Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 177



Oikaisuvaatimus lakimiehen päätökseen 31.05.2022 § 10/2022  vahingonkorvausasiassa

294/03.06.02.00/2022

Tekninen lautakunta 05.09.2022 § 177

   

Valmistelija: Lakimies Marika Kytölä, puh 020 615 8585,

marika.kytola(at)kouvola.fi

---------- (hakija) on 10.6.2022 tehnyt oikaisuvaatimuksen lakimiehen 31.5.2022 tekemään § 10/2022 päätökseen koskien esinevahinkoa. Muutoksenhakuosoituksen mukaan oikaisuvaatimus toimitetaan kaupungin kirjaamoon, jonne oikaisuvaatimus toimitettiin määräajassa.

Vahingonkorvaushakemus

Hakija on vaatinut Kouvolan kaupunkia korvaamaan hakijalle aiheutuneen vahingon. Hakija on ajanut autollaan lauantaina 29.1.2022 kello 21.00-23.30 välisenä aikana Salpausselänkadulta Törmäpolulle. Hakemuksen mukaan kadut ovat olleet auraamattomat, eikä katuja ollut aurattu kello 23 mennessä. Lunta on ollut paikka paikoin niin paljon tiellä, että auton pohjapanssari (muovia) on alkanut keräämään lunta sisäänsä ja lopulta rikkoontunut. Hakija on huomannut vian vasta sunnuntaina, kun on ajanut puhtaammilla teillä. Tällöin hän on havainnut, että joku ottaa pohjasta kiinni tienpintaan. Hakija vaatii kaupunkia korvaamaan auton rikkoutumisesta aiheutuneet kustannukset myöhemmin ilmoitettavan arvion mukaisesti.

Lakimiehen tekemä oikaisuvaatimuksen alainen päätös

Lakimies on hylännyt hakemuksen. Asian selvittämisen yhteydessä Kouvolan kaupungin kunnossapitopäällikkö on antanut asiassa lausunnon. Vahinko on tapahtunut Salpausselänkatu - Törmäpolku välisillä katuosuuksilla. Lausunnon mukaan Kouvolan keskustan taajama, sekä Jokelan taajaman osuudet kuuluvat Kouvolan kaupungin kunnossapitovastuulle. Valkealan väylä kuuluu ELY:n kunnossapitovastuulle.

Päätöksessä on todettu, ettei hakemuksen tai sen täydennyksen mukaan tarkkaa tapahtumapaikkaa tai sitä kenen hoitovastuulla olevalla alueella vahinko on tapahtunut (ELY - Kaupunki - Yksityinen) voida todentaa. Ajoreittiä ei ole voitu päätellä hakemuksesta. Kunnossapitopäällikön lausunnon mukaan Kouvolan keskustaajaman katuosuuksien hoitoluokka on A1, Jokelan A2 ja A3. Auraus oli suoritettu edellisen lumisateen jälkeen 27.1.2022 ja 28.1.2022. Kaupungin vastuulla olevat kadut ovat olleet liikennettä tyydyttävässä kunnossa kyseisenä ajankohtana. Lausunnon mukaan tapahtuma-aikaiset sääolot ovat olleet poikkeukselliset. Auto on vaurioitunut ajoreitillä, jossa on niin kaupungin, valtion kuin yksityisenkin kunnossapitovastuulla olevia katuosuuksia.

Lakimiehen päätöksen perusteluiden mukaan vahinkotapahtuman olosuhteet kokonaisuudessaan arvioiden on katsottu, ettei kadun kunnossapitoa ole laiminlyöty vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä edellyttävällä tavalla. Olosuhteet huomioiden katu on ollut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Päätöksen perusteluiden mukaan vahinko ei ole seurausta kadun kunnossapidon laiminlyönnistä, eikä vahinkoa muutoinkaan ole osoitettu kaupungin lukuun kuuluvan velvoitteen laiminlyönnistä. Lisäksi tieliikennelain 3 §:n mukaan tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Tästä syystä vahingonkorvaushakemus on hylätty aiheettomana. Vahingon korvaamisen perusteen puuttuessa ei vahingon määrästä ole ollut aihetta lausua.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on täsmennetty ajoreittiä. Oikaisuvaatimuksen mukaan lähtöpiste on ollut Salpausselänkatu 40, Happy bowling. Sen jälkeen reitti on kulkenut vesitornin grillille, sieltä Kymenlukolle ja siitä kohti Törmäpolkua. Oikaisuvaatimuksen mukaan raviradan kohdalta (Valkealanväylä) on ollut ensimmäinen aurattu tie, aurattu osuus on jatkunut Vanhan Myllytien risteykseen asti, sen jälkeen oikaisuvaatimuksen tekijä on kääntynyt kotiinsa päin. Oikaisuvaatimuksen liitteenä olevaan karttaan on merkitty punaisella tieosuus, joka on ollut aurattuna. Hakija katsoo näytetyn, että vahinko on tapahtunut Kouvolan kaupungin ylläpitämillä tieosuuksilla. Keilahallin piha kuuluu kaupungin ylläpidettäväksi ja kotipihan tie on ollut naapureiden toimesta aurattu niin, ettei siinä ollut pohjakosketusta. Oikaisuvaatimuksen mukaan kaupungin kadut eivät ole olleet liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.

Oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa siihen, että illalla on ollut kova lumipyry ja kaupunki on kertonut lehdessä varautuneensa palkkaamalla 70 henkeä lisää tekemään lumitöitä. Tästä huolimatta kello 23.20-23.50 ei tiestöä ollut aurattu, eikä yhtään aura-autoa ollut näkynyt oikaisuvaatimuksen tekijän liikkuessa. Näin ollen oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että kaupunki on korvausvelvollinen oikaisuvaatimuksen tekijän autoon tulleista vahingoista.

Oikaisuvaatimuksen tekijä uudistaa vaateensa, kaupungin tulee korvata auton rikkoutumisesta aiheutuneet kustannukset. K-auton tekemän kustannusarvion mukaan vahinko on noin 600 euroa.

Asian selvittäminen

Kouvolan kaupungin kunnossapitopäällikkö on täsmentänyt lausuntoaan. Auraus oli suoritettu edellisen lumisateen jälkeen 27.1.2022 ja 28.1.2022. Lunta on alkanut satamaan 29.1.2022 kello 20.00. Lumisade on kestänyt 30.1.2022 kello 3.00 saakka. Lumisade on ollut erittäin voimakasta ja olosuhteet ovat olleet hankalat. Koko aurauskalusto yhteensä 70 yksikköä on ollut suunnitellusti liikkeellä 30.1.2022 kello 02.00 alkaen. Tarkkaa paikkaa vahingonkorvaushakemuksessa ilmoitetun vahingon syntymiselle ei ole esitetty oikaisuvaatimuksessa.

Asian oikeudellinen arviointi

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan korvausvelvollisuus syntyy sille, joka tahallaan tai huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle vahinkoa. Korvauksen hakijan tulee osoittaa aiheutunut vahinko, vahingonaiheuttajan tuottamus sekä näiden välinen syy-yhteys.

Tieliikennelain 3 §:n mukaan tienkäyttäjän on vaaran ja vahingon välttämiseksi noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta. Tieliikennelain 5 §:n mukaan ajoneuvon nopeus ja etäisyys toiseen tienkäyttäjään on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa.

Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 3 §:n mukaan kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn, tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Kunnan vastuu katualueen kunnossapitäjänä määräytyy vahingonkorvauslain ja kunnossapitolain mutta myös oikeuskäytännössä kehittyneiden erityisten periaatteiden pohjalta. Lähtökohtina ovat toisaalta katualueen kunnossa- ja puhtaanapitäjän korostettu huolellisuusvelvollisuus ja toisaalta vastuuvapaus tilanteissa, joissa vahinko on ollut ennalta-arvaamaton tai joissa se ei ole ollut kohtuullisin toimenpitein torjuttavissa. (KKO 1998:147). Kunnalta ei voida myöskään aina edellyttää vaaraa aiheuttavan seikan heti tapahtuvaa poistamista (Hemmo, 2005, s. 38).

Esitetty vahinko on tapahtunut lauantaina 29.1.2022 kello 21.00-23.30 välisenä aikana. Saadun selvityksen mukaan kadun auraus oli suoritettu edellisen lumisateen jälkeen 27.1.2022 ja 28.1.2022. Lunta on alkanut sataa uudestaan 29.1.2022 kello 20.00. Lumisade on kestänyt 30.1.2022 kello 3.00 saakka. Lumisade on ollut erittäin voimakasta ja olosuhteet hankalat. Selvityksen mukaan koko aurauskalusto on ollut käytössä 30.1.2022 kello. 02.00 alkaen.

Asian oikeudellisen arvioinnin kannalta keskeistä on se, onko kunta täyttänyt velvollisuuden pitää olosuhteet huomioiden katu liikenteen tarpeet edellyttävässä tyydyttävässä kunnossa. Lisäksi arvioinnissa tulee ottaa huomioon säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, sekä vuorokaudenaika. Tapahtuma­-aikaiset sääolosuhteet ovat olleet haastavat, kunnossapitopäällikön lausuman mukaisesti koko kunnan olemassa oleva kalusto on ollut kyseisenä ajankohtana käytössä. Kunnossapitopäällikön lausunnossaan esittämien auraustietojen perusteella kunta ei ole laiminlyönyt, eikä viivytellyt velvollisuuttaan ryhtyä toimenpiteisiin pitääkseen katu liikenteen tarpeet edellyttävässä tyydyttävässä kunnossa. Kuten oikeuskirjallisuudessakin on todettu kunnalta ei voida myöskään odottaa välitöntä toimintaa, eikä etenkään tapahtuma-aikaisissa poikkeuksellisissa sääoloissa.

Vahingonkorvaus velvollisuuden syntymisen kannalta keskeistä on vahingon aiheuttajan osoittaminen. Ajoreitiltä ei ole esitetty selkeää tapahtumapaikkaa, jonka avulla kunnan tuottamusta asiassa voisi tarkemmin arvioida. Muita vahingonkorvaushakemuksia ei ole kyseiseltä tieosuudelta kyseisenä ajankohtana esitetty. Ei ole myöskään luotettavalla tavalla osoitettu, että vahinko olisi syntynyt juuri Kouvolan kaupungin kunnossapitovastuulla olevalla tieosuudella. Asiassa tulee huomioida myös tienkäyttäjän oma myötävaikutus vahingon syntymiseen. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia perusteita, että olisi syytä muuttaa viranhaltijapäätöstä. Hakijan oikaisuvaatimus tulee hylätä perusteettomana.

Lakimiehen päätös 31.05.2022 § 10/2022 ja siitä tehty oikaisuvaatimus ovat liitteenä.

Lisätietoja: Lakimies Marika Kytölä, puh. 020 615 8585, marika.kytola(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää hylätä hakijan vaatimuksen perusteeltaan ja määrältään. Lakimiehen päätös pysytetään voimassa.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________