Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 182


Kylien kohdeavustushakemus, Teuroisten kyläyhdistys ry

229/02.05.01.02/2022

Tekninen lautakunta 05.09.2022 § 182

   

Valmistelija: maaseutupalvelujen päällikkö Minna Anttila, puh. 020 615 7826, minna.anttila(at)kouvola.fi

Voimassa olevan hallintosäännön 26 §:n mukaan tekninen lautakunta huolehtii osaltaan maaseudun ja sen elinkeinojen kehittämisestä ja päättää kylien toimintaan myönnettävistä avustuksista.

Teuroisten kyläyhdistys ry on jättänyt 17.6.2022 kylien kohdeavustushakemuksen kylätalon inva-wc:n korotetun wc-istuimen ja tukikahvojen hankintaan.

Hanke on jo tehty ja sen lopullinen kustannus on ollut 820,83 €. Kohdeavustusta haetaan 492,00 €.

Tekninen lautakunta on 8.2.2022 § 30 päättänyt kylien kohdeavustuksen jakoperusteista.

Kohteen tulee olla pienimuotoinen hanke, joka ei voi saada (tai ei saa) rahoitusta toimintaryhmältä, säätiöltä tai muulta kaupungin toimialalta tai julkiselta rahoittajalta. Hankkeen tulee olla kylän asukkaita palveleva ja hankinnan kohteen tulee jäädä kylällä toimivan järjestön omistukseen.

Avustettavan hankkeen kustannusarvion hyväksyttävä osuus voi olla korkeintaan 1 700 euroa, ja siitä voidaan avustaa 60 % (enint. 1 020 €).

Omavastuuosuus (vähint. 40 %) voidaan suorittaa talkootyönä. Talkoo­työn hinnoittelu: henkilötyö 15 €/h, konetyö 30 €/h ja henkilö + konetyö 45 €/h.

Teknisen lautakunnan talousarviossa on vuodelle 2022 varattu kylien kohdeavustushakemuksiin n. 8 000 euron määräraha.

Lisätietoja: maaseutupalvelujen päällikkö Minna Anttila, puh. 020 615 7826, minna.anttila(at)kouvola.fi, toimistosihteeri Mervi Suomalainen, puh. 020 615 4720, mervi.suomalainen(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta myöntää kohdeavustuksen Teuroisten kyläyhdistys ry:lle kylätalon inva-wc:n kalustohankintaan siten, että avustusosuus on 60 % kustannuksista eli 492,00 euroa.

Avustuksen edellytyksenä on, että hankkeeseen ei myönnetä avustusta muilta tahoilta. Avustuksen maksatuksessa noudatetaan teknisen lautakunnan päättämiä avustusehtoja sekä Kouvolan kaupungin avustusten yhteisiä jakoperusteita ja ohjeita avustuksia myönnettäessä, maksettaessa ja valvottaessa.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Minna Anttila poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn päätyttyä.

____________