RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 31.08.2022/Pykälä 63
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
Kasvatus- ja opetuslautakunta 31.08.2022 § 63
Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Christa Carpelan on edustanut kaupunkia valtakunnallisten Kirjastoautopäivien kaupungin vastaanotolla 28.7.2022.
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta
1. merkitsi esityslistan muut asiat tiedoksi.
2. hyväksyi esittelijän ehdotuksesta käsiteltäväksi asian koskien kasvatuksen ja opetuksen palveluverkon muutoksia koskevaa valmistelua ja lautakunnan edustajien nimeämistä valmistelutyön ohjausryhmään. Ohjausryhmän valmistelee rakenneratkaisua, joka valtuuston päätöksellä 11.11.2019 § 121 siirrettiin kasvatus- ja opetuslautakunnan uuteen harkintaan vuosien 2020-2022 aikana. Lautakunta valmistelee asian loppuvuoden aikana valtuuston päätettäväksi, ja samalla päivitetään myös muiden alueiden palveluverkkosuunnitelmia, koska oppilasmäärät ovat laskeneet aiemmista ennusteista.
3. nimesi tätä valmistelutyötä ohjaamaan ohjausryhmän, johon kasvatus- ja opetuslautakunnasta nimettiin Christa Carpelan, Mikko Jaanu ja Sanna Jacksen sekä kaupunginhallituksen edustaja Henna Hovi. Viranhaltijoista mukana ovat sivistysjohtaja, kasvatus- ja opetusjohtaja, opetuspalvelupäällikkö ja varhaiskasvatuspäällikkö. Sihteerinä toimii perusopetuksen asiakasvastaava. Tarvittaessa ohjausryhmä voi kutsua muita asiantuntijoita ryhmään.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |