RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.12.2025/Pykälä 251
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Maaseutupalvelujen päällikön virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen
10448/01.01.03.99/2025
Tekninen lautakunta 03.09.2025 § 163
Valmistelija: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 23 §:n mukaisesti toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleenjärjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää.
Rakennusvalvontapäällikkö on vastannut oman virkansa ohella viranomaispalvelun johtajan tehtävistä joulukuusta 2024 lähtien. Viranomaispalvelut sisältää neljä palveluyksikköä jotka ovat rakennusvalvonta, maaseutupalvelut, ympäristönsuojelu ja ympäristöterveydenhuolto.
Rakennusvalvontapäällikkö irtisanoutui tehtävistään 3.8.2025 ja palvelun johtajan tehtävät on tarpeen siirtää määräaikaisesti maaseutupalvelujen päällikölle, joka on rakennusvalvontapäällikön ensimmäinen sijainen palvelunjohtajan tehtävissä. Maaseutujen palvelupäällikön palveluyksikön päällikön virantoimitusvelvollisuutta esitetään laajennettavaksi kattamaan myös palvelun johtajan tehtävät. Maaseutujen palvelupäällikkö johtaisi jatkossa maaseutupalveluiden palveluyksikön lisäksi myös koko viranomaispalveluiden palvelua.
Viranomaispalvelun johtajan vastuulle kuuluu toimialan organisaatiorakenteen mukaisesti Viranomaispalvelun ja sen neljän palveluyksikön toiminnan kokonaisvastuu. Lisäksi palvelun johtaja toimii palveluyksiköiden päälliköiden esihenkilönä. Viranomaispalvelun johtajan tehtävän vaativuus on palveluyksikön päällikön nykyistä virkaa laajempi ja muutoksella on siten vaikutus palkkaukseen. Palkantarkistuksesta päättää kaupungin hallintosäännön 45 §:n mukaisesti henkilöstöjohtaja.
Tekninen johtaja on kuullut asianosaista virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta ja asianosainen on osaltaan hyväksynyt muutoksen. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 23 §:n mukaan päätösvalta virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta on sillä kunnan viranomaisella, joka päättää toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta. Kaupungin hallintosäännön 41 § mukaisesti lautakunta valitsee toimialallaan muun johtavassa asemassa olevan henkilöstön.
Lisätietoja: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta päättää muuttaa maaseutupalvelujen päällikön virantoimitusvelvollisuutta määräaikaisesti siten, että maaseutupalvelujen päällikkö vastaa ajalla 1.9.- 31.12.2025 maaseutupalvelut palveluyksikön johtamisen lisäksi viranomaispalveluiden johtajan tehtävistä.
Teknisen lautakunnan päätös:
Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Maaseutupalvelujen päällikkö Minna Anttila poistui kokouksesta poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi (osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 § kohta 1).
____________
Tekninen lautakunta 10.12.2025 § 251
Valmistelija: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Tekninen lautakunta poisti 3.9.2025 kokouksessaan rakennusvalvontapäällikön virantoimitusvelvollisuudesta viranomaispalveluiden palvelunjohtajan tehtävät ja siirsi ne määräaikaisesti maaseutupalvelupäällikölle 31.12.2025 saakka. Rakennusvalvontapäällikön tehtävien määräaikaisia järjestelyitä esitetään jatkettavaksi 31.7.2026 saakka. Järjestelyihin liittyen maaseutupalveluiden päällikön virantoimitusvelvollisuuden muutosta esitetään myös jatkettavaksi määräaikaisesti 31.7.2026 saakka.
Viranomaispalvelun johtajan vastuulle kuuluu toimialan organisaatiorakenteen mukaisesti Viranomaispalvelun ja sen neljän palveluyksikön toiminnan kokonaisvastuu. Lisäksi palvelun johtaja toimii palveluyksiköiden päälliköiden esihenkilönä. Viranomaispalvelun johtajan tehtävän vaativuus on palveluyksikön päällikön nykyistä virkaa laajempi ja muutoksella on siten vaikutus palkkaukseen. Palkantarkistuksesta päättää kaupungin hallintosäännön 45 §:n mukaisesti henkilöstöjohtaja.
Tekninen johtaja on kuullut asianosaista virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta ja asianosainen on osaltaan hyväksynyt muutoksen.
Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 23 §:n mukaan päätösvalta virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta on sillä kunnan viranomaisella, joka päättää toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta. Kaupungin hallintosäännön 41 § mukaisesti lautakunta valitsee toimialallaan muun johtavassa asemassa olevan henkilöstön.
Lisätietoja: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta päättää muuttaa maaseutupalvelujen päällikön virantoimitusvelvollisuutta määräaikaisesti siten, että maaseutupalvelujen päällikkö vastaa ajalla 1.1.- 31.7.2026 maaseutupalvelut palveluyksikön johtamisen lisäksi viranomaispalveluiden johtajan tehtävistä.
Teknisen johtajan muutettu päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää muuttaa maaseutupalvelujen päällikön virantoimitusvelvollisuutta määräaikaisesti siten, että maaseutupalvelujen päällikkö vastaa ajalla 1.1.- 31.7.2026 maaseutupalvelut palveluyksikön johtamisen lisäksi viranomaispalveluiden johtajan tehtävistä.
Tämä päätös tulee voimaan muutoksenhausta huolimatta.
Teknisen lautakunnan päätös:
Tekninen lautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.