RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 184
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Edustajan nimeäminen monitoimiareenan ohjausryhmään
10382/00.00.01.01/2025
Tekninen lautakunta 30.09.2025 § 184
Valmistelija: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi
Yhteenveto
Kaupungin keskeisillä hankkeilla (monitoimiareena, teatteri ja uimahalli) on ohjausryhmät, jotka ohjaavat ja seuraavat valtuuston päätösten täytäntöönpanoa ja hankkeen etenemistä. Ohjausryhmissä on ollut viranhaltijoiden lisäksi luottamushenkilöedustus kaupunginhallituksesta ja kyseiseen hankkeeseen oleellisesti liittyvistä lautakunnista. Uuden valtuustokauden myötä ohjausryhmiin on tarpeen nimetä uudet edustajat kaupunginhallituksesta ja lautakunnista.
Kaupunginhallitus on pyytänyt teknistä lautakuntaa nimeämään edustajansa ohjausryhmiin.
Tekniselle lautakunnalle esitetään, että teknisen lautakunnan edustaja nimetään monitoimiareenan ohjausryhmään, sillä monitoimiareena on vielä suunnitteluvaiheessa. Teatteri ja Urheilupuiston uimahalli ovat jo rakennusvaiheessa, joten ei nähdä tarpeelliseksi nimetä teknisen lautakunnan edustajaa näihin ohjausryhmiin.
Monitoimiareenan ohjausryhmä
Monitoimiareenan ohjausryhmän on tarkoituksenmukaista olla edustuksellisesti kattava, mutta samanaikaisesti kuitenkin pitää myös riittävän pienenä tehokkuuden vuoksi. Ohjausryhmään voidaan kutsua tarvittaessa asiantuntijajäseniä eri tahoilta. Ohjausryhmä ohjaa ja seuraa valtuuston päätöksen täytäntöönpanoa, ja se kokoontuu suunnittelu- ja rakennusvaiheen aikana noin neljä kertaa vuodessa. Ohjausryhmän lisäksi hankesuunnittelua valmistelee erilliset työryhmät, joihin kutsutaan asiantuntijoita eri toimialoilta.
Lisätietoja: tekninen johtaja Hannu Tylli, puh. 020 615 8570, hannu.tylli(at)kouvola.fi
Teknisen johtajan ehdotus:
Tekninen lautakunta päättää nimetä edustajan monitoimiareenan ohjausryhmään.
Asian käsittely:
Keskustelun aikana teknisen lautakunnan puheenjohtaja Mia Ylä-Outinen esitti Sari Melkkoa varsinaiseksi edustajaksi monitoimiareenan ohjausryhmään. Ilkka Sarpola kannatti Mia Ylä-Outisen esitystä.
Keskustelun aikana teknisen lautakunnan jäsen Niko Turunen esitti Sari Laitista varsinaiseksi edustajaksi monitoimiareenan ohjausryhmään. Jouni Frimodig kannatti Niko Turusen esitystä.
Koska oli tehty kaksi kannatettua nimeämisesitystä, puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat Sari Melkkoa varsinaiseksi edustajaksi, äänestävät ”MELKKO”, ja ne, jotka kannattavat Sari Laitista varsinaiseksi edustajaksi, äänestävät ”LAITINEN”. Puheenjohtaja esitti, että äänestys toimitetaan nimenhuutona. Puheenjohtajan esitykset hyväksyttiin.
Äänestyksessä annettiin viisi (5) MELKKO-ääntä (Helkala, Jaanu, Melkko, Sarpola, Ylä-Outinen), neljä (4) LAITINEN-ääntä (Frimodig, Laitinen, Lind, Turunen) ja kaksi (2) TYHJÄÄ-ääntä (Seppälä, Villikka). Puheenjohtaja totesi Mia Ylä-Outisen esityksen voittaneen äänestyksen.
Teknisen lautakunnan päätös:
Tekninen lautakunta päätti nimetä varsinaiseksi edustajaksi monitoimiareenan ohjausryhmään Sari Melkon ja hänen varaedustajaksi Sari Laitisen.
Tekninen lautakunta piti teknisen tauon tämän asian käsittelyn aikana klo 17.02 – 17.07.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |