhteisö (KL 122 §). Tilintarkastus, sisäinen tarkastus ja tarkastuslautakunta sekä sen alainen arviointi- ja tarkastuspalvelut ovat sopineet työohjelmien sisällöistä. Tilintarkastuksen vuotuinen työohjelma annetaan tarkastuslautakunnalle tiedoksi.
Tilintarkastaja raportoi vuoden aikana vähintään kaksi kertaa vuodessa työohjelman toteutumisesta sekä olennaisista havainnoista tarkastuslautakunnalle. Yhteenveto koko vuoden tarkastuksista annetaan tilintarkastuskertomuksen yhteydessä. Tarkastuslautakunta seuraa työohjelman toteutumista. Tilintarkastussopimuksen noudattamisen valvonta on tarkastuslautakunnan vastuulla. Tilintarkastaja vastaa tilintarkastuksen tekemisestä, mutta tarkastuslautakunnan velvollisuus on seurata tarkastustyön toteutumista. Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan hyvä yhteistyö antaa edellytykset kattavalle ja korkeatasoiselle tilintarkastukselle.
Vastuunalainen tilintarkastaja Partner, JHT, KHT Ulla-Maija Tuomela esittelee vuodelle 2022 laaditun työohjelman.
Lisätietoja: vastuunalainen tilintarkastaja Ulla-Maija Tuomela, ulla-maija.tuomela(a)bdo.fi.
Arviointipäällikön ehdotus:
Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi tilintarkastuksen työohjelman vuodelle 2022.
Tarkastuslautakunnan päätös:
Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |