Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Muistio 25.10.2022/Asianro 49


Mennään metsään! -hanke ja vapaaehtoistoiminta

 

 

Vammaisneuvosto 25.10.2022 § 49

   

Valmistelija: osallisuuskoordinaattori Anne Eriksson, puh. 020 6158492, anne.eriksson(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupungin vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoistoiminta on hyvin monimuotoista ja se sopii kaikille. Kouvolassa vapaaehtoiset ja kuntalaiset muun muassa ulkoilevat, käyvät eri tapahtumissa, tekevät askartelu- ja kotitöitä sekä juttelevat kaikenlaisista asioista yhdessä.

Vapaaehtoistoimijoilla on merkittävä rooli ihmisten auttamisessa ja yhteisiin asioihin vaikuttamisessa. Esimerkiksi koronapandemian aikana vuonna 2020 Kouvolan kaupunki ja 120 vapaaehtoistoimijaa huolehtivat ikääntyneiden kauppa- ja apteekkiasioinnista sekä soittivat reilut 4 500 Mitä kuuluu? -puhelua yli 80-vuotiaille kuntalaisille. Vapaaehtoistoiminnan tehokas hyödyntäminen edellyttää toiminnan koordinointia, resursointia ja toimijaverkoston kehittämistä. Kouvolan kaupungissa toimii monia vapaaehtoisryhmiä, jotka järjestävät tukea ja seuraa ihmisille.

Kouvolassa halutaan helpottaa avun tarvitsijoiden ja vapaaehtoisten kohtaamista tarjoamalla yksi yhteystieto, jossa ihmisten tarpeet otetaan vastaan ja etsitään tukea ihmiselle. Toiminnasta vastaa Kouvolan kaupunki. Vielä tänä syksynä aletaan kerätä tietopankkia vapaaehtoistoimijoista yhteydenpitoa varten ja luodaan toimijoiden verkosto, jonka avulla koordinoidaan vapaaehtoistoimintaa, välitetään apua sekä järjestetään koulutusta ja vertaistukea vapaaehtoisille.

Mennään metsään! -päiväkirja

Yksi mukava vapaaehtoistoiminnan muoto on Mennään metsään! -päiväkirja. Sitä kirjoitetaan ja kuvitetaan yhdessä kaikkien iloksi. Tavoitteena on innostaa ihmisiä menemään luontoon tai nauttimaan luonnosta ihmisten lähettämien kuvien ja kirjoitusten avulla. Päiväkirjan löytää Kouvolan kaupungin nettisivuilta www.kouvola.fi/mennanmetsaan. Vapaaehtoistoimijat auttavat myös Mennään metsään! -päiväkirjan tarkastelussa tai siihen viestien lähettämisessä.

Mennään metsään! -päiväkirjan aiheena on luonto, erityisesti metsä. Lähetettävät viestit voivat sisältää valokuvia, maalauksia ja piirustuksia sekä erilaisia tekstejä, vaikkapa runoja, novelleja, retkikuvauksia. Aiheista on tarkoitus koota näyttely esimerkiksi kirjastoihin ja yhteisötiloihin.

 

Lisätietoja: osallisuuskoordinaattori Anne Eriksson, puh. 020 6158492, anne.eriksson(at)kouvola.fi

Puheenjohtajan ehdotus:

Vammaisneuvosto merkitsee asian tiedoksi.

Vammaisneuvoston päätös:

Vammaisneuvosto merkitsi asian tiedoksi.

____________