Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.05.2022/Pykälä 147


Allekirjoitusoikeuden siirtäminen

3/00.01.01.04/2022

Tekninen lautakunta 31.05.2022 § 147

   

Valmistelija: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi

Tekninen lautakunta voi siirtää toimivaltaansa. Toimivallan siirtäminen nopeuttaa asian käsittelyä ja siten päätösten tekemistä. Kyse on osin operatiivisen toiminnan sujuvoittamisesta.

Maankäyttö ja rakennuslain 18 luvussa säädetään rakentamisen ja muiden toimenpiteiden luvanvaraisuudesta. MRL 18 luvun mukaisten rakennusluvan (MRL 125 §), toimenpideluvan (126 § ja 126 § a), purkamisluvan (MRL 127 §) ja maisematyöluvan (MRL 128 §) hakee, sekä purkamisilmoituksen (MRL 129 §) tekee MRL 131 §:n mukainen alueen haltija. Hallintosäännön 23 § 2 momentin mukaan lautakunta päättää vastuualueellaan muiden sopimusten ja oikeustoimien hyväksymisestä. Kyseisissä toimenpiteissä ei käytetä julkista valtaa ja näin toimivalta voidaan siirtää virkasuhteessa olevien ohella myös toimessa oleville.

Kiinteistön omistajan tai haltijan edustajan toimivalta maankäyttö ja rakennuslain 18 luvun mukaisten rakentamisen ja muiden toimenpiteiden lupien hakemisessa ja ilmoituksen tekemisessä siirretään rakennuttajapäällikölle, maanrakennustöiden valvojalle, kaupungingeodeetille, kiinteistöinsinöörille, suunnittelupäällikölle, suunnitteluinsinöörille, valvojalle, toimistoinsinöörille sekä metsäinsinöörille (toimivalta siirretään heille kullekin yksinään).

Selvyyden vuoksi esitetään myös, että toimivalta maankäyttö ja rakennuslain 171 §:n mukaisen poikkeamisluvan hakemiseen, sekä toimivalta vesilain 3 luvun 2 §:n ja 3:n mukaisten lupien hakemiseen siirretään suunnittelupäällikölle ja suunnitteluinsinöörille (molemmille yksinään).

Lisätietoja: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi, lakimies Marika Kytölä, puh. 020 615 8585, marika.kytola(at)kouvola.fi

Teknisen johtajan ehdotus:

Tekninen lautakunta päättää siirtää toimivaltaa selostusosassa esitetyllä tavalla. Siirrot astuvat voimaan pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa kaupungin verkkosivustolla 1.6.2022 lukien.

Teknisen lautakunnan päätös:

Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________