RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 09.06.2022/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Opetussuunnitelmien perusteiden ja määräysten täsmennyksiä
1727/12.00.00/2022
Kasvatus- ja opetuslautakunta 09.06.2022 § 46
Valmistelija: Kasvun tuen päällikkö Johanna Lindstedt, puh. 020 615 8483, johanna.lindstedt(at)kouvola.fi
Opetushallitus on täsmentänyt useita opetussuunnitelmien perusteita ja määräyksiä. Tiedotteet määräysten muutoksista ovat saapuneet Kouvolaan 18.5.2022. Muutokset astuvat voimaan 1.8.2022. Opetushallituksen täsmennysten tavoitteena on vahvistaa oppilaan ja opiskelijan oikeusturvaa sekä oppimisympäristön turvallisuutta.
Täsmennykset perustuvat muutoksiin, jotka on tehty perusopetuslakiin, lakiin ammatillisesta koulutuksesta ja lukiolakiin. Lait edellyttävät, että lapsen ja nuoren etu otetaan ensisijaisesti huomioon suunniteltaessa, järjestettäessä ja päätettäessä opetuksesta ja koulutuksesta.
Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muuttaminen lukuihin
2.1 opetuksen järjestämistä koskevat velvoitteet
3.1 Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat periaatteet
6.2 Yhteisöllinen oppilashuolto
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muuttaminen lukuihin
2.1 opetuksen järjestämistä koskevat velvoitteet
5.1 Yhteinen vastuu koulupäivästä
5.3 Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö
5.6 Paikallisesti päätettävät asiat
8.2 Yhteisöllinen oppilashuolto
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2015 muuttaminen lukuihin
1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat
6.5 Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista
Lukion opetussuunnitelman perusteiden2019 muuttaminen lukuihin
2.1 Lukiokoulutuksen tehtävä
4.3 opiskeluhuolto (alaluku 4.3.1 opiskeluhuollon keskeiset periaatteet)
4.4 Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä
Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet ja tavoitteet sekä opiskeluhuoltosuunnitelman laatiminen ammatillisessa koulutuksessa
Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista ammatillisessa koulutuksessa
Opetussuunnitelman muutokset astuvat voimaan 1.8.2022. Muutoksia noudatetaan yksiköissä opetushallituksen muutostekstien ja määräysten mukaisesti. Täsmennykset kirjataan opetussuunnitelmaan tai yksikkökohtaisiin suunnitelmiin kuten lukuvuosisuunnitelma, oppilas- ja opiskeluhuollon suunnitelma sekä turvallisuussuunnitelma.
Prosessi etenee yhteistyössä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukion sekä ammatillisen koulutuksen edustajien kanssa. Jatkovalmistelu tehdään koulutusasteiden työryhmissä sekä järjestelmäasiantuntijoiden kanssa ja tarvittavat asiakirjat päivitetään syyslomaan mennessä.
Lisätietoja: Kasvun tuen päällikkö Johanna Lindstedt, puh. 020 615 8483, johanna.lindstedt(at)kouvola.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus ja opetuslautakunta päättää:
- opetussuunnitelman muutoksia noudatetaan yksiköissä 1.8.2022 alkaen opetushallituksen muutostekstien ja määräysten mukaisesti. Täsmennykset kirjataan opetussuunnitelmiin tai yksikkökohtaisiin suunnitelmiin syyslomaan mennessä.
Sivistysjohtajan muutettu ehdotus:
Kasvatus ja opetuslautakunta päättää hyväksyä, että yksiköt noudattavat opetussuunnitelman muutoksia 1.8.2022 alkaen opetushallituksen muutostekstien ja määräysten mukaisesti. Täsmennykset kirjataan opetussuunnitelmiin tai yksikkökohtaisiin suunnitelmiin syyslomaan mennessä.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi sivistysjohtajan muutetun päätösehdotuksen.
Kasvatus- ja opetuslautakunta myönsi rehtori Teija Toppila-Mörskylle
läsnäolo- ja puheoikeuden. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa
asian käsittelyn aikana.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |