Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 198


Liite3 Henkilöstön siirtosopimus_kh20062022

Henkilöstön siirtosopimus koskien henkilöstön siirtymistä hyvinvointialueelle

1222/00.01.01.06/2022

 

Kaupunginhallitus 20.06.2022 § 198

   

Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Päivi Karhu, puh. 020 615 4001, paivi.karhu(at)kouvola.fi

Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021) tuli voimaan 1.7.2021.

Voimaanpanolain 18 §:ssä todetaan seuraavaa:

"Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään.

Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, jos tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä."

Kouvolan kaupungilta hyvinvointialueiden palvelukseen ovat siirtymässä oppilashuollon kuraattorit ja koulupsykologit. män hetken tilanteen mukaan vakinaista oppilashuollon henkilöstöä olisi siirtymässä hyvinvointialueelle yhteensä 22. Lisäksi määräaikaisia työsopimuksia, jotka ovat voimassa 31.12.2022 asti, on yhteensä 6.

Tukipalvelujen osalta Kouvolan kaupungilla siirto koskee osaa kiinteistöpalvelujen puhtaus- ja ruokapalvelujen henkilöstöstä. Hyvinvointialueen palvelukseen siirtyviä työntekijöitä on puhtauspalveluissa yhteensä 18, joista vakinaisia on 16 ja määräaikaisia 2. Hyvinvointialueelle siirtyvää henkilöstöä on ruokapalveluissa yhteensä 24, joista vakinaisia on 21 ja määräaikaisia 3.  Määräaikaiset työsopimukset ovat voimassa enintään 31.12.2022 asti.

Kaikki hyvinvointialueen palvelukseen siirtyvät työntekijät ovat työsopimussuhteessa Kouvolan kaupungilla. Henkilöstö siirtyy hyvinvointialueen palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä.

Kuntiin on lähetetty käsiteltäväksi henkilöstön siirtosopimus koskien henkilöstön siirtymistä hyvinvointialueen palvelukseen.

Henkilöstön siirtosopimuksessa on esitetty vain keskeiset siirtoon liittyvät periaatteet. Henkilöstön siirtosopimus on liitteenä.

Kaupungin yhteistyöryhmä käsitteli henkilöstön siirtosopimusta 30.5.2022.

Kaupungin yhteistyöryhmässä todettiin, että siirtosopimukseen tulee lisätä kuvaus prosessista sen osalta, miten tukipalvelujen henkilöstön jatkosiirrot välittömästi hyvinvointialueelta yhtiöihin toteutetaan.

Lomat siirtyvät pidettäväksi hyvinvointialueella. Lomapalkkavelan käsittely kunnan ja hyvinvointialueen välillä tulee vielä tarkentaa sopimukseen.

Lomapalkkavelka siirtyy hyvinvointialueelle 1.1.2023, mutta sitä ei makseta rahana. Hyvinvointialueelle siirtyvä lomapalkkavelka poistuu kunnan taseesta ja se kirjataan kunnan peruspääomaan oikaisuna (voimaanpanolaki 42 §).

Henkilöstön siirtosopimuksen liitteeksi lisätään allekirjoitusvaihteessa luettelo siirtyvästä henkilöstöstä sekä siirtyvää henkilöstöä koskevat paikalliset sopimukset. Hyvinvointialueen palvelukseen siirtyvä henkilöstö selviää lopullisesti kuitenkin vasta vuodenvaihteessa siirtohetkellä.

Kouvolan kaupungilla ei ole yksinomaan siirtyvää henkilöstöä koskevia paikallisia virka- ja työehtosopimuksia. Siirtyvään henkilöstöön sovelletaan muun henkilöstön tavoin paikallista virka- ja työehtosopimusta lomarahojen maksamisajakohdasta sekä paikallista virka- ja työehtosopimusta kutsurahasta.

Henkilöstöjohtaja Päivi Karhu on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: henkilöstöjohtaja Päivi Karhu, puh. 020 615 4001, paivi.karhu(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä henkilöstön siirtosopimuksen ja toteaa, että henkilöstön siirtosopimusta tulee kuitenkin tarkentaa vielä kuvauksella siitä, miten tukipalveluhenkilöstön jatkosiirrot yhtiöihin toteutetaan ja miten siirtyvän henkilöstön lomapalkkavelka käsitellään kunnan ja hyvinvointialueen välillä.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Kaupunginhallitus myönsi henkilöstöjohtaja Päivi Karhulle läsnäolo- ja puheoikeuden. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

____________