Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.01.2021/Pykälä 1

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Rymla 13.01.2021 § 1

Hallintosäännön 138 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä sen, onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

 

Kuntalain (410/2015) 103 § 2 mom. mukaan muu toimielin kuin valtuus­to on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Hallintosäännön 130 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu lähetetään, mikäli mahdollista vähintään neljä päivää ennen kokousta jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla.

 

Rakennusvalvontajohtajan ehdotus:

 

Puheenjohtaja toteaa läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös:

 

Läsnäolotarkastuksen tultua suoritetuksi rakennus- ja ympäristölautakunta totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

____________

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa